Vuoden Musiikkioivallus -palkinto nostaa esiin musiikin ja liikkuvan kuvan ainutlaatuisen liiton
16.6.2022 10:59:57 EEST | Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry | Tiedote
Vuoden musiikkioivallus -palkinnon ideana on huomioida kotimaisia av-teoksia, joissa on käytetty musiikkia erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla.
”Musiikki nostaa elokuvan tai televisio-ohjelman parhaimmillaan aivan uudelle tasolle: se tuo sisältöön ainutlaatuista lisäarvoa rakentamalla uuden ulottuvuuden tarinankerrontaan. Haluamme nostaa esiin ne teokset, joissa on osattu hyödyntää tämä musiikin ainutlaatuinen voima”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.
Suomalaiset elokuvat ja tv-sarjat ovat viime vuosina saaneet huomiota myös kansainvälisillä markkinoilla. Useissa menestyneissä teoksissa musiikki on ollut merkittävässä roolissa. Av-teoksiin sävelletty musiikki on oma taiteenlajinsa, ja äänitemusiikinkin käytön on aina tapahduttava suhteessa kuvalliseen kerrontaan.
”Av-teoksen ilmaisuvoima rakentuu kuvan ja äänen liitolle. Musiikki onkin merkittävässä osassa, kun rakennetaan av-teoksen äänimaailmaa: ääni voi ohjata kuvaa tai kuva ääntä. Elementtien yhdistelemisessä on luovuudella rajattomat mahdollisuudet. Odotamme innolla, millaisia oivalluksia musiikin ja kuvan liitosta tulemme palkintokategoriassa näkemään”, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.
Palkittavat valitaan kotimaisten tuotantoyhtiöiden ehdottamista av-teoksista, jotka voivat olla mitä tahansa laijtyyppiä, kuten lyhyitä tai pitkiä elokuvia, tv-sarjoja, lastenohjelmia tai muita televisio-ohjelmia. Ainoastaan varsinaiset musiikkiohjelmat on suljettu palkintokategorian ulkopuolelle. Vuoden musiikkioivallusta valittaessa huomioidaan av-teokset, jotka on julkaistu tai tehty 1.7.2021 jälkeen.
Valinnan palkinnosta tekee riippumaton tuomaristo, johon kuuluvat freelance-toimittajat Anne Teikari ja Kalle Kinnunen, Helsingin yliopiston professori Henry Bacon sekä Helsingin Sanomat pian jättävä päätoimittaja Anu Ubaud, joka on toiminut pitkään myös Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkönä. Raadin sihteerinä toimii Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku.
Palkinto luovutetaan saajalleen 31.8. järjestettävän Screen Helsinki -tapahtuman iltatilaisuudessa, jossa jaetaan myös muita av-alan tuotantopalkintoja. Screen Helsinki on uusi audiovisuaalisen alan ammattilaistapahtuma, jossa käsitellään tv- ja elokuva-alan päivänpolttavia puheenaiheita ja suunnataan katse alan tulevaisuuteen. Tapahtuma järjestetään Original Sokos Hotel Triplan kokouskeskuksessa Pasilassa ja iltajuhlat tapahtumakeskus Koskenrannassa. Tapahtuman järjestää kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien yhdistys Audiovisual Producers Finland – APFI ry.
Lisätietoja: Jari Muikku, tuomariston sihteeri, puh. 040 719 7480, jari.muikku@musiikkikustantajat.fi
Lisätietoja tapahtumasta: https://screenhelsinki.fi/
Ehdota vuoden musiikkioivallusta tällä lomakkeella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Aalto-SetäläJohtaja, viestintäGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:050 352 1073Puh:050 3521073sari.aalto-setala@gramex.fiTietoja julkaisijasta
Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ryMusiikin Satama / Keilasatama 2 A
02150 ESPOO
Mediayhteydenotot: +358 50 325 10 73https://www.gramex.fi
Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta.
Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
KORJATTU: Kesän 2026 soitetuin biisi on Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin31.8.2026 13:26:04 EEST | Tiedote
Päättyvän kesän kymmenestä soitetuimmasta kappaleesta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla peräti kahdeksan oli kotimaisia. Soitetuin kappale kesä-heinäkuussa oli Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kesätilasto listaa kesä-heinäkuun kymmenen soitetuinta kappaletta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla.
Kesän 2026 soitetuin biisi on Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin31.8.2026 11:31:23 EEST | Tiedote
Päättyvän kesän kymmenestä soitetuimmasta kappaleesta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla peräti kahdeksan oli kotimaisia. Soitetuin kappale kesä-heinäkuussa oli Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kesätilasto listaa kesä-heinäkuun kymmenen soitetuinta kappaletta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla.
Vuoden musiikkioivallus -palkinto Jossain on valo joka ei sammu -elokuvalle28.8.2026 19:50:00 EEST | Tiedote
Elokuva ‘Jossain on valo joka ei sammu’ palkittiin Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla Screen Helsinki -tapahtumassa 28.8.2026. Palkinnolla nostetaan esiin innovatiivista ja kekseliästä musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Palkinnon jakoi Gramexin ja Teoston yhteinen AV Music -palvelu.
Gramexin Musiikin arvo -videosarjan toinen artisti on Goldielocks – kurkista albumin syntyprosessiin27.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gramexin Musiikin arvo -videosarja jatkuu torstaina 27.8. julkaistavalla Goldielocksin jaksolla, joka vie katsojat artistin toisen albumin työvaiheisiin.
Neljä av-teosta ehdolla Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi14.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin oivaltavaa musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Voittaja julkaistaan 28.8.2026 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme