Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija 2022 -kilpailujen haku on avautunut – hallitsevat mestarit jatkavat edustuskauttaan tänä keväänä
28.2.2022 10:21:02 EET | Messukeskus | Tiedote
Hakuohjeet ja ennakkotehtävät kilpailuihin löytyvät nettisivuilta www.vuodenkokki.fi ja www.vuodentarjoilija.fi. Vuoden Kokki -kilpailun voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 10 000 euron apurahalla ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun voittaja MaRa ry:n Henrik Bitten Säätiön 10 000 euron apurahalla. Uudet suomenmestarit julkistetaan Viini & Ruoka -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–30.10.2022.
Hallitsevien mestareiden edustuskausi jatkuu syksyyn saakka
Viime vuonna Vuoden Kokki -kilpailun voitti Kim Päivästö ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun Henna Kolehmainen. Heidän edustusvuoteensa kuuluu useita projekteja kilpailujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Hallitsevat suomenmestarit vinkkaavat osallistumaan rohkeasti tämän vuoden kilpailuihin.
”Haluaisin nähdä kisassa vielä enemmän hakijoita kuin viime vuonna. Mitä enemmän hakijoita sen parempi”, sanoo Päivästö.
”Kyllä, toivoisin että yhä useampi uskaltaisi hakea mukaan kilpailemaan, se antaa ehdottomasti enemmän kuin ottaa eikä ole mikään maailman vakavin asia”, toteaa myös Kolehmainen.
Sekä Päivästö että Kolehmainen ovat samoilla linjoilla sen suhteen, että kilpaileminen on hyvä tapa kehittää itseään sekä kilpailijana että alan ammattilaisena. Itsensä haastaminen, itsevarmuuden kasvattaminen sekä verkostoituminen ovat myös seikkoja, jotka nousevat esiin kilpailun hyvinä puolina
Uuden kisakauden yhteydessä käynnistyy myös hallitsevien voittajien edustusvuosi. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija pääsevät tekemään yhteistöitä laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa ja vahvistamaan esimerkiksi omaa ammatillista henkilöbrändiään. Palkintorahat ovat molemmilla vielä käyttämättä. ”Rahat ovat vielä toistaiseksi säästössä”, kertoo Päivästö.
”Todennäköisesti rahat uppoavat viinipuolen opintoihini”, linjaa puolestaan Kolehmainen.
Kisojen ennakkotehtävät julkaistu
Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kisojen hakuvaiheen tehtävät on julkaistu kilpailujen nettisivuilla. Kokeilla on tehtävänään suunnitella lämmin pääruoka-annos, jonka pakollisena raaka-aineena on kotimainen kananpoika. Tarjoilijat taas pääsevät osoittamaan myyntiosaamistaan videotehtävän muodossa, kun tehtävänä on suunnitella ruoka- ja juomayhdistelmä ja myydä se kuvitteelliselle seurueelle. Vuoden Tarjoilija -kisassa vietetään tänä vuonna juhlavuotta, sillä kilpailu täyttää kymmenen vuotta.
Lisätietoja kilpailuista:
Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut, projektikoordinaattori Heli Kähkölä, p. 040 121 7395, ext-heli.kahkola@wihuri.fi
www.vuodenkokki.fi, #vuodenkokki
Lisätietoja Viini & Ruoka -messuista:
Messukeskus Helsinki, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com.
www.viiniruoka.fi, #viiniruoka2022
Kuvia messuista
Kuvia median edustajien vapaaseen käyttöön on ladattavissa Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com.
Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija ovat alan merkittävimmät kilpailut Suomessa. Vuoden Kokki -kilpailun voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 10 000 euron apurahalla ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun voittaja MaRa ry:n Henrik Bitten Säätiön 10 000 euron apurahalla.
Viini & Ruoka on Suomen suurin ruoka- ja viinitapahtuma. Tapahtuman järjestävät Viinilehti Oy ja Messukeskus. Viini & Ruoka -messujen kanssa samaan aikaan 27.10.–30.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa järjestetään myös Helsingin Kirjamessut.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kevätmessut 2026 herätti kodin ja puutarhan unelmat eloon – yli 63 300 kävijää haki Messukeskuksesta inspiraatiota ja asiantuntijoiden neuvoja30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen täyttänyt Kevätmessut osoitti, että suomalaisten intohimo asumisen parantamiseen, vihreään elinympäristöön ja kestävään rakentamiseen on vahvempaa kuin koskaan. Tapahtuma veti puoleensa yhdessä samaan aikaan järjestettävien Golfmessujen kanssa yli 63 300 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan lähes 600 näytteilleasettajan tarjontaan sekä kokemaan ennennäkemättömän monipuolisen ohjelmakattauksen.
Vuoden lähiruokateko 2026 -palkinto myönnetään Kujalan tilalle26.3.2026 09:40:30 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty hailuotolaiselle Kujalan tilalle, joka yhdistää toiminnassaan luonnonlaidunlihan kasvattamisen, erilaisten jatkojalosteiden tuotannon, myynnin, elämykset ja matkailun samaan kokonaisuuteen. 5000 euron arvoinen palkinto luovutettiin Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Kevätmessuilla virittäydytään kevääseen torstaista alkaen – suurtapahtuma esittelee asumisen mullistukset, tekoälyn tuomat mahdollisuudet ja upean Trendikodin ja Ideapihan24.3.2026 10:54:27 EET | Tiedote
Joka vuosi yhtä odotettu Kevätmessut tuo kevään kaupunkiin ja valloittaa Helsingin Messukeskuksen torstaista sunnuntaihin 26.–29.3.2026. Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus tuo yhteen noin 500 yritystä ja esittelee kaiken tarvittavan uuteen kauteen. Kokonaisuuden täydentävät perjantaina avautuvat Golfmessut, joilla nähdään historian ensimmäiset simulaattorigolfin SM-kisat.
Helsingin MaatalousKonemessut 2026: Vuoden tärkeimmät liiketoiminnan ideointi- ja kehittämispäivät maa- ja metsätilallisille19.3.2026 10:05:24 EET | Tiedote
Koko arvoketju saman katon alla – Messukeskuksessa 8.–10.10.2026 Helsingin MaatalousKonemessut on Suomen kattavin ja tärkein maa- ja metsätalousalan sisätapahtuma. Messukeskuksen suuret sisätilat mahdollistavat joka toinen vuosi järjestettävän, koko alan kattavan ammattitapahtuman, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Tapahtuma järjestetään 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Minestrone Workshop suunnittelee Habitaren 2026 teemanäyttelyn19.3.2026 08:48:19 EET | Tiedote
Habitaren 2026 teemanäyttelyn suunnittelee Minestrone Workshop -kollektiivi. Yhdeksän suunnittelijan muodostama työhuone tunnetaan kokeellisesta, materiaalilähtöisestä työskentelystä sekä käsillä tekemisen kulttuurista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
