Vuoden Kaunein Sormus 2020 -finalistit leikittelevät väreillä ja muodoilla
1.10.2020 10:58:47 EEST | Messukeskus | Tiedote

Vuoden Kaunein Sormus 2020 -kilpailun teema ”Sinä ja Minä” haastoi korusuunnittelijat pohtimaan, millainen sormus sopisi meille molemmille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Syy samanlaisten sormusten hankintaan voi olla vaikkapa ystävyys, yhteinen harrastus, työ, opiskelu tai rakkaus.
Kilpailuun osallistui tänä vuonna lähes 50 sormusta, joista korualan, designin ja viestinnän ammattilaisista koostunut raati valitsi 10 finalistia. Yleisöäänestys on käynnissä verkossa Häät.fi:ssä https://bit.ly/2FZ8fv8 31.10.2020 saakka. Sormukset esitellään myös I love me -messujen nettisivuilla.
Ennakkoluulottomat ja rohkeat sormukset juhlistavat kumppanuutta
Kaikki kilpailuun osallistuneet sormukset edustavat suomalaista korusuunnittelua ja kultaseppätyötä. Suunnittelijat ovat heittäytyneet rohkeasti tämän vuoden teemaan, ja kilpailun raati iloitsi monista eri tulkinnoista, joita teemasta kumpusi. Erilaiset materiaalivalinnat ja muotoilullisesti mielenkiintoiset toteutukset tuovat esiin suomalaisten kultaseppien teknistä osaamista. Jokainen finaalissa nähtävä sormus edustaa omaa tyyliään ja kertoo kiinnostavan tarinan.
Vuoden Kaunein Sormus 2020 -finalistit
Minä suojelen sinua kaikelta | Anneli Aaltonen (Papaja): Klassista muotoilua, sekä herkkä ja puhuva sommittelu, joka juhlistaa monenlaisia läheisiä suhteita.
Shape of respect | Kalle Hakola: Uniikki toteutus, jossa on käytetty kokeilevaa uutta teknologiaa. Äänen muuttaminen muodoksi konkretisoi sen, miten monimuotoista korun tekeminen voi prosessina olla.
Kultareunus | Anu Kaartinen (Anu Kaartinen Jewellery): Teatraalinen ja moniulotteinen sormus, jossa on erilaisia pintoja ja tasoja. Taidokasta käsityötä.
Aeterna | Emil Lindfors (Emil Lindfors Design): Keveä ja ajaton, mutta moderni sormus, jossa on onnistuneet mittasuhteet. Kierteessä näkyy yhteys ja äärettömyys
Kero Gold | Jussi Louesalmi (Au3 Kultasepät): Innovatiivista, epäsymmetristä jalokivien sommittelua. Rohkean maskuliininen timanttisormus.
Jälki | Mika Mäkinen (Kultaseppä Mika Mäkinen): Hienostunut mutta alkuvoimainen ja juureva sormus, jossa on mielenkiintoinen tekniikka. Kuviointi muistuttaa nahkaa, puuta, sormenjälkeä tai kullan kimallusta joen pohjalla.
Tahto | Tuuli Niinivaara (TuuliVaara): Uusi persoonallinen tulkinta perinteisestä, avoimesta sormusmallista. Kiinnostava pintastruktuuri, jossa on herkkyyttä ja persoonallisuutta.
Heart | Harri Nukarinen (Aito Helsinki): Klassikkomuotoilua, 70-luvun glamouria ja Las Vegasin tunnelmaa. Materiaalina käytetty ennakkoluulottomasti titaania.
Polaire | Petri Pulliainen (Kultaseppä Petri Pulliainen): Rohkea ja goottihenkinen sormus, jossa on haastavaa teknistä osaamista.
Routa | Annika Takanen (Festive-timanttikorut): Taidokkaasti tehty sormus, jossa on kiinnostava pintastruktuuri. Moniulotteinen, mielenkiintoinen ja ristiriitainenkin sormus, jossa on ripaus nostalgiaa.
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun järjestävät vuosittain yhteistyössä I love me -messut ja Häät-media. Kilpailu järjestetään tänä vuonna 13. kerran. Kultasepät saivat ilmoittaa omat sormuksensa kisaan kevään ja kesän aikana. Esiraati valitsi lähes 50 kilpailuun ilmoitetusta työstä 10 sormusta yleisöäänestykseen. Esiraatiin kuuluivat radiojuontaja Hanna Kinnunen, Suomen Kultaseppien Liiton toimitusjohtaja Henrik Kihlman, Design District Helsingin hallituksen puheenjohtaja ja Designmuseon yhteistyöpäällikkö Piia Lehtinen, Huutokauppa Helanderin johtava intendentti Hanne Siekkinen, Häät-lehden ja Häät.fin päätoimittaja Sari Yli-Salomäki ja Messukeskuksen edustajana tiedottaja Riikka Luomanpää. Sormuksia arvioidessaan raati kiinnitti huomiota niiden laatuun, omaperäisyyteen ja estetiikkaan. Sen lisäksi pohdittiin myös sitä, miten sormuksen tarina tukee muotokieltä ja miten se ilmentää annettua teemaa.
I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus. Se järjestetään seuraavan kerran 22.-24.10.2021 Messukeskuksessa Helsingissä. www.iloveme.fi
Seuraava Häät-lehti ilmestyy Lehtipisteisiin lokakuussa. Verkossa hääparit suunnittelevat häitä hääsuunnittelusovellus Häät.fin avustuksella osoitteessa www.haat.fi
Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain noin 400 000 eurolla stipendejä, apurahoja ja palkintoja. Tunnettuja Messusäätiön palkintoja ovat muun muassa Vuoden nuori suunnittelija -palkinto, Kaj Franck -muotoilupalkinto ja Habitare-suunnittelukilpailu.
Lisätietoja:
Kilpailun nettisivu löytyy osoitteesta: https://bit.ly/2FZ8fv8
Messukeskus, tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, puh. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com
Häät-lehti ja Häät.fi, päätoimittaja Sari Yli-Salomäki, p. 040 505 7345, sari.yli-salomaki@editus.fi
Kuvia sormuksista medioiden käyttöön: https://bit.ly/3n7xmNe
Instagram @iloveme_official
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Helsingin Messukeskuksessa yli miljoona kävijää vuonna 20252.2.2026 10:46:46 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen kävijämäärä ylitti viime vuonna miljoonan kävijän haamurajan ensimmäistä kertaa sitten koronavuosien. Messuilla, yritystapahtumissa, kongresseissa ja kokouksissa kävi yhteensä 1 004 912 vierasta.
Ilmiöksi muodostunut MP Jonnela toi ennätysmäärän nuoria MP 26 -messuille1.2.2026 20:13:58 EET | Tiedote
MP 26 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 30.1. – 1.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa. ”Elämyksellisyys näkyi MP-messuilla ja paikalla oli paljon motoristeja, myös entistä enemmän nuoria ”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola.
Vuoden 2026 lähiruokateko -palkinnon haku on käynnistynyt29.1.2026 16:42:35 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto myönnetään vuosittain toimijalle, joka on edistänyt lähiruoan tunnettuutta ja tuonut esiin sen merkitystä osana suomalaista yhteiskuntaa. Kilpailu järjestetään jo 13. kerran, ja ehdotuksia palkinnonsaajasta voi jättää 15.2. saakka Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla.
Vene 26 Båt -messut esittelee veneitä mökkirantaan, päiväreissuille ja matkailuun28.1.2026 16:27:03 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut esittelee 400 venettä, joista löytyy jokaiselle omaan tarpeeseen sopiva. Suurin osa esiteltävistä veneistä on suomalaisia. Veneiden lisäksi messuilla on tarvikkeita ja varusteista veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin – ja 500 ohjelmaa. Vene 26 Båt -messut on Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma, joka tuo 10 päivää kesää 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

