AGMAAGMA

Vuoden 2019 Välittäjä-palkinnot jaettu

Jaa
Luovan talouden agentit ja managerit ry AGMA jakoi historiansa ensimmäiset Vuoden Välittäjäpalkinnot 10-vuotisgaalassaan Kilta-salissa Helsingissä 28.11.2019. Vuoden 2019 Agentti on Elina Ahlbäck ja Kansainvälistäjä Rabbit Films. Elämäntyöstään välittäjätoiminnan kehittäjänä AGMA palkitsi edellisen pääsihteerinsä Marit Hohtokarin.

Välittäjäpalkinnot jaettiin sekä ansioituneille välittäjätoimijoille sekä yhteistyökumppaneille. ”Agentin ja managerin työ on verkostoissa toimimista ja kullekin kumppanille parhaan mahdollisen yhteistyön ja tuloksen löytämistä. Agentti ja manageri on parhaimmillaan liiketoiminnan innovaattori, joka löytää liikekumppaneilleen uusia toimintamahdollisuuksia”, sanoo Kati Uusi-Rauva, AGMAn johtaja. ”Suomessa välittäjätoiminta on suhteellisen uutta ja toimintamalleja vielä kehitetään. Palkitut tekijät ovat osa alansa pioneereja, jotka ovat tehneet jo vuosia sinnikästä ja tuloksellista työtä välittäjinä, osa on nuorempia toimijoita, jotka haastavat koko toimialakenttää uusilla ajatuksillaan. Molempia tarvitaan”, summeeraa Uusi-Rauva.

Välittäjätoimijoilta sekä heidän päämiehiltään ja asiakkailtaan kysyttiin alkusyksyn aikana ehdotuksia palkittaviksi. Ammattilaisraati valitsi shortlistalle palkintoehdokkaat kaikkiaan kuudessa kategoriassa ja palkitsi niiden voittajat. Asiakas-kategoriassa raati päätti jakaa palkinnon sijasta kunniamaininnan rajallisen ehdokasmäärän vuoksi. Raadin jäseniä olivat Jarno LaasalaRabbit Films (puheenjohtaja), Tiina MikkonenFinlayson, Katri KiviniemiCastrén&Snellman, Simo HämäläinenRovio Entertainment ja Marjo OlivaNapa Arts&Licensing, AGMAn hallitus.

Jaetut palkinnot ja niiden perustelut:

Agentti 2019: Elina Ahlbäck. Tuomaristo: ”Ensimmäinen suomalainen kirjallisuusagentti ja myös Suomen tunnetuin agentti. Tehnyt päämäärätietoisesti ja tuloksellisesti työtä suomalaisen kirjallisuuden kansainvälistämiseksi.”

Välitysteko 2019: Troot. Tuomaristo: ”Luonut lähes tyhjästä some-vaikuttajien välittäjämallin ja kasvanut nopeasti pohjoismaiseksi merkittäväksi toimijaksi.”

Kansainvälistäjä 2019: Rabbit Films. Tuomaristo: ”Vienyt Duudsonit-brändin sisältöjä ansiokkaasti kansainvälisille markkinoille. Hölmöilevistä pohjalaispojista on tullut menestyvien vientituotteiden tekijöitä, joiden kone takoo yhä uusia formaatteja kansainvälisille markkinoille.

Päämies 2019: Finlayson. Tuomaristo: ”Hyödyntänyt hienosti agenttien verkostoja ja ammattitaitoa Aasian-strategiansa kehittämisessä ja käynnistämisessä.”

Tulokas 2019: Ferly. Tuomaristo: ”Kansainvälisen tason osaamista heti startupin alkumetreiltä. Nopeita saavutuksia ja menestystä lisenssimarkkinoilla.”

Asiakas 2019 -kunniamaininta: Sanoma Creative, Tero Ruutuvaara. ”Kunnioitus ja luottamus niin agentin kuin taiteilijan osaamiseen on ollut aina kohdillaan, ja näin on päästy erinomaiseen yhteistyöhön.”

Elämäntyöpalkinto: Marit Hohtokari. AGMA: ”Marit Hohtokari on tehnyt pitkään hellittämätöntä työtä välittäjätoimijoiden osaajajoukon kehittämiseksi sekä suomalaisten luovan työn tekijöiden pääsemiseksi laajemmin sekä koti- että kansainvälisille markkinoille. Marit on työtä pelkäämätön ja sinnikäs pioneeri, jonka avuliaisuudesta, kokemuksesta, verkostoista ja tuesta ovat vuosien saatossa saaneet nauttia sekä agentit, managerit kuin päämiehet ja luovien alojen yrittäjätkin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat ja lisätiedot:


Kati Uusi-Rauva
AGMA
kati.uusirauva@agma.fi
040-8658738

Linkit

Tietoja julkaisijasta

AGMA
Mariankatu 8, 3. krs
00170 Helsinki

https://www.agma.fi/

Luovan talouden agentit ja managerit ry AGMA täyttää tänä syksynä pyöreät 10 vuotta. AGMA edustaa välittäjätoimijoita kaikilla luovilla aloilla. Tällä hetkellä AGMAlla on jäsenenään 40 yritystä, jotka edustavat yli 1 500 päämiestä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye