Vuoden Kristiina -palkinnon saa Saara Särmä
24.5.2018 19:18:31 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Politiikan tutkija ja kansalaisaktivisti Saara Särmä yhdistää kekseliäästi ja rohkeasti akateemista tutkimusta ja poliittista aktivismia. Hän toimii yhtä aikaa tieteen ja taiteen kentillä ja herättää ihmisiä näkemään yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta hyväntahtoisten provokaatioiden, normeja rikkovan huumorin ja karnevalismin keinoin.
Saara Särmän luomuksia ovat esimerkiksi maailmanlaajuisen huomion saanut nettikampanja ”Congrats, you have all male panel” ja feministinen ajatushautomo Hattu. Saara Särmä on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka käyttää myös sosiaalista mediaa taitavasti ja tuo sukupuolentutkimuksen oivalluksia uusille foorumeille ainutlaatuisella ja lähestyttävällä tavalla. Särmällä on niin ikään erinomainen kyky itsereflektioon sekä rohkeutta heittäytyä.
Vuoden Kristiina -palkinto kantaa sukupuolentutkimuksen Helsingin yliopistossa käynnistäneen Kristiina-instituutin nimeä, ja se myönnetään vuosittain sukupuolentutkimuksen tunnetuksi tekemisestä ja sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän ja eriarvoisuuden vähentämiseksi tehdystä työstä. Palkinto on myönnetty vuodesta 2001 lähtien. Palkintolautakuntaan kuuluivat vuonna 2018 Tuija Pulkkinen, Siri Törölä ja Aino-Maija Elonheimo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino-Maija Elonheimo
aino-maija.elonheimo@helsinki.fi
puh. 02941 24323
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme