Vapriikki

Vuoden luontokuvat -näyttely avautuu Vapriikissa

3.2.2023 09:51:21 EET | Vapriikki | Tiedote

Jaa
Vapriikissa voi tutustua Vuoden luontokuvat 2022 -näyttelyyn 7.2.–2.4. Esillä on kaikki 36 Vuoden Luontokuva 2022 -kilpailussa palkittua kuvaa. Jokaisesta yhdeksästä kilpailusarjasta on mukana kolme parasta ja kunniamaininnan saaneet kuvat. Vuoden Luontokuva on Antti Strangin ”Uhka syvyyksistä”.
Vuoden luontokuva 2022
Vuoden luontokuva 2022

Kilpailussa on kahdeksan perinteistä sarjaa: Kasvit ja sienet, Linnut, Maisemat, Nisäkkäät, Muut eläimet, Luonnon yksityiskohdat ja muodot, Luonto ja ihminen sekä Nuoret (alle 18 v). Perinteisissä sarjoissa kuvia saa käsitellä vain hyvin maltillisesti. Lopputuloksen tulee kohtuudella ilmentää nähtyä kuvaustilannetta tai sen tunnelmaa. Lisäksi kilpailussa on erikoissarja, Vapaa ja luova, jossa kuvia saa käsitellä vapaammin. Vuoden Luontokuva valitaan perinteisten sarjojen voittajakuvista

Vuoden Luontokuvaksi, valittiin seinäjokelaisen Antti Strangin ”Uhka syvyyksistä”, jännittävä kuva päivänkorennosta ja sitä syvyyksistä saalistavasta kalasta. Kilpailun tuomariston mukaan voittokuva on hieno ja yllätyksellinen tilannekuva, jonka ansiot eivät välttämättä aukea aivan ensi silmäyksellä:

”Täydellisesti vangittu tilanne, yksityiskohtainen ja tarkka”, tuomaristo luonnehtii. Kaikki on ollut valmiina korentokuvaa varten, mutta kalan tullessa näkyviin kuvaaja on onnistunut laukaisemaan kameran ratkaisevalla hetkellä”, tuomaristo suitsuttaa kuvan ainutlaatuista tilannetta.

Antti Strang kertoo olleensa kuvaustilanteessa Lempäälän kanavalla kuvaamassa västäräkkejä.

”Huomasin västäräkkien napsivan rannan lähellä ja veden pinnassa parveilevia päivänkorentoja.

Korennoista osa päätyi veden pinnalle räpiköimään, ja halusin ikuistaa korentojen aiheuttaman värähtelyn veden pintakalvolla”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Kuvasin yhtä korentoa, kun vedestä nousi jokin särkikala sitä nappaamaan. Nopeasta tilanteesta sain tämän yhden tarkan kuvan. Myöhemmin tietokoneen näytöllä kuvaa tarkastellessani tiesin, että tässä olisi potentiaalia”.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Intendentti Tomi Kumpulainen, puh. 040 801 6614

Kuvat

Vuoden luontokuva 2022
Vuoden luontokuva 2022
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vapriikki
Vapriikki
Alaverstaanraitti 5
33100 Tampere

http://www.vapriikki.fi

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

En betydande upptäckt vid den vetenskapliga undersökningen av Karin Månsdotter19.2.2026 13:00:00 EET | Pressmeddelande

EMBARGO 19 februari 2026 kl. 13.00. Drottning Karin Månsdotters (1550–1612) grav undersöks för närvarande i Åbo domkyrka. Forskningen är en del av ett utställningsprojekt vid Vapriikki Museum Center. Med hjälp av moderna vetenskapliga metoder försöker man få ny kunskap om Karins och hennes familjs liv. Utställningen öppnar i 2028. Under den första forskningsveckan gjordes en viktig upptäckt: en guldring som Karin har burit. Upptäckten är historiskt betydelsefull, eftersom inga andra personliga föremål som tillhört Karin Månsdotter har bevarats till vår tid.

Kaarina Maununtyttären tieteellisissä tutkimuksissa tehtiin merkittävä esinelöytö19.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote

Julkaisuvapaa 19.2.2026 klo 13. Kuningatar Kaarina Maununtyttären (1550–1612) hautaa tutkitaan parhaillaan Turun tuomiokirkossa. Tutkimusten ensimmäisellä viikolla tehtiin huomattava esinelöytö: Kaarinan käyttämä kultasormus. Löytö on historiallisesti merkittävä, sillä muita varmuudella Kaarina Maununtyttärelle kuuluneita henkilökohtaisia esineitä ei ole säilynyt nykypäivään. Tieteellinen tutkimus on osa museokeskus Vapriikin vuonna 2028 avautuvaa näyttelyä, jonka yhteydessä tuotetaan uutta tietoa Kaarinan ja hänen perheensä elämästä nykyaikaisen tieteen keinoin.

A remarkable discovery was made during scientific research of Karin Månsdotter’s grave19.2.2026 13:00:00 EET | Press release

EMBARGOED until February 19, 2026 at 1 p.m. The grave of Queen Karin Månsdotter (1550–1612) of Sweden is currently under scientific investigation at Turku Cathedral. The research is part of an exhibition project carried out by the Museum Centre Vapriikki, and it aims to generate new knowledge about the life of Karin and her family using modern scientific methods. The exhibition is scheduled to open in 2028. During the first week of research, researchers made an outstanding discovery: a gold ring worn by Karin herself. The find is historically significant, as no other personal belongings of the queen are known to have survived to this day.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye