Vuoden Luontokuvat 2021 –näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 26.1. – 6.3.2022
19.1.2022 10:45:00 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Näyttelyssä on esillä 37 Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailussa palkittua kuvaa. Jokaisesta kilpailusarjasta on mukana kolme palkittua ja kunniamaininnan saaneet kuvat. Mukana on luonnollisesti myös Vuoden Luontokuvaksi valittu espoolaisen Pekka Tuurin kuva ”Liskomies”.
”Kuvaan on upeasti saatu mukaan myös vedenpäällistä maisemaa pilviä myöten. Taustan metsä ja tumma ranta täyttävät kuva-alan hyvin. Eläin sijoittuu kuvassa oikeaan kohtaan ja sen asento on mainio sormia ja hännänpäätä myöten”, tuomaristo kehuu voittokuvan sommittelua ja luontokuvauksellisia ansioita.
Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui vuonna 2021 yli 13 000 valokuvaa. Suurin osa niistä kilpaili aiheittain seitsemässä eri sarjassa: Kasvit ja sienet, Linnut, Maisemat, Nisäkkäät, Muut eläimet, Sommittelu ja muoto sekä Luonto ja ihminen. Nuorille oli oma sarja.
Kuvia sai käsitellä vain hyvin maltillisesti. Näiden sarjojen voittajakuvista tuomaristo valitsi koko kilpailun voittajan. Lisäksi kilpailussa oli erikoissarja Vapaa ja luova, jossa kuvia sai käsitellä jonkin verran vapaammin.
Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalon vaihtuvien näyttelyiden tilassa, Elfvikintie 4, Laajalahti, Espoo.Luontotalo on avoinna ma-pe klo 9-15 ja su klo 10–16. Café Elfvik on avoinna sunnuntaisin talon aukioloaikoina. Sisäänpääsy luontotaloon ja Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttelyyn on maksuton.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri Luukkonen, suunnittelija, Villa Elfvikin luontotalo, puh. 043 826 5253, katri.luukkonen@espoo.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Villa Elfvikin luontotalo kuuluu Espoon ympäristö- ja rakennusvalvontakeskuksen ympäristönsuojelun palvelualueeseen.
Ympäristönsuojelun palvelualue edistää ympäristövastuullisuutta Espoossa vaalimalla ja parantamalla luonnon monimuotoisuutta ja toimintakykyä, ennaltaehkäisemällä ja korjaamalla ympäristöhaittoja sekä lisäämällä ympäristötietoisuutta ja kannustamalla vaikuttamaan.
Seuraa meitä somessa:
https://www.instagram.com/villaelfvik/
https://www.facebook.com/espoonymparistonsuojelu
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Matinkylästä tontti nuorisoasunnoille, Otaniemestä tontit paloasemalle ja opiskelija-asunnoille2.11.2026 11:23:30 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata M2-Kodeille tontin Matinkylästä nuorisoasuntoja varten. Lisäksi jaosto päätti vuokrata Otaniemestä tontit paloasemaa ja sen yhteyteen tulevia opiskelija-asuntoja varten.
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme