Vuoden 2023 espoolainen ammattitaiteilija on taiteilija Essi Kausalainen
2.2.2023 12:39:55 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Kausalainen on esitystaiteen maisteri, ja hän on työskennellyt performanssitaiteilijana, kuvataiteilijana ja ohjaajana esityslähtöisten teosten parissa. Kausalaisen tavoitteena on tehdä taiteen kenttää uudistavia teoksia ja edistää kestävää työskentelykulttuuria.
Kausalainen kuvailee apurahaa monella tapaa merkittäväksi:
”Erityisen arvokkaaksi koen sen, että tunnustus tulee monitaiteelliselle ja varsin kokeelliselle praktiikalle. Henkisen tuen lisäksi apuraha antaa minulle konkreettisia välineitä työskentelyni kansainvälisen ja paikallisen ulottuvuuden yhteen punomiseen.”
Valinnassa korostui Kausalaisen monialainen työskentely sekä Espooseen kiinnittyvä työsuunnitelma, joka tarjoaa yllättäviä ja ilahduttavia teoksia ja tapahtumia espoolaisten nautittaviksi. Lisäksi työsuunnitelma vahvistaa espoolaisen taiteen kansainvälisyyttä.
”Koska olen melko uusi espoolainen, toivon apurahan avulla löytäväni teoksilleni uusia, paikallisia yleisöjä ja yhteistyökumppaneita, joiden avulla kasvattaa ja rikastuttaa taiteellista sienirihmastoani”, Kausalainen iloitsee.
Kausalainen toteuttaa vuoden 2023 aikana kaksi näyttämöteosta, Barbara ja häntä ja Fossils Record, jotka käsittelevät ajankohtaisia ilmiöitä. Molempia teoksia valmistellaan työryhmissä, ja teosten esiintyjinä nähdään kansainvälinen joukko eri alojen ammattilaisia, lapsia ja nuoria.
Kokeellinen näyttämöteos Barbara ja häntä tarkastelee tiedon tuottamista ja tietämisen tapoja. Teos on ensimmäinen osa Tutkijat-esitystrilogiaa, jonka lähtökohtana on kolme tutkijaa, joiden työ on muuttanut oman alansa ajattelua ja toimintakulttuuria. Teos nähdään keväällä Kausalaisen ateljeeasunnossa Tapiolassa.
Fossils Record on osa laajamuotoista Carnival of the Animals -teossarjaa, joka yrittää ymmärtää luonnon ja ihmisen tämänhetkistä tilaa. Teosta työstetään yhdessä chicagolaisen ryhmän kanssa. Esitys tullaan näkemään syksyllä 2023 Turun Kaupunginteatterissa sekä Yhdysvalloissa, Chicagossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna TommilaKulttuurijohtaja
Puh:+358 43 825 5074susanna.tommila@espoo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu viisi palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta, kulttuurin yhteyspalvelut sekä tapahtuma- ja kulttuuripalvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Info från nämnden Svenska rum 27.8.202627.8.2026 18:19:02 EEST | Pressmeddelande
På höstens första möte godkände nämnden Svenska rum användningsprinciperna och debiteringsgrunderna för lokaler för kulturverksamhet och annan invånar- och hobbyverksamhet.
Espoo-mitalin saajat 202627.8.2026 17:09:06 EEST | Tiedote
Espoo-mitali on myönnetty 11 henkilölle tunnustuksena Espoon hyväksi tehdystä työstä. Mitalit jaetaan osana Espoo-päivän vastaanotto –kutsuvierastilaisuutta torstaina 27.8.
Pohjoismaiden johtava kaksoiskäyttöteknologioihin ja deep techiin keskittyvä Defence Tech Hub kasvaa ja kokoaa Helsingin seudun puolustusalan ekosysteemin yhteen26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden johtava kaksoiskäyttöteknologioihin ja deep techiin keskittyvä Defence Tech Hub kasvaa ja kokoaa Helsingin seudun deep tech -yritykset ja innovaatiotoimijat yhdeksi yhteiseksi ekosysteemiksi vauhdittaakseen yhteistyötä, kasvua ja teknologioiden kehittämistä.
Työllisyys- ja kotoutumisjaoston päätöksiä 24.8.202624.8.2026 15:15:58 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli kokouksessaan 24.8. ajankohtaista työllisyystilannetta. Erityisesti nuorten työttömyys on kasvanut voimakkaasti.
Pizzor som såldes som glutenfria var verkligen glutenfria i restaurangerna i Esboregionen – små brister i marknadsföringen24.8.2026 11:00:30 EEST | Pressmeddelande
Esboregionens miljö- och hälsoskydd utredde glutenhalten i pizzor som såldes som glutenfria våren 2026. Resultaten visar att alla pizzor var glutenfria. Prover togs på 25 pizzor som hade beställts från olika restauranger i Esbo, Kyrkslätt och Grankulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
