Demariopiskelijat

Vuoden 2022 liittohallitus on järjestäytynyt!

Jaa
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n liittohallitus kokoontui keskiviikkona 4.1. järjestäytymiskokoukseen. Demariopiskelijoiden uutena puheenjohtajana aloittaa Timo Keisala. Demariopiskelijoiden varapuheenjohtajina toimivat tänä vuonna Mari van den Berg, sekä Santeri Kujanpää.

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n liittohallitus kokoontui keskiviikkona 4.1. järjestäytymiskokoukseen. Demariopiskelijoiden uutena puheenjohtajana aloittaa Timo Keisala.

Uuden puheenjohtajan mukaan koronapandemia tulee vaikuttamaan Demariopiskelijoiden toimintaan vielä tänä vuonna, mutta siitä huolimatta hän on optimistinen ”Tänä vuonna korona tulee vielä vaikuttamaan laajasti toimintaamme ja esimerkiksi tapahtumien, sekä kokousten järjestämismahdollisuuksiin. Tästä huolimatta olen optimistinen alkavan vuoden suhteen ja olen varma siitä, että vuodesta tulee kaikinpuolin onnistunut” Keisala toteaa. Osallistavan ja monipuolisen toiminnan lisäksi uusi puheenjohtaja pitää tärkeänä sitä, että Demariopiskelijat ottavat aktiivisesti kantaa opiskelijoita ja koulutuspolitiikkaa koskeviin asioihin ”Mielestäni on erityisen tärkeää, että opiskelijoiden etuja ajetaan aikana, jolloin opiskelijat kohtaavat useita erilaisia haasteita esimerkiksi sosiaaliturvaan, etäopiskeluun, asumiseen, toimeentuloon, sekä mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Demariopiskelijat tulevat puolustamaan opiskelijoita ja vaatimaan toimia, joilla opiskelijoihin liittyviä yhteiskunnan epäkohtia korjataan.” Keisala painottaa.

”Kokonaisuutena tuleva vuosi tulee jatkumaan todennäköisesti samoin kuin edellinen eli joitakin tapahtumia ja toimintoja tullaan varmasti järjestämään etänä tai vähintäänkin hybridinä. Tulemme keskusliiton puolesta tarjoamaan paikallisosastoille mahdollisimman paljon apua ja tukea tapahtumien, sekä muun toiminnan suhteen, jotta Demariopiskelijoiden toiminta pystytään myös alueellisesti pitämään mahdollisimman aktiivisena. Lisäksi pyrimme siihen, että löydämme liiton puolesta toimia, joilla pystymme parantamaan jäsenistön osallistamista toiminnassamme.” Keisala jatkaa.

Demariopiskelijoiden varapuheenjohtajina toimivat tänä vuonna Mari van den Berg, sekä Santeri Kujanpää. Ensimmäisen varapuheenjohtajan Mari van den Bergin vastuulla ovat poliittinen valmistelu ja ilmastopolitiikka, kansainvälinen toiminta, sekä vuoden 2023 eduskuntavaalit ja SDP.n puoluekokoukseen valmistautuminen. Tänä vuonna esille nousee ennen kaikkea tavoiteohjelman päivittäminen, sekä poliittisen toiminnan kehittäminen ja aktivoiminen “Demariopiskelijoiden poliittisessa toiminnassa pyritään tulevana vuonna toimimaan proaktiivisesti. Poliittisia linjoja uudistetaan rohkeasti ja uusia visioita pyritään konkretisoimaan” Mari sanoo. Myös ilmastopoliittisia linjauksia pyritään kehittämään ja parantamaan “On tärkeää, että Demariopiskelijat nostavat esille koulujen ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. Suomen on tunnistettava oma edelläkävijyytensä ilmastopolitiikassa ja toimittava ongelmien ratkaisijana. Suomalaisen koulujärjestelmän tulee mahdollistaa uusien erilaisten teknologioiden käyttöönottaminen, jotta ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin löytyy. Tilaisuuksiin on tartuttava nyt!” Mari jatkaa.

Demariopiskelijoiden toisen varapuheenjohtajan Santeri Kujanpään vastuualueisiin kuuluvat osastot, jäsenhankinta ja edustajistovaalit. Kujanpään tavoitteena on parantaa jäsenistön osallisuutta, sekä paikallisen toiminnan aktiivisuutta “Toimivan järjestön kulmakivenä on aktiivinen ja osaava jäsenistö.” Kujanpää sanoo. Osastot ja jäsenistön aktiivisuus ovat keskeisessä osassa Demariopiskelijoiden toimintaa. Osastojen tukemista ja esimerkiksi tapahtumia pyritään tänä vuonna kehittämään entistä paremmaksi. Syksyllä järjestettävät edustajistovaalit nousevat myös esille “Tulevana vuonna lähdemme kunnianhimoisesti ja aktiivisesti tavoittelemaan Demariopiskelijoiden menestystä edustajistovaaleissa ja nostamaan jäsenprosenttia.” Kujanpää jatkaa.

Kokouksessa päätettiin myös liittohallituksen jäsenten vastuualueet. Tulevan vuoden liittohallituksen jäseniä ovat: Amanda Majuri, Joanna Ahola, Miku Kuuskorpi, Oskari Maunuksela, Siru Nykänen, Susan Saarinen ja Jaakko Holopainen.

Lisäksi kokouksessa valittiin häirintäyhdyshenkilöt. Demariopiskelijoiden häirintäyhdyshenkilöinä toimivat tänä vuonna Joanna Ahola  ja Oskari Maunuksela. Lisäksi liittohallitus nimesi jokaiselle liiton osastolle osastokummin, jonka tehtävänä on ylläpitää yhteyttä osaston ja liiton välillä. Liittohallitus asetti lisäksi tiimejä, joissa jäsenistöä osallistetaan. Tiimit osallistuvat esimerkiksi poliittisten linjojen kehittämiseen, edarivaaliohjelman tekemiseen, tapahtumien suunnitteluun sekä  kansainväliseen toimintaan. Tiimeistä on luvassa lisätietoa pian, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Lisätietoja:
Timo Keisala
Puheenjohtaja
timo.keisala@sonk.fi
+358451129299

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK on valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö. Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden poliittista osallistumista ja osallistua erityisesti koulutus- ja sivistyspoliittiseen keskusteluun. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye