Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Vuoden 2018 alusta Helsingin päiväkodeissa tarjotaan vegaaniruokaa vegaaniruokavaliota noudattaville -tutkimuksella lisätietoa vegaaniruokavalion vaikutuksista terveyteen

Jaa
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vegaaniruokakokeilusta vuonna 2016. Helsingissä valittiin 20 päiväkotia vuoden kestävään kokeiluun (10.10.2016-9.10.2017), jolla haluttiin selvittää vegaaniruokailun todellisia kustannuksia. Kokeilun aikana vegaaniruokaa syöviä lapsia oli vaihdellen 24-31 yhteensä 11 päiväkodissa. Kokeilun tulosten arvioinnin perusteella vuoden 2018 alusta kaikissa Helsingin päiväkodeissa tarjotaan vegaaniruokaa lapsille, jotka noudattavat myös kotona vegaaniruokavaliota. Alustavan kyselyn mukaan heitä on helsinkiläisissä päiväkodeissa vajaat 50.

Ateriakustannukset

Tällä hetkellä päiväkodin ateriat lasta kohden (aamupala, lounas, välipala) ovat 7,26 euroa päivässä. Vegaaniruuan tarjoaminen lisäsi kokeilun aikana kustannuksia 5,49 euroa päivässä vegaaniruokailijaa kohden. Kokeilun ruokalista toteutettiin mahdollisimman samanlaisena kuin perusruokalista.

Ruuan valmistaminen ja tarjoilu sekä suunnittelu ja raaka-aineiden hallinta aiheuttivat noin 70 % lisäkustannuksista. Raaka-aineen korvaaminen vegaaniruokavalioon sopivalla raaka-aineella lisäsi kustannuksia noin 15 %. Hävikkikustannus oli noin 6 %, joka johtui mm. pakkauskokojen suuruudesta ja päiväkotien pienistä vegaaniateriamääristä. Useimmissa päiväkodeissa ainoastaan yksi lapsi noudatti vegaaniruokavaliota, mikä vaikutti kustannuksiin.

Kokeilusta saatujen kokemusten perusteella arvioidaan, että muuttamalla vegaaniruokalistan ruokalajien määrää ja erityistuotteita, palveluntuottaja saa lisäkustannukset laskettua 2,10 euroon per vegaaniruokailija päivässä.

Tutkimuksella lisätietoa vegaaniruokavalion vaikutuksista terveyteen

Lasten energian, proteiinin ja useiden muiden ravintoaineiden fysiologinen tarve kehon painokiloa kohden on suurempi kuin aikuisilla. Tästä syystä pienten lasten vegaaniruokavalion toteutukseen liittyy erityisiä haasteita. Vegaaniruokavaliota noudattavia lapsia on tutkittu erittäin vähän eikä pitkäaikaisia seurantatutkimuksia ole tehty. Tuoreen tieteellisen katsausartikkelin mukaan johtopäätöksiä vegaaniruokavalion hyödyllisistä tai haitallisista vaikutuksista lasten terveyteen ei tiedon puutteellisuuden vuoksi voida vetää.

Helsingin yliopiston tutkijat aloittivat tänä vuonna yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa MIRA Helsinki-tutkimuksen, jonka aiheena on ”Mikroravintoaineet helsinkiläisten lasten ravitsemuksessa.” Tutkimus koskee kaupungin vegaaniruokakokeilussa mukana olevia 20 päiväkotia. Tutkimukseen kutsuttiin kaikki vegaaniruokavaliota noudattavat 31 lasta, joista 25 ilmoittautui tutkimukseen. Lisäksi mukaan kutsuttiin samoista päiväkodeista 34 sekaruokavaliota noudattavaa lasta. Osallistujat ovat 1-7-vuotiaita. Tutkimuksessa selvitetään lasten ruoankäyttöä, ravintoaineiden saantia sekä tiettyjen kivennäisaineiden ja vitamiinien ravitsemustilaa kuvaavien biomarkkereiden pitoisuuksia elimistössä.

Tutkimus jatkuu edelleen, mutta alustavia lukuja voidaan esittää:

  • Päiväkodissa vegaaniruokaa syövistä 21 lapsen vanhemmat palauttivat lapsen ruokavaliota koskevan kyselylomakkeen. Sen perusteella näistä lapsista 7 (33 %) noudatti kotona vegaanista ruokavaliota, 6 (29 %) pescovegetaarista, 5 (24 %) lakto-ovo-vegetaarista tai laktovegetaarista ja 3 (15 %) sekaruokavaliota.
  • Yleisimmät syyt vegaaniruokavaliolle päiväkodissa olivat ruokavalion ympäristövaikutukset, eläinten oikeudet sekä elinolot. Useat perheet mainitsivat myös ruokavalion terveysvaikutukset.
  • Suurin osa perheistä, joissa lapsi noudatti vegaaniruokavaliota myös kotona, nostivat eettiset perusteet (ympäristövaikutukset, eläinten oikeudet sekä elinolot) ensisijaiseksi syyksi ja terveysvaikutukset, mikäli niitä lainkaan mainittiin, vasta toissijaiseksi syyksi ruokavalion valinnalle.

Aiempien tutkimusten ja MIRA-tutkimuksen alustavien tulosten perusteella voidaan todeta, että tieteellinen näyttö vegaaniruokavalion vaikutuksista lasten ravitsemustilaan ja terveyteen on toistaiseksi hyvin puutteellista. Tutkimuksesta saadun tiedon perusteella vegaaniperheet valitsevat lapsensa ruokavalion ennen kaikkea eettisin perustein.

Lisätietoja:

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
ruokapalveluvastaava Erja Suokas, erja.suokas@hel.fi, puh. 050 3458164

Palvelukeskus Helsinki
Ravitsemusasiantuntija Tarja Heikkinen, tarja.heikkinen@hel.fi, puh. 050 3573902

Helsingin yliopisto, MIRA-tutkimus
tutkijatohtori Liisa Korkalo, liisa.korkalo@helsinki.fi , puh. 050 5849781
yliopistonlehtori Maijaliisa Erkkola, maijaliisa.erkkola@helsinki.fi, puh. 050 4160 389

Katsausartikkeli vegaaniruokavaliosta http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28299420

Yhteyshenkilöt

Mediaa palvelee


viestintäpäällikkö Essi Eranka
puh. 09 310 74342, 040 568 1369, essi.eranka@hel.fi


tiedottaja Mervi Kopomaa-Weymarn
puh. 09 310 43360, mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä #HelsinkiOppii ja #LastenHelsinki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 23.4.202419.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 23. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös päiväkodin perustamisesta Pitäjänmäen peruspiiriin osoitteeseen Kutomokuja 3 päätös leikkipuisto Nuolen korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä Pitäjänmäkeen osoitteeseen Nuolitie 5 päätös leikkipuisto Munkin korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä Munkkiniemeen osoitteeseen Perustie 38 päätös Töölön ala-asteen perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä lausunto Jätkäsaareen Melkinlaiturin alueelle toteutettavan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta, päätös päiväkodin perustamisesta lausunto kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle Mellunkylään osoitteeseen Sakara 3 varhaiskasvatukselle toteutettavan väistö- ja lisätilapaviljongin hankesuunnitelmasta lausunto kaupunkiympä

Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 9.4.20249.4.2024 17:43:23 EEST | Tiedote

Lautakunnan tiistaina 9. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kokouksessa tarveselvityksen hyväksymisestä sekä antoi lausunnon Jätkäsaaren peruskoulun ja päiväkotikokonaisuus Fregatti-Livornonkadun esiopetuksen lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteeseen Saukonpaadenranta 2. Kaupunkiympäristön toimialan saaman erillisen selvityksen perusteella tilat ovat oppimistilaksi soveltuvia, eivätkä edellytä tilojen käyttäjältä erillisiä säteilysuojautumistoimenpiteitä. Säteilyturvakeskus on esitellyt tilojen käyttöturvallisuutta kasvatus- ja koulutuslautakunnalle 26.3.2024. Esiopetuksen ulkoilu ja koulun välitunnit tullaan pitämään läheisissä puistoissa. Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamisell

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 9.4.20245.4.2024 09:24:34 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 9. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös tarveselvityksen hyväksymisestä sekä lausunto Jätkäsaaren peruskoulun ja päiväkotikokonaisuus Fregatti-Livornonkadun esiopetuksen lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteeseen Saukonpaadenranta 2 päätös varhaiskasvatukselle Mellunkylään osoitteeseen Sakara 3 toteutettavan väistö- ja lisätilapaviljongin tarveselvityksestä päätös päiväkodin perustamisesta Pitäjänmäen peruspiiriin osoitteeseen Kutomokuja 3 päätös Oulunkylän peruspiirissä sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Päiväkummun toiminnan lakkauttamisesta päätös Malmin peruspiirissä sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Bystuganin toiminnan lakkauttamisesta lausunto koulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Vuosaareen osoitteeseen Heteniityntie 4 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye