Vuoden Kotipizza-yrittäjät palkittiin Franny Awards -tapahtumassa

Kaksikko Kati Rusanen ja Pasi Rajala ovat Kotipizza-ketjun suunnannäyttäjiä, jotka ovat johtaneet yritystään suunnitelmallisesti. Rusanen ja Rajala ovat yrittäjinä toimineet yhdessä ketjun kanssa ja heittäytyneet innokkaina uusiin kehityshankkeisiin tuoden samalla mukaan omaa arvokasta näkemystään ja osaamistaan.
Rajalan ura Kotipizza-yrittäjänä alkoi jo 1990-luvun alussa, ja Rusanen liittyi mukaan Kotipizza-yrittäjäksi hieman myöhemmin, vuonna 2000. Kaksikko on laajentanut liiketoimintaansa hyvällä sykkeellä ja vankalla kokemuksella: he ovat tällä hetkellä yrittäjinä Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Lohjalla, yhteensä neljässä ravintolassa. Ketju on palkinnut Rusasen ja Rajalan myös aikaisemmin muun muassa myynnin kehittämisestä.
’’Kati ja Pasi ovat intohimoisia yrittäjiä ja todellinen tehotiimi, joista Kotipizza voi olla ylpeä. Omalla esimerkillään he kannustavat muita ketjun sinkku- ja multiyrittäjiä kasvamaan ja kehittymään ja johtavat yritystään pitkäjänteisesti onnistuen erinomaisesti liiketoimintansa kasvattamisessa’’, kertoo Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen.
Kotipizza-ketju palkitsi Vuoden Kotipizza-yrittäjät 2022 Suomen Franchising-yhdistyksen järjestämässä Franny Awards -tilaisuudessa Helsingissä perjantaina 17.3. Vuosittain järjestettävässä tapahtumassa franchisingyritykset palkitsevat ketjuyrittäjiään.
Kotipizza-ketjun jokaisen yksittäisen ravintolan menestys lähtee aina franchisingyrittäjästä ja huippuunsa hiotusta asiakaskokemuksesta. Kaikki Suomen yli 300 Kotipizza-ravintolaa tarjoavat asiakkailleen käsin leivottuja ja laadukkaista, vastuullisista ja valtaosin kotimaisista raaka-aineista valmistettuja makuelämyksiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kotipizza-yrittäjät Kati Rusanen ja Pasi Rajala, 0400 436 685 (Kati Rusanen)
ja 0500 841 417 (Pasi Rajala)
Kotipizza Group Oy, ulkoisen viestinnän asiantuntija Nelli Sajakoski, 040 553 8850
www.kotipizza.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on noin 300 ravintolaa ympäri Suomen. Kaikki Suomen Kotipizza-ravintolat ovat franchisingperiaatteella toimivia, itsenäisten franchisingyrittäjien johtamia ravintoloita. Franchisingyrittäjä saa käyttöönsä testatun ja kannattavan liikeidean, valmiin tuotteen ja tuotemerkin, ketjun tietotaidon ja muut yhteistyön edut.
Kotipizza-ketjua hallinnoi Kotipizza Oyj, joka kuuluu Kotipizza Groupiin. Konserniin kuuluvia yhtiöitä ovat myös artesaaniburgereita valmistava The Social Burger Joint Oy ja hankinta- ja logistiikkaorganisaatio Helsinki Foodstock Oy, joka toimittaa vastuulliset raaka-aineet konsernin ravintolaketjuille. Kotipizza Group on osa norjalaista Orkla-konsernia, jonka toiminnan pohjana ovat kestävät arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizza kutsui Helsingin ruokalähetit pizzalle9.5.2023 13:34:39 EEST | Tiedote
Teon tarkoituksena oli osoittaa arvostusta ruokalähettien arvokasta työtä kohtaan sekä kiinnittää huomiota alan pelisääntöihin.
Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään Talvipäivät-tapahtumassa30.3.2023 13:16:35 EEST | Tiedote
Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään eri puolilta Suomea erinomaisista myynneistä ja tasavuosista Kotipizza-yrittäjänä. Palkinnot jaettiin Kotipizzan vuosittaisessa Talvipäivät-tapahtumassa, joka päättyi tänään.
Kotipizza on suomalaisten mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi21.3.2023 11:45:00 EET | Tiedote
Euroopan laajimman vastuullisuuteen keskittyvän bränditutkimuksen Sustainable Brand Index mukaan suomalaiset mieltävät Kotipizzan ravintola- ja kahvila alan vastuullisimmaksi brändiksi – jo toista vuotta peräkkäin.
Kuluttajat haluavat nyt uudelleenkäytettävät pizzalaatikot – Kotipizza ja Kamupak testaavat ensimmäisenä Suomessa22.9.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Kotipizza käynnistää syksyn 2022 aikana yhteistyössä suomalaisen kiertotalouden startup-yritys Kamupakin kanssa kokeilun, jossa asiakkaat voivat testata uudelleenkäytettäviä pizzalaatikoita noutaessaan pizzansa valitusta Kotipizza-ravintolasta. Kotipizza kokeilee ensimmäisenä Suomessa uudelleenkäytettäviä Kamupakin pizzabokseja.
Kotipizzalle mitalisija European Franchising Awardsissa 20.9.2022 11:19:06 EEST | Tiedote
Kotipizza sijoittui kolmanneksi European FranchiseAwards 2022-kilpailunResilience-sarjassa. Sarjassa palkittiin koronapandemiasta erityisen hyvin selviytynyt franchiseketju. Kilpailun finaali järjestettiin Brysselissä 19.9.2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme