Vuoden 2022 avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen jaettu
17.5.2022 13:00:56 EEST | Museovirasto | Tiedote
Entistämisavustuksen tarkoituksena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä osana kansallista kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Onnistunut restaurointi alkaa taustatöillä, ja tänäkin vuonna moni kohde sai avustusta juuri korjaamisen suunnitteluun.
”On erittäin tärkeää, että jo suunnitteluvaiheessa hanke saadaan oikeille raiteille, tunnistetaan säilytettävät arvot ja erityispiirteet ja saadaan työhön säilyttävä ote”, sanoo erikoisasiantuntija Harri Metsälä Museovirastosta.
Avustusten kokonaissumma oli pitkään n. 1,6 miljoonan euron tasolla, mutta rahapelitoiminnan tuottojen vähenemisen vuoksi avustussumma on supistunut 1,3 miljoonaan tänä ja viime vuonna.
”Rakennuskustannusten nousu on nostanut keskimääräisen hankkeen kustannusarviota. Koska avustus on sidottu hankkeen kokonaiskustannuksiin, voimme samalla budjettirahalla tukea nyt entistä harvempia hankkeita”, selventää Metsälä.
Avustushakemuksia jätettiin 518, joista kaksi kolmasosaa tuli yksityishenkilöiltä ja kolmasosa yhteisöiltä. Haettujen avustusten yhteissumma oli yli 6 miljoonaa. Tukea sai 152 kohdetta yhteensä yli 1,3 miljoonaa euroa. Keskimääräinen avustussumma oli 8 724 euroa.
Peltikatoista betoniin
Suurin avustuksia saanut ryhmä ovat tänäkin vuonna vesikattojen korjaukset pärekatoista konesaumattuihin peltikattoihin. Myös erilaiset hirsityöt, kengitykset ja lahovaurioiden korjaukset ovat näkyvästi edustettuina. Tänä vuonna avustusta saaneiden joukossa oli myös modernin rakennusperinnön suojeltuja kohteita. Niiden erityspiirteenä on haastava betonirakenteiden säästävä korjaussuunnittelu ja toteutus.
Korjaushankkeita toteutetaan usein vapaaehtoisvoimin, ja korjattavilla kohteilla on suuri merkitys paikallisille. Kohteiden kunnostaminen ja käyttäminen yhdessä vaalivat lähellä olevaa kulttuuriperintöä. Tuen avulla kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet säilyvät ja saavat arvonsa mukaista huomiota. Olemassa olevien kohteiden korjaaminen pidentää niiden käyttöikä ja siten vähentää tarvetta uudisrakentamiselle.
Seuraava haku vuoden 2023 avustuksista avautuu syksyllä 2022. Korjaussuunnitelmissa kannattaa hyödyntää Museoviraston Korjaustaito.fi-sivustoa, johon on koottu ohjeita ja esimerkkejä säilyttävästä korjausrakentamisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Harri Metsälä, Museovirasto
harri.metsala@museovirasto.fi, 0295 33 6177
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 2026 avautui28.1.2026 10:20:46 EET | Tiedote
Museovirasto avaa neljättä kertaa haun Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää uusia kohteita kansalliseen luetteloon määräajoin Museoviraston esityksestä. Tällä hetkellä luettelossa on 86 kohdetta. Haku on avoinna 16.3.2026 saakka.
Museovirasto avasi avustushaun muinaisjäännösalueiden hoitoon – Hae 27.2.2026 klo 16 mennessä26.1.2026 10:09:59 EET | Tiedote
Hoitoavustuksella tuetaan muinaisjäännösalueiden säilymistä ja kunnossapitoa. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta.
Museoviraston aineettoman kulttuuriperinnön avustukset jaettu19.1.2026 16:23:07 EET | Tiedote
Museovirasto jakoi avustusta 82 500 euroa kuudelle aineettoman kulttuuriperinnön hankkeelle. Vuoden lopulla jaetuilla avustuksilla tuetaan kulttuurien välistä vuoropuhelua ja turvataan vähemmistöjen oikeutta oman kulttuuriperintönsä vaalimiseen.
Museovirasto avasi avustushaun maailmanperintökohteiden hoitoon – Hae 30.1.2026 klo 16 mennessä15.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Avustuksen tavoitteena on tukea Suomessa olevien Unescon kulttuuri- ja luonnonperintökohteiden säilymistä ja suojelua. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 30.1.2026 klo 16.00 mennessä.
Museovirasto jakoi 575 100 euroa avustuksina kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin museoille ja gallerioille9.12.2025 14:12:24 EET | Tiedote
Avustuksia jaettiin 441 taiteilijan palkkioihin vuonna 2026 järjestettävissä taidenäyttelyissä. Avustusten turvin museot ja muut näyttelynjärjestäjät voivat maksaa kuvataiteilijoille palkkion taidenäyttelyä varten tehdystä työstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
