Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi ehdolla kaksi elokuvaa ja kaksi televisiosarjaa
16.8.2023 11:06:18 EEST | Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry | Tiedote
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Voittaja julkaistaan 31.8.2023 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa.
Vuoden musiikkioivallus on Gramexin ja Teoston myöntämä tunnustuspalkinto. Se kiinnittää huomion elokuviin ja televisio-ohjelmiin, joissa on käytetty musiikkia kekseliäällä ja erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla. Tuotantoyhtiöt saivat ilmoittaa itse tuotantojaan mukaan kilpailuun.
Palkinnon saajaehdokkaina on tänä vuonna kaksi kotimaista elokuvaa: loppuvuodesta 2022 julkaistu rikoselokuva Hetki Lyö (Elokuvayhtiö Komeetta, ohjaaja JP Valkeapää), jossa on käytetty sekä Stefan Pasborgin säveltämää musiikkia että monipuolisesti äänitemusiikkia sekä dokumenttielokuva Ilveskuiskaaja (Wacky Tie Films, ohjaaja Juha Suonpää), jossa musiikista vastasi virolainen, perinnesoittimille säveltävä Puuluup-bändi sekä tamperelainen elokuvasäveltäjä Kimmo Helén.
Lisäksi ehdolle ylsi kaksi tv-sarjaa: YLE:n tilaama Mist sä tuut? -dokumenttisarja (MoskitoTelevision, ohjaaja Tomi Yli-Suvanto), joka sukeltaa ansiokkaasti rap-kulttuurin syövereihin luoden myös uutta musiikkia sekä Moominvalley-sarjan kolmannen tuotantokauden jakso Vilijonkan viimeiset villitykset (Gutsy Animations, ohjaaja Sara Barbas), jossa leikitellään oivaltavasti lainauksilla ja epäkonventionaalisilla soittimilla Jarmo Saaren, Pekka Kuusiston ja Samuli Kosmisen luomistyön tuloksena.
Yhteensä kilpailuun saatiin viisitoista ehdotusta, jotka edustivat monipuolisesti eri lajityyppejä kuten pitkiä elokuvia, lastenohjelmia sekä erilaisia televisio-ohjelmia.
Esivalinnan ja voittajan valinnan tekee ammattilaisista koostuva tuomaristo. Tuomaristoon kuuluvat VTT, dosentti ja Sibelius-Akatemian yliopistolehtori Kaarina Kilpiö, säveltäjä Jari ”Yari” Knuutinen ja musiikintekijä, mainonnansuunnittelija ja kirjailija Lilli Loiri. Raadin puheenjohtajana toimii elokuvakriitikko Kalle Kinnunen ja sihteerinä Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku.
Tuomaristo oli tyytyväinen tarjonnan monipuolisuuteen: lukuisat musiikin eri genret sekä nuorisokulttuurin eri aspektit olivat hyvin esillä. Lisäksi kotimaisten av-tuotantojen kansainvälistyminen on tuonut mukanaan uusia sävyjä musiikin käyttöön.
”Ehdokaskaarti osoitti, että musiikilliset oivallukset av-tuotannoissa voivat olla hyvin monenlaisia. Toiveena kuitenkin on, että av-tuotannoissa oltaisiin musiikillisten ratkaisujen suhteen entistäkin rohkeampia ja annettaisiin vielä enemmän tilaa musiikillisille oivalluksille”, kertoo puheenjohtaja Kalle Kinnunen tuomariston lausunnossa.
Musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto jakavat Vuoden musiikkioivallus -palkinnon 31.8.2023 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Palkinto jaetaan nyt toista kertaa. Tapahtuman järjestää kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien yhdistys Audiovisual Producers Finland – APFI ry.
Lisätietoja:
Kalle Kinnunen, tuomariston puheenjohtaja
kpkinnunen@gmail.com
Jari Muikku, tuomariston sihteeri
puh. 040 719 7480
jari.muikku@musiikkikustantajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Aalto-SetäläJohtaja, viestintäGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:050 352 1073Puh:050 3521073sari.aalto-setala@gramex.fiTietoja julkaisijasta
Äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa esittäviä taiteilijoita ja äänitetuottajia. Gramexilla on noin 60 500 asiakassopimusta oikeudenhaltijoiden kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön. Koska musiikki tekee hyvää, me tahdomme tehdä musiikin käytön helpoksi. Median yhteydenotot: +358 10 248 9208
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Gramex ottaa askeleen kohti reaaliaikaisia rojaltimaksuja – ensimmäisenä maailmassa15.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Gramex on ottamassa merkittävän askeleen kohti reaaliaikaisia rojaltimaksuja yhteistyön myötä brittiläisen teknologiayhtiö Bloctaven kanssa. Tavoitteena on parantaa maksujen nopeutta, läpinäkyvyyttä ja oikeudenhaltijoiden mahdollisuutta hallita tulojaan. Artisteille ja muille musiikin oikeudenhaltijoille tärkeintä on saada korvaukset nopeasti ja ymmärtää selkeästi, mistä tulot muodostuvat. Vaikka kehitystä on tapahtunut viime vuosina, vuodenkiertoon sidotut maksuaikataulut ja rajallinen läpinäkyvyys ovat edelleen olleet alan tavanomainen käytäntö. Reaaliaikainen näkymä käyttöön ja tuloihin Gramex kehittää ennakkotilitysjärjestelmää, joka yhdistää käyttödataa ja käsittelee rojaltit reaaliaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että oikeudenhaltijat voivat seurata äänitteidensä käyttöä käytännössä samanaikaisesti sen tapahtumisen kanssa. Testivaiheessa järjestelmä on jo osoittanut pystyvänsä käsittelemään tapahtuman radiotoistosta maksun saapumiseen oikeudenhaltijan tilille alle 30 sekunnissa. Vaik
Gramexin Musiikin arvo -videosarjan ensimmäinen artisti on Eva Louhivuori – näin uusi ”Sano se” -single sai alkunsa12.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Gramexin Musiikin arvo -videosarja käynnistyy 12. kesäkuuta Eva Louhivuoren jaksolla, joka vie katsojat uuden Sano se -kappaleen syntyprosessin äärelle.
Gramexin Musiikin arvo -kampanja saa jatkoa videosarjan muodossa – hae mukaan!10.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Miten biisit oikeasti syntyvät ja millainen niiden matka on ideasta äänitteeksi? Gramex julkaisee uuden Musiikin arvo -videosarjan, ja nyt kenellä tahansa on mahdollisuus hakea mukaan kertomaan oman biisinsä tarina.
Riku Lievonen Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajaksi12.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Riku Lievonen aloittaa 18.5.2026 Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestön viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajana. Lievonen siirtyy Gramexiin viestintätoimisto Bursonin vaikuttajaviestinnän asiantuntijan tehtävistä. ”Riku Lievosella on vahva ymmärrys yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja kyky kirkastaa kokonaisuuksia. Hänen asiantuntemuksensa vahvistaa Gramexin strategista viestintää ja sidosryhmätyötä merkittävästi”, Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo sanoo. Lievosella on monipuolinen kokemus viestinnästä ja vaikuttamisesta. Viimeisimmäksi hän työskenteli energiamurroksen parissa, mutta sitä ennen on vaikuttanut noin parinkymmenen vuoden ajan luovalla alalla vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä muun muassa Cirkossa, Kiasmassa ja Helsingin juhlaviikoilla. Gramexilla Lievonen vastaa viestinnän, markkinoinnin ja yhteiskuntasuhteiden kokonaisuudesta yhdessä kolmihenkisen tiiminsä kanssa. "Tekijänoikeudet ja luovan alan toimintaympäristön muutokset tekoälyn ja muun digit
Ilmoita av-teoksesi: Vuoden 2026 musiikkioivalluksen haku nyt auki!22.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gramex ja Teosto jakavat jälleen Vuoden musiikkioivallus –palkinnon, jonka tarkoituksena on nostaa esiin innovatiivista ja kekseliästä musiikinkäyttöä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Palkinto jaetaan audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa 28.8.2026. Tuotantoyhtiöt voivat ilmoittaa teoksia mukaan 31.5. mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme