Vuoden digitaalisimmiksi teoiksi äänestettiin lomituspalvelujen uudet ratkaisut ja syrjäytymistä estävä sovellus

Vuoden digitaalisin teko 2022 -kilpailun finaalissa kilpailleille kolmelle julkishallinnon ja kolmelle yrityssarjan finalistille annettiin yhteensä 2 645 ääntä kaikille avoimessa verkkoäänestyksessä. Kilpailun voittajat julkistettiin Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa tänään tiistaina 3.11.
Julkishallinnon sarjan voitti 898 äänellä Etelä-Suomen lomituspalvelut, joka toimii 53 kunnan ja kaupungin alueella ja palvelee yli tuhatta asiakastilaa digitaalisten ratkaisujen tukemana. Organisaatio on yksi neljästä tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneesta maatalouden lomituksen suuryksiköstä. Ensi vuoden alussa Suomessa toimii 12 suuryksikköä aiemman 40 erillisen lomitusyksikön sijaan.
”Toimimme pioneerina uudistuksessa ja jaamme muille yhdistyville alueille tietoa, millaisia digitaalisia ratkaisuja meillä on otettu käyttöön. Toimialueemme laajuuden takia olemme digitalisoineet kaikki mahdolliset asiat. Emme edes harkinneet paikallistoimistojen perustamista, vaan ajatuksena oli alusta asti pyrkiä digitaalisiin ratkaisuihin. Tavoitteena on tuottaa parhaat mahdolliset palvelut asiakkaille”, Etelä-Suomen lomituspalvelujen lomituspalvelujohtaja Taina Blomqvist kertoo.
Yrityssarjan voittaja, yhteisöllinen mobiilisovellus Commu App, sai yleisöäänestyksessä 470 ääntä. Korona-aikana syntyneen Commu Appin avulla käyttäjä voi maksutta etsiä apua erilaisiin arjen tilanteisiin mobiilisti.
”Ihmisten eristyneisyys ja yksinäisyys ovat paisumassa valtavaksi ongelmaksi. Kun oma elämäntilanne yhtäkkiä muuttuu ja tarvitsisi apua, ei ehkä olekaan ketään, jolta sitä pyytää. Tämä pätee esimerkiksi Ukrainan kriisiin. Tiedämme, että tuhannet ukrainalaiset ovat saaneet Suomessa apua paikallisilta sovelluksemme kautta. Aiemmin korona-aikana tällainen avuntarve yllätti monet, ja siitä saimme idean ikään kuin digitalisoida ovikellon. Commu App on nykyajan ratkaisu naapuriavun antamiseen ja saamiseen”, Commu Appin käyttäjistä, kumppanuuksista ja sijoittajista huolta pitävä Karoliina Kauhanen kertoo.
Vuoden digitaalinen teko -kilpailuun osallistui 26 ehdokasta. Niiden joukosta yleisöäänestyksen kuusi finalistia valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Tampereen Älykaupunki-hanketta luotsaava projektipäällikkö Outi Valkama, kyberturvapalveluista vastaava johtaja Benjamin Särkkä Loihde Trustilta, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä, Ciscon Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Janne Tägtström, Alma Talentin tekniikka- ja ICT-lehtien päätoimittaja Harri Junttila, OP Ryhmän arjen talouden palveluista vastaava johtaja Masa Peura ja Atea Finlandin toimitusjohtaja Juha Sihvonen.
”Tämän vuoden finalisteja luonnehtii hyvin se, että ne joko auttavat ihmisiä jaksamaan paremmin, tuovat avun lähelle tai ehkäisevät syrjäytymistä. Nämä ominaisuudet tulevat hienosti esille molemmissa voittajissa – lomituspalvelut helpottamalla niin maanviljelijöiden kuin lomittajienkin arkea ja Commu App lieventämällä yksinäisyyttä, jota digitalisoituva yhteiskunta myös osittain luo. Vaikka digitalisaatio on jyllännyt jo vuosikausia, on meillä Suomessakin edelleen lukemattomia toimialoja ja katvealueita, jotka eivät ole päässeet vielä hyötymään sen positiivisista vaikutuksista”, Atea Finlandin markkinointijohtaja Hanna Vesenterä sanoo.
Etelä-Suomen lomituspalvelut: jättiläismäinen lomitusrumba pysyy kasassa digitaalisuuden ansiosta
Tuomariston perustelut:
”Suomen maatalouden mittakaava on niin pieni, että myös digitalisaation mahdollisuudet ovat jääneet kovin pienelle huomiolle. Etelä-Suomen lomituspalvelu on kehittänyt konkreettisen ja toimivan palvelun vanhahtavalle alalle. Käyttöliittymä on hyvä ja toteutus sekä käyttöönotto ovat onnistuneita.
Sovellus parantaa maatalousyrittäjän elämänlaatua, kun lomittajan löytyminen on entistä sujuvampaa. Lomittajan raskaan työn helpottaminen lisää myös eläinten hyvinvointia, kun raportointiin käytetty aika vähenee.”
Commu App: Kun turvaverkko pettää, digitaalinen ovikello tuo naapuriavun jokaisen ulottuville
Tuomariston perustelut:
”Suomessa eletään suurta muuttoliikettä, ja muuttajien verkostot uusilla paikkakunnilla voivat olla ohuet. Yksinäisyys on iso ongelma. Commu App luo yhteisöllisyyttä digitaalisesti edistäen naapuriapua ja konkreettisia, arkisia mikrotekoja.
Commu App tarjoaa selkeän ratkaisun ongelmaan; se on kuin kylän ilmoitustaulu. Samalla palvelu edistää kiertotaloutta ja sen ekosysteemimäinen toiminta ihastuttaa. Palvelulla on mahtava potentiaali.”
Muut finalistit
Julkishallinnon sarja
- 112 Suomi -mobiilisovellus
- Hämeenlinnan älyvankila
Yrityssarja
- Digitaalinen työpöytä Desku
- Senioreille räätälöity digipalvelu Digihappy
Kaikki finalistit: atea.fi/vuoden-digitaalisin-teko-2022/
Lisätietoja antaa:
markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Vesenterä, Atea Finland Oy, 044 333 4422, hanna.vesentera@atea.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atea Finland on it-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 600 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia it-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on lähes 8 000 työntekijää 85 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,1 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy
Atean ensimmäinen vuosineljännes Suomessa: Vahva kasvu jatkui palveluissa ja laiteliiketoiminnassa27.4.2023 13:39:11 EEST | Tiedote
Atea Finland Oy:n liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 27,4 prosenttia. Julkishallinto oli voimakkaassa kasvussa erityisesti valtionhallinnon ja turvasektorin alueilla. Yritykset panostivat ulkoistus- ja elinkaaripalveluihin.
Pohjoismainen raportti: IT-alan vastuullisuuden kehittäminen vaatii lisää tietoa ja painetta asiakkailta27.3.2023 14:29:17 EEST | Tiedote
Tiedon-, ajan- ja resurssien puute ovat suurimmat esteet vastuullisten IT-valintojen tekemiselle, kertoo tuore Atea Sustainability Focus -raportti. IT-alalla on huutava pula luotettavasta, läpinäkyvästä ja vertailukelpoisesta vastuullisuustiedosta.
Kysely: Opiskelijoiden käsitys IT-alasta on kapea, mutta töiden merkityksellisyys puhuttelee20.3.2023 12:29:54 EET | Tiedote
Opiskelijat pitävät tietotekniikkaan ja teknologiaan liittyviä työtehtäviä yhteiskunnalle merkityksellisinä, tuore kysely kertoo. Silti IT-alan monipuoliset työllistymisvaihtoehdot ovat epäselviä jopa tietotekniikan opiskelijoille. Alan houkuttimia ovat kehittymismahdollisuudet ja palkkaus.
Atean vuosi 2022 Suomessa: Kasvua niin liiketoiminnassa kuin palveluvalikoimassakin9.2.2023 09:47:26 EET | Tiedote
Atean liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna 16,2 prosenttia 394,9 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat palveluiden ja laitteiden vahva kysyntä.
Atea nimetty jo toistamiseen maailman vastuullisimmaksi IT-palveluyritykseksi18.1.2023 10:30:36 EET | Tiedote
Atea sijoittuu toista vuotta peräkkäin maailman sadan vastuullisimman yrityksen joukkoon tutkimus- ja mediayhtiö Corporate Knightsin Global 100 -indeksissä. IT-palveluiden kategoriassa Atea on jälleen ykkönen. Indeksi perustuu globaaliin, lähes 7 000:n suuryrityksen analyysiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme