VTV:n tarkastusraportti: Olympiastadionin perusparannus- ja uudistushanke oli valtionapupäätösten mukainen
Stadion-säätiön toimintaa hankkeessa ovat aikaisemmin tarkastelleet Patentti- ja rekisterihallitus sekä professori Arto Saari. Kumpikin taho totesi säätiön toiminnan hankkeessa asianmukaiseksi.
”Kyse on yhteiskunnallisesti merkittävästä hankkeesta ja julkisten varojen käytöstä, joten pidämme hyvänä, että myös VTV on tarkastellut eri osapuolten toimintaa. Säätiön näkökulmasta hankkeeseen ryhtyneenä tarkastuskertomuksen tärkein havainto on, että kokonaisuus on ollut valtionapupäätösten mukainen”, toteaa Stadion-säätiön toimitusjohtaja Ari Kuokkanen.
”Näkemyksemme mukaan hanke on toteutettu hyväksytyn tilaohjelman mukaisesti. Myös Patentti- ja rekisterihallituksen valvontamuistiossa todetaan, että hankkeen projektiohjaus sekä -seuranta on asiallisesti ja ammattitaitoisesti järjestetty ja hanke toteutettu rahoittajien hyväksymän hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen kustannuskehitystä ja sen taustalla olevia syitä on esitelty säännöllisesti ohjausryhmälle ja molemmille rahoittajille”, sanoo Ari Kuokkanen
Lisätietoa:
Stadion-säätiö
Ari Kuokkanen
p. 040 7182381
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö
Olympiastadionille uudet Ekokompassi- ja STF-sertifikaatit22.1.2025 10:00:56 EET | Tiedote
Ympäristövastuullisuus ja kestävä kehitys ovat keskeisiä tekijöitä Olympiastadionin toiminnassa. Vastuullisuustyöstä kertovat Ekokompassi- ja Sustainable Travel Finland -sertifikaatit. Stadionin ympäristövastuullisuuden edistäminen ei rajoitu vain sertifikaattien saamiseen, vaan se näkyy arjen käytännöissä ja pitkäjänteisissä kehitystoimenpiteissä.
Olympiastadion Helsinki Cupin päänäyttämönä 20259.1.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Kansainvälisen juniorijalkapalloilun 50-vuotisjuhlavuoden otteluita pelataan Olympiastadionin nurmella 7.–12.7.2025
Olympiastadion kutsuu ekaluokkalaiset tornivierailulle6.11.2024 12:55:55 EET | Tiedote
Olympiastadion palkittiin 31.10. Helsingin Matkailusäätiön Helsinki Travel Award -tunnustuksella. Helsingin Olympiastadionia hallinnoiva Stadion-säätiö haluaa juhlistaa palkintoa kutsumalla kaikki elokuussa 2024 koulunsa aloittaneet helsinkiläiset ekaluokkalaiset maksuttomalle vierailulle Olympiastadionin torniin vuoden 2025 aikana. Vierailu toteutetaan koululuokittain.
TAHTO (Urheilumuseo) vuokra ja Olympiastadion23.9.2024 16:27:26 EEST | Tiedote
Mediassa on käyty tänään keskustelua TAHTO (Urheilumuseo) vuokrasta. Stadion säätiö korjaa osaltaan esitettyjä tietoja ja nostaa esiin taustoja asialle.
Kesän suurkonsertit antoivat kävijöille unohtumattomia elämyksiä ja toivat Helsinkiin 114 miljoonaa euroa – Coldplay ja Metallica isoimmat vetonaulat20.8.2024 10:00:09 EEST | Tiedote
Olympiastadionilla kesä- ja heinäkuussa järjestetyt seitsemän stadionkonserttia toivat Helsinkiin merkittäväa taloudellista hyötyä, kun tapahtumakävijät käyttivät vierailujensa aikana yhteensä 114 miljoonaa euroa. Kävijät olivat tapahtumiin poikkeuksellisen tyytyväisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme