Suomen Palopäällystöliitto ry

Vuoden 2021 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto on nyt haettavissa

Jaa
Vuosittain jaettavalla palkinnolla halutaan nostaa esiin sosiaali- ja terveysalan turvallisuuden kehittämisen eteen tehtyä työtä ja kannustaa toimimaan turvallisuutta edistäen jatkossakin. Tänä vuonna palkinto jaetaan jo seitsemännentoista kerran.
Hätäkeskuslaitoksen ja Digian yhteistyössä tekemä 112 Suomi -mobiilisovellus sai Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon vuonna 2017. Mikä taho palkinnon ansaitsee tänä vuonna? Vaikuttaa ehtii lokakuun alkuun saakka.
Hätäkeskuslaitoksen ja Digian yhteistyössä tekemä 112 Suomi -mobiilisovellus sai Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon vuonna 2017. Mikä taho palkinnon ansaitsee tänä vuonna? Vaikuttaa ehtii lokakuun alkuun saakka.

Vuoden 2021 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon hakeminen on käynnistynyt. Palkinto myönnetään alan turvallisuutta esimerkillisesti kehittäneelle taholle. Palkinnon voi saada esimerkiksi onnettomuuksien ehkäisytyöstä; tapahtumasta tai toiminnasta, jolla on estetty tai rajoitettu vahinkojen määrää; ansiokkaasta toiminnasta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan turvallisuuden kehittämiseksi tai alan turvallisuutta edistävän laitteen, toimintatavan tai vastaavan kehittämisestä.

Turvallisuuspalkinto sekä julkistetaan että jaetaan syksyllä 2021 erikseen ilmoitettavan tapahtuman yhteydessä. Varsinaisen turvallisuuspalkinnon lisäksi voidaan myöntää myös tunnustuspalkintoja. Tunnustuspalkinto myönnetään samoilla periaatteilla kuin varsinainen turvallisuuspalkinto.

Hakemuksen tai palkitsemisesityksen voi tehdä 1.10.2021 mennessä joko sähköpostitse (mikko.poutala@sppl.fi) tai verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella: sppl.fi/sosterturva. Kuvailethan palkittavan tahon ja perustelut palkitsemisehdotukselle.

Turvallisuuspalkintoa on jakanut vuodesta 2005 alkaen Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta, jonka muodostavat sosiaali- ja terveysministeriö, Tehy, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Suomen Palopäällystöliitto, Suomen lähi- ja perushoitajien liitto, Aspa-säätiö, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Ykköskodit, Kuntaliitto, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL. Toimikunnan puheenjohtaja on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin turvallisuuspäällikkö Jussi Rapeli.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hätäkeskuslaitoksen ja Digian yhteistyössä tekemä 112 Suomi -mobiilisovellus sai Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon vuonna 2017. Mikä taho palkinnon ansaitsee tänä vuonna? Vaikuttaa ehtii lokakuun alkuun saakka.
Hätäkeskuslaitoksen ja Digian yhteistyössä tekemä 112 Suomi -mobiilisovellus sai Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon vuonna 2017. Mikä taho palkinnon ansaitsee tänä vuonna? Vaikuttaa ehtii lokakuun alkuun saakka.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Palopäällystöliitto ry
Suomen Palopäällystöliitto ry
Iso Roobertinkatu 7 A 5
00120 Helsinki

0440 345 112http://www.sppl.fi

Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.

Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.

Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry

Vuoden 2023 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto on myönnetty Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hankkeen Kaatumisen ehkäisyn toimintamallille10.1.2024 12:57:23 EET | Tiedote

Kaatumisen ehkäisyn toimintamalli on saanut vuoden 2023 turvallisuuspalkinnon. Palkinnon myönsi Suomen Palopäällystöliiton Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta. Toimintamalli on tuotettu Etelä-Karjalan hyvinvointialueen hallinnoimassa Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hankkeessa, ja se on merkittävä panos alueen ikääntyvien asukkaiden turvallisuuden parantamiseksi.

Terveiset Kanadasta: Mitä sinä voisit tehdä metsäpalojen estämiseksi Suomessa?5.7.2023 11:38:14 EEST | Tiedote

Kanadassa kärsitään yhdestä historiansa pahimmasta metsäpalokaudesta. Erittäin vaikeiden palojen taustalla on osaksi luonto ja sään ääri-ilmiöt ja osaksi ihmisten huolimattomuus. Myös Suomessa koettiin tänä keväänä ja kesänä pitkä ja kuiva ajanjakso, jolloin metsäpaloja syttyi ympäri maan. Metsäpalojen yleisimmät syttymissyyt Suomessa liittyvät ihmistoimintaan. Ilmastonmuutos alkaa näkyä myös Suomessa aiempaa pidempinä alkukesän kuivina kausina. City of Red Deerin pelastuslaitoksen johtaja ja Kanadan Palopäällystöliiton puheenjohtaja Ken McMullen kertoo, miten Kanadan paloja vastaan taistellaan ja mitä sinä voisit tehdä metsäpalojen estämiseksi Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye