Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys

Vuoden 2018 tekijänoikeusteko -tunnustus myönnettiin Cuporelle ja tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointimenetelmien kehittäjille

Jaa
Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys ry:n hallitus on myöntänyt vuoden 2018 tekijänoikeusteko -tunnustuksen monivuotisesta uraauurtavasta työstä tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointimenetelmien kehittämisessä ja toteuttamisessa. Tunnustus myönnettiin vuonna 2002 perustetulle Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiölle Cuporelle ja hankkeen kehittäjille ja toteuttajille Tiina Kautiolle, Nathalie Lefeverille ja Jukka Kortelaiselle. Vuosi 2018 oli tämän suurhankkeen avainvuosi: siirryttiin metodologian operatiiviseen käyttöön.

Tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisen tueksi tarvitaan luotettavaa tietopohjaa. Tietopohjan muodostamiseksi tarvitaan tutkimusta. Tekijänoikeusjärjestelmän arviointimenetelmien kehittämistyö aloitettiin vuonna 2009. Metodologiakäsikirja “Assessing the Operation of Copyright and Related Rights Systems” julkaistiin vuonna 2016. Kansainvälistä käyttöä varten koko hanke on toteutettu englanniksi. Käsikirjan metodologiakehikon avulla voidaan tuottaa sellaisia arvioita, jotka palvelevat kansallisia hallituksia tekijänoikeusjärjestelmän ja lainsäädännön kehittämistoimien suunnittelussa.

Hankkeen pilottivaihe toteutettiin vuosina 2013–2015 ja yhteensä 37 pilottitutkimusraporttia on julkaistu Cuporen verkkojulkaisut -sarjassa. Pilottiraporttien määrä on sama kuin metodologian indikaattorien lukumäärä, joten laaja menetelmä testattiin kokonaisuudessaan.

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore määritti syksyllä 2016 yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa indikaattorit Suomen tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden jatkuvaan seurantaan.

Tekijänoikeusjärjestelmän arviointi hyvän hallintotavan periaatteiden näkökulmasta ja päätöksenteon prosessien tarkastelu ovat osa tekijänoikeusjärjestelmän kokonaisvaltaista arviointia. Hyvän hallintotavan periaatteiden soveltamisen arviointikehikko lisättiin menetelmäkokonaisuuteen vuonna 2018.

Julkaisu, myös vuodelta 2018, ”Tietopohjaa tulevaan – Katsaus Suomen tekijänoikeusjärjestelmään”, kokoaa yhteen tulokset Suomessa vuosina 2013–2015 toteutetusta metodologian pilottivaiheesta.

Pitkäaikaiseen metodologiatyöhön perustuen, vuonna 2018 on aloitettu jatkuva Suomen tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointiprosessi.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Liedes, puh. 0400 508 603
Johtaja Marjo Mäenpää, Cupore, puh. 050 586 0414

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys
Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys
Urho Kekkosen katu 2 C
00100 Helsinki

https://www.copyrightsociety.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye