Kempower Oyj

Vuoden Designteko 2021 Kempower Oy:lle

3.11.2021 09:40:00 EET | Kempower Oyj | Tiedote

Jaa
Design from Finland -merkin Vuoden Designteko 2021 -palkinto myönnettiin Kempower Oy:lle, joka suunnittelee ja valmistaa sähköautojen latauslaitteita. Vuoden Designteko -tunnustus jaettiin tänä vuonna 10. kerran suomalaiselle yritykselle, jonka liiketoiminnassa design on merkittävässä roolissa. Muita palkintokriteereitä ovat muun muassa vastuullisuus, toimivuus arjessa ja omaperäisyys.
Kempowerilaisia Lahden toimistolla marraskuussa 2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Kempowerilaisia Lahden toimistolla marraskuussa 2021. Kuva vapaasti käytettävissä.

Lahtelaisen sähköautojen pikalatauslaitteisiin ja -teknologiaan erikoistuneen Kempower Oy:n taustalla on Kemppi Group -konserni, maailmanlaajuisesta Kemppi-hitsauskonebrändistä tunnettu, jo vuodesta 1949 toiminut yhtiö. Kemppi Group konsernin tytäryhtiö Kempower perustettiin syksyllä 2017 itsenäisenä yrityksenä, joka keskittyy 100% sähköautojen lataamiseen.

Kempower palkittiin Vuoden Designteko -tunnustuksella, sillä sen muotoilu on paitsi tärkeässä roolissa, myös erittäin ajankohtainen. Liikenteen sähköistyminen on osa globaalia muutosta ja Kempowerin innovatiivinen tuotekehitys, teollinen muotoilu ja konsepti vastaavat konkreettisesti tarpeisiin ja toiveisiin edustaen vahvaa käyttäjälähtöisyyttä. Lisäksi Kempowerilla on huomioitu se, että ihmisten liikkuvuuden toteuttaminen kestävällä tavalla on kriittinen osatekijä kestävän ympäristön muotoilussa. 

– Kempowerilla design kattaa koko tuotesuunnittelun. Latausratkaisumme käyttäjälähtöisyys ja käytettävyys on koko Kempower -tiimin ansiota. Yli 35% henkilöstöstämme ajaa itse sähköautoilla ja useimmat meistä ovat todellisia sähköautofaneja – tämä motivaatio ja into näkyy päivittäisessä työssämme. Vuoden Designteko -tunnustus on meille suuri kunnia ja osoitus kaikkien kempowerilaisten sitoutumisesta asiakaskokemuksen kehittämiseen, sanoo Kempowerin tutkimus- ja kehitysjohtaja Mikko Veikkolainen.

Kempower Oy:lle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki sekä suomalaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu-merkki kesällä 2021, ja nyt yritys sai arvostetun Vuoden Designteko -tunnustuksen. Palkintoraati kiittelee tunnustuksen saanutta Kempoweria siitä, miten yritys vastaa ajan haasteisiin, jotka vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään, mutta liittyvät samalla laajemmin systeemisiin muutoksiin ja globaaleihin vaatimuksiin.  

– Kempowerin konsepti ja sen tuotteet muodostavat eheän, funktionaalisen, modulaarisen ja skaalattavan kokonaisuuden. Ratkaisu on sekä olennainen osa tulevaisuuden infrastruktuuria että luonnollinen jatkumo funktionaaliselle Finnish design -muotoiluperinteelle, perustelee päätöstä palkintoraatiin kuuluva muotoilija ja Ornamo ry:n puheenjohtaja Hanna-Kaisa Alanen.

– On erittäin hienoa, että kotimainen yritys on erikoistunut tuotteisiin, jotka edustavat älykkäitä sosio-teknisen muotoilun innovaatioita. Ajan hengen mukaisesti palvelut ovat läsnä sekä fyysisesti että digitaalisesti ja yhdistyvät saumattomasti asiakaskokemukseen. Lisäksi tuotteet ylittävät erilaisten loppukäyttäjien rajapinnat jaetusta liikkuvuudesta yksittäiseen liikkuvuuteen, muotoilee Alanen.

Vuoden Designteko -palkinto jaettiin kymmenettä kertaa. Aiempina vuosina tunnustuksen ovat saaneet bambukuituisia vauvanvaatteita suunnitteleva ja valmistava Beibamboo Oy (2012), korkealaatuisia ja kekseliäitä mattoja valmistava VM-Carpet (2013), puisia Lastu-nimisiä suojakuoria mobiililaitteille valmistava Droplet Hitech Design Oy (2014), Drop-ulkoaltaita valmistava Drop Design Pool Oy (2015) ja huonekaluja, sisustustuotteita valmistava Hakola Huonekalu Oy (2016), miestenvaatteita valmistava FRENN Company Oy (2017), Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry (2018), puukomposiitista kylpyhuonekalusteita suunnitteleva ja valmistava Woodio Oy (2019) ja julkitilakalusteita valmistava Piiroinen Oy (2020).

Palkintoraatiin kuuluvat teollisuusneuvos Kari Kallonen, Ornamo ry:n puheenjohtaja Hanna-Kaisa Alanen, Piiroinen Oy:n myyntijohtaja Timo Kaivonen sekä Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

https://kempower.com/

Lisätietoja:

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi

Paula Savonen, viestintäjohtaja, Kempower, 0400 343 851, paula.savonen@kempower.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kempowerilaisia Lahden toimistolla marraskuussa 2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Kempowerilaisia Lahden toimistolla marraskuussa 2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa
Kempowerin pikalatauskenttä Lahdessa.
Kempowerin pikalatauskenttä Lahdessa.
Lataa
Kempower S-Series -pikalatausjärjestelmä on suunniteltu käyttäjäystävälliseksi. Latausnäytön voi ottaa mukaan puhelimeen latauksen ajaksi.
Kempower S-Series -pikalatausjärjestelmä on suunniteltu käyttäjäystävälliseksi. Latausnäytön voi ottaa mukaan puhelimeen latauksen ajaksi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kempower Oyj
Ala-Okeroistentie 29
FI-15700 Lahti

http://www.kempower.com

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Sen tehtävänä on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 4 800 yritys- tai yhteisöjäsentä. www.suomalainentyo.fi

Design from Finland -merkki tekee suomalaisen muotoiluosaamisen näkyväksi. Se herättää kiinnostusta suomalaisia tuotteita ja palveluja kohtaan kotimaassa ja kansainvälisesti.Myönnettyjä merkkejä on 641 kappaletta. www.suomalainentyo.fi/design-from-finland

Kempower
Suomalaiset Kempower DC-pikalatausratkaisut on kehitetty ja valmistettu käyttäjäystävällisiksi. Latausratkaisuissamme on kehittyneet pilvipalvelut, joiden avulla pikalatausinfrastruktuurin rakentaminen, ylläpito ja tehokas ammattikäyttö on helppoa. Kempowerin latureilla voi ladata erilaisia sähköajoneuvoja aina sähkömoottoripyöristä raskaaseen kalustoon ja vesiliikenteen sähköaluksiin. Laajasta valikoimastamme löydät vaihtoehtoja yksittäisestä liikuteltavasta laturista suuriin latausjärjestelmiin. Kempowerin tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
www.kempower.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj

Kempower ja Blink Charging toteuttavat tänä vuonna 14 uutta latausasemaa Yhdysvaltain itärannikolla21.5.2026 16:00:00 EEST | Tiedote

Sähköajoneuvojen DC-pikalatausratkaisujen toimittaja Kempower ja Blink Charging Co. laajentavat yhdessä latausasemaverkostoa Yhdysvalloissa. Blink on maailmanlaajuisesti johtava sähköajoneuvojen latauslaitteiden ja -palveluiden omistaja, operaattori ja toimittaja. Laajennus käsittää yhteensä 14 uutta latausasemaa, joista kaksi on jo toiminnassa. Loput eri osavaltioissa Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevista asemista on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2026 aikana. Vilkkailla alueilla lähellä päivittäistavarakauppoja sijaitsevat asemat on varustettu Kempowerin tehoyksiköillä ja pikalataussatelliiteilla. Blink on nostanut Kempowerin teknologian luotettavuuden ja käytettävyyden avaintekijöiksi latausjärjestelmien valinnassa. "Latausinfrastruktuurin luotettavuus muodostuu laitteiden ohella useista tekijöistä. Kempowerin kautta saamamme koulutus on auttanut tiimejämme toteuttamaan asennukset ja käyttöönotot luottavaisesti ja johdonmukaisesti", sanoo Blinkin globaalin liiketoiminnan suunnit

Kempower and Blink Charging Launch 14-Site EV Charging Expansion Across the U.S. East Coast in 202621.5.2026 16:00:00 EEST | Press release

Kempower, a global provider of DC fast‑charging solutions for electric vehicles, today announced an expansion of EV charging sites involving Blink Charging Co, a leading global owner, operator, and provider of electric vehicle (EV) charging equipment and services. The expansion includes 14 sites in total, with two locations already operational and additional sites set to roll out across multiple states along the U.S. East Coast throughout 2026. The sites will be in high-traffic areas near convenience stores and will feature Kempower Power Units and Kempower Satellite fast chargers. Blink referenced the reliability and uptime of Kempower technology as key factors in selecting Kempower charging systems. "Reliable charging infrastructure depends on more than the equipment itself. The training we’ve received through Kempower has helped our teams approach installation and commissioning with confidence and consistency,” said Senior VP of Global Business Engineering at Blink Alex Calnan. “Tha

Kempower ja APM Terminals allekirjoittivat maailmanlaajuisen puitesopimuksen satamaterminaalien latausinfrastruktuurin toimituksista20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Kempower ja APM Terminals ovat allekirjoittaneet kolmivuotisen puitesopimuksen Kempowerin DC-pikalatausteknologian toimittamisesta APM Terminalsin verkostolle. Sopimus tukee APM Terminalsin suunnitelmaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi käyttämällä akkukäyttöisiä kontinkäsittelylaitteita ja uusiutuvaa energiaa. APM Terminals, joka on osa A. P. Moller – Maersk -konsernia, ylläpitää joustavia ja tehokkaita konttiterminaaleja 35 maassa ympäri maailmaa. Sopimuksen mukaan Kempowerin suurteholatausinfrastruktuuria asennetaan seuraavien kolmen vuoden aikana APM Terminalsin maailmanlaajuiseen verkostoon kuuluviin satamaterminaaleihin. Ensimmäiset kolme pilottihanketta on jo käynnistetty sähköajoneuvojen vastaanottamiseksi APM Terminals Yucatánissa Meksikossa, TM2:ssa Marokossa ja Callaossa Perussa. ”On hienoa olla mukana APM Terminalsin sähköistämissuunnitelmassa ja tukea heitä nollapäästötavoitteen saavuttamisessa. Kempowerin vankka ja luotettava lataustekniikka auttaa APM Terminalsia pit

Kempower and APM Terminals sign a global framework agreement for the supply of charging infrastructure for port terminals20.5.2026 09:00:00 EEST | Press release

Two of the leading companies in their respective fields are moving forward to ensure fast and reliable electric operations. Kempower, a global frontrunner in DC fast-charging solutions, and APM Terminals, operating resilient and efficient container terminals in 35 countries around the world and part of A. P. Moller - Maersk, have signed a three-year framework agreement on the supply of Kempower’s DC fast-charging technology across APM Terminals’ network. The agreement supports APM Terminals’ roadmap to decarbonise operations via the use of battery-electric container handling equipment and use of renewable energy. Under the agreement, Kempower’s high-power charging infrastructure will be installed in various terminals across APM Terminals’ global network during the next three years. The first three pilot projects have already been started in APM Terminals Yucatán in Mexico, TM2 in Morocco, and Callao in Peru, to accommodate the first electric vehicles in the terminals. “We are honoured

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye