Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Vuoden kirjastokuntaa etsitään jälleen

6.8.2019 12:23:54 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Jaa
Vuoden kirjastokuntaa ja yleisön suosikkia etsitään jälleen. Kilpailun ilmoittautuminen aukeaa tänään ja voittaja selviää Helsingin Kirjamessuilla 26.10.2019. Tänä vuonna palkinnon jakaa kilpailun tuomarina toimiva juontaja ja kirjailija Jenni Pääskysaari.

Kuntaliiton yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa järjestämä kilpailu on tarkoitettu kaikille kunnallisille kirjastoille. Ensimmäinen tunnustuspalkinto jaettiin vuonna 2018 ja sen sai Espoon kaupunginkirjasto. Yleisön suosikiksi valittiin Salla.

- Kuntien ylläpitämät kirjastot ovat suosituimpia julkisia palvelujamme. Myös maailmalla suomalainen kirjastolaitos ja kirjastoarkkitehtuuri saavat osakseen ylistystä. On jälleen aika juhlistaa ja nostaa esiin kirjastojen yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, sanoo erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta.

Kilpailussa valitaan viime vuoden tapaan myös yleisön suosikki. Suomen kirjastoseura järjestää kaikille avoimen verkkoäänestyksen lokakuussa 2019.

Vuoden 2019 kilpailun teemana lukeminen ja lukemisen edistäminen

Vuoden kirjastokunnassa kirjasto on paljon käytetty ja kuntalaisten rakastama paikka ja palvelu. Vuoden 2019 kilpailun teema on lukeminen ja lukemisen edistäminen. Kilpailun avulla halutaan löytää ja jakaa uusia tapoja edistää lukemista ja palkita lukemisen edistämiseksi tehdystä työstä. Kilpailuun toivotaan ilmoittautumisia kaikenkokoisista kunnista.

- Hyvä kirjasto ei ole kunnan tai kirjaston koosta kiinni. Maamme on täynnä loistavia, erilaisia ja erikokoisia kirjastoja. Tämä näkyi jo viime vuonna, kun saimme 56 loistavaa hakemusta, toteaa Selkee.

Lisätietoja kilpailusta ja ilmoittautuminen osoitteessa www.kuntaliitto.fi/kirjastokunta

Lisätiedot:

Johanna Selkee,
erityisasiantuntija
Suomen Kuntaliitto
p. 050 435 9420                                                 
johanna.selkee@kuntaliitto.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande

Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.

Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote

Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye