Vuoden 2022 Hyvä vuokranantaja: vuokrasuhde on ihmisten välinen suhde
19.11.2022 16:54:59 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Vuoden 2022 Hyvänä vuokranantajana palkittiin sipoolainen Ritva Loikkanen. Hän sai selvän enemmistön annetuista äänistä, ja niiden mukana annetut perustelut olivat niin ikään vakuuttavia ja monipuolisia. Vastauksissa toistuneiden ominaisuuksien, kuten luotettavuuden, joustavuuden ja ystävällisyyden lisäksi moni mainitsi myös Loikkasen taidot sisustajana, joka kiinnittää erityistä huomiota asunnon yksityiskohtiin, materiaaleihin ja laatuun.
Sisustussuunnittelijana työskentelevälle Loikkaselle asunnon viihtyisyys onkin olennainen asia, mutta sitäkin enemmän hän painottaa asiakaslähtöistä kohtaamista ja aktiivista viestintää vuokralaisen kanssa.
”Viestintä on tärkeää jo vuokrailmoituksesta alkaen; vuokrasuhde on ihmisten välinen suhde. Ja hyvä viestintä on hyvä alku ihan kaikkeen muussakin elämässä. Ei vuokranantajuus siitä mitenkään poikkea”, hän muistuttaa.
Hän ei jätä vuokranantajuuttaan vain pakollisiin paperiasioihin, vaan toteuttaa rooliaan lukuisin eri tavoin.
”Voin tarvittaessa olla vuokralaiselle autokuski, muuttoapulainen, ruokalähetti ja elämässä eteenpäin auttaja. Jos asuntoon muutetaan vaikkapa suoraan toisesta maasta, saatan hakea vuokralaisen lentokentältä, viedä uuteen kotiin ja varmistaa, että hänellä on kaikki kunnossa.”
Loikkanen onkin saanut paljon kiitosta avuliaisuudestaan, mutta samaan aikaan myös jämptiydestään esimerkiksi tilanteissa, joissa huoneistoon syntyneitä vaurioita on pitänyt paikata poismuuton yhteydessä. Hänelle on tärkeää, että tapaukset hoidetaan seuraavakin asukas huomioiden oikeudenmukaisesti, mutta siten, ettei edellisellekään koidu korjauksista kohtuuttomia kuluja. Loikkasen empatiakyky näkyy myös siinä, että hän voi vuokrata asunnon luottotietonsa menettäneelle.
Nyt myönnetty palkinto oli Loikkaselle iloinen yllätys.
”Nöyränä ja kiitollisena otan palkinnon vastaan. En oikeastaan voinut edes kuvitella, että saisin tällaista huomionosoitusta, sillä minulla ei ole asuntoja kymmenittäin, eikä näin ollen vuokralaisiakaan ihan joka rapussa”, hän summaa.
Hyvä vuokranantaja 2022 -kilpailun organisoivat yhdessä Suomen Vuokranantajat ry ja Vuokralaiset ry. Toiminnanjohtajat Sanna Hughes ja Anne Viita olivat yksimielisen ilahtuneita ääniä keränneiden ehdokkaiden määrästä ja laadusta.
”Viimevuotiseen tapaan valinta oli vaikea, koska kaikki ehdokkaat olivat hyviä. Ritva Loikkanen erottui kuitenkin selvästi muista saamiensa äänien määrän osalta. Hänen saamansa perustelut olivat myös selvästi hänen omien vuokralaistensa kirjoittamia, mikä ilahdutti meitä paljon.”
Hughes ja Viita kertovat myös, että nyt toista kertaa jaettavalla palkinnolla halutaan nostaa esiin asumisen arjen hiljaisia hyväntekijöitä ja samalla kannustaa yksityisiä vuokranantajia hyvään vuokranantajuuteen. Yksityiset, pienet vuokranantajat tarjoavat kodin noin puolelle miljoonalle suomalaiselle.
Lisätietoja Hyvä vuokranantaja -äänestyksestä:
- Sanna Hughes, sanna.hughes@vuokranantajat.fi, 040 044 0903
- Anne Viita, anne.viita@vuokralaiset.fi, 050 588 3483
Voittajan haastattelupyynnöt:
- Ritva Loikkanen, ritva.loikkanen@indoorgroup.fi, 050 410 1029
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 29 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vapaarahoitteisten vuokrien lasku jatkuu pääkaupunkiseudulla ja muu Suomi takaisin kasvu-uralle – koko maan yhtäaikainen lasku oli lyhytaikaista28.4.2026 09:06:25 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien lasku jatkuu pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat kääntyivät takaisin nousuun. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,4 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Viime vuoden lopulla nähty koko Suomen laajuinen vuokrien lasku näyttää jäävän yksittäiseksi notkahdukseksi, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Yli 30 vuotta vanha huoneenvuokralaki päivittyy – tätä muutos käytännössä tarkoittaa26.3.2026 13:56:38 EET | Tiedote
Hallitus on tänään 26.3.2026 antanut esityksensä huoneenvuokralain ja asunto-osakeyhtiölain päivittämiseksi. Huoneenvuokralain kohdalla on kyse merkittävästä asumisen lainsäädäntömuutoksesta, sillä nykyinen laki on yli 30 vuotta vanha. Uusi laki astuu voimaan näillä näkymin syksyn aikana. Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah kertoo, mitä muutoksia vuokra-asumisen arkeen on luvassa.
Asuntojen vuokrat -tilaston supistaminen tai jopa lakkauttaminen vaarantaisi asuntomarkkinoiden läpinäkyvyyden23.3.2026 05:11:00 EET | Tiedote
Vuokra-asumisen järjestöt varoittavat, että Tilastokeskuksen vuokratilastoinnin heikentäminen vähentäisi asuntomarkkinoiden läpinäkyvyyttä, päätöksenteon tietopohjaa ja markkinoiden toimivuutta. Järjestöjen mukaan luotettava vuokratilasto on keskeinen osa toimivaa asuntomarkkinaa ja talouden tietoinfrastruktuuria.
Vuokramarkkinan haasteet kääntyivät uudelleen kasvuun vuonna 2025 – tarjonta kasvoi ja loppuvuodesta vuokrat kääntyivät laskuun koko maassa13.3.2026 06:05:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien analyysin mukaan vuosi 2025 oli vuokramarkkinoilla poikkeuksellisen haastava. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta nousi koko maan tasolla ennätykseen, keskimäärin 34 300 asuntoon, eikä tarjonta erityisesti suurimmissa kaupungeissa juuri vähentynyt. Samalla vuokrakehitys heikkeni: pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat keskimäärin 0,5 prosenttia (2024: +0,5 %), ja muualla Suomessa vuokrien nousu hidastui selvästi 0,6 prosenttiin (2024: 1,9 %). Katsaus on tehty yhdessä Vuokraovi.com kanssa.
Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



