Vuoden nuori taiteilija 2021 Joel Slotte Tikanojan taidekodissa

Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2021 valittu Joel Slotte (s. 1987) maalaa teknisesti taiturimaisia figuratiivisia öljymaalauksia arkisista, osin absurdeista ja fiktiivisistä tilanteista. Teosten mallina on useimmiten taiteilija itse tai hänen ystävänsä.
–Maalaukseni syntyvät arkisista anekdooteista, ystävien kanssa jaetuista kokemuksista ja havainnoista, asioista, jotka ylipäätään ovat lähellä minua jollakin tavalla. Haluan käyttää maalauksiini aikaa suorastaan tuhlaten, sillä hidas ja pitkäkestoinen työskentely tuottaa teoksiin myös ajallisia kiteytymiä ja kerrostumia, kuvailee Joel Slotte.
Palkintoon kuuluva yksityisnäyttely järjestetään syksyllä Tikanojan taidekodissa, jossa nähtävistä noin 50 teoksesta suurin osa on öljymaalauksia. Esillä on myös taiteilijan tekemiä keramiikkaveistoksia ja puuväripiirustuksia. Näyttelytilassa nähdään lisäksi video, jossa Slotte kertoo työskentelystään.
Uudella yhteistyöllä lisää väriä vaasalaiseen kuvataidekenttään
Vuoden nuori taiteilija -tunnustus annetaan vuosittain lupaavalle alle 35-vuotiaan taiteilijalle. Siihen kuuluu Tampereen kaupungin myöntämä 20 000 euron stipendi yksityisnäyttelyineen. Tänä vuonna palkinnon saanut Joel Slotte on 37. Vuoden nuori taiteilija, ja hänen näyttelynsä järjestetään Tampereen taidemuseossa ja Vaasan kaupungin museoihin kuuluvassa Tikanojan taidekodissa.
Vuodesta 1984 jaettu palkinto toimii keskustelun herättäjänä ja nykytaiteen näkyvyyden edistäjänä.
– Tuntuu hienolta päästä yhteistyöhön Tampereen taidemuseon kanssa, joka on lähes 40 vuoden ajan edistänyt lahjakkaiden nuorten kuvataiteilijoiden näkyvyyttä. Tämä täydentää hienosti vaasalaisen kuvataidekentän värikästä palettia, kertoo museotoimenjohtaja Elina Bonelius Vaasan kaupungin museoista.
Vaasassa yhteistyö nostaa esiin yhtäältä alueellisen nuoren taiteilijan, ja toisaalta näyttely Tikanojan taidekodissa perustuu myös taidekodin lasten ja nuorten taidekasvatukselliseen painotukseen. Näyttely esitellään osana Tikanojan taidekodin 70-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.
Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari on lähtöisin Kokkolasta. Hän on opiskellut Pohjoismaisessa taidekoulussa 2007–2009 ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hänen teoksiaan löytyy muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin taidemuseon, Pro Artibus Säätiön ja Kuvataideakatemian kokoelmissa.
Vuoden nuoren taiteilijan 2021 on valinnut asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju (pj) ja näyttelypäällikkö Tapani Pennanen, Nykytaiteen museo Kiasman johtaja Leevi Haapala, Finnish Art Agencyn taidekuraattori Laura Köönikkä, Tampereen taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Anna Hyrkkänen, Tampereen taideyhdistyksen edustaja Joni Lehtimäki sekä Suomen Taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Katariina Salmijärvi.
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/37xJzrHE4RA6ZIPa/fo
Joel Slotte: https://www.joelslotte.com/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Museotoimenjohtaja Elina Bonelius, Vaasan kaupungin museot, puh. 040 4872856, elina.bonelius@vaasa.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Stadsmiljösektorn belönades som en cykelvänlig arbetsplats22.12.2025 15:49:15 EET | Pressmeddelande
Vasa stads stadsmiljösektor har fått erkännandet cykelvänlig arbetsplats på högsta möjliga nivå. Prestationen är unik för Finland, eftersom ingen annan arbetsplats tidigare har kommit upp till den högsta nivån. Det nationella erkännandet beviljades av Pyöräilykuntien verkosto ry.
Kaupunkiympäristön toimiala palkittiin pyöräily-ystävällisenä työpaikkana22.12.2025 15:48:18 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin kaupunkiympäristön toimiala on saanut pyöräily-ystävällisen työpaikan tunnustuksen korkeimmalla mahdollisella tasolla. Saavutus on ainutlaatuinen koko Suomessa, sillä mikään muu työpaikka ei ole aiemmin yltänyt korkeimmalle tasolle. Valtakunnallisen tunnustuksen myönsi Pyöräilykuntien verkosto ry.
Ändringen i mervärdesskatten påverkar inte Liftis biljettpriser22.12.2025 09:36:42 EET | Pressmeddelande
Liftis prislista hålls oförändrad, när mervärdesskatten för kollektivtrafik sjunker i början av år 2026. Vasa stads och Korsholms kommuns gemensamma kollektivtrafiknämnd fattade beslut i ärendet vid sitt sammanträde 18.12.2025.
Arvonlisäveron muutos ei vaikuta Liftin lippujen hintoihin22.12.2025 09:36:20 EET | Tiedote
Liftin hinnasto pysyy ennallaan, kun joukkoliikenteen arvonlisävero laskee vuoden 2026 alussa. Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan yhteinen joukkoliikennelautakunta päätti asiasta kokouksessaan 18.12.2025.
Vasa stad konkurrensutsätter fyra platser för ljusreklamtavlor18.12.2025 15:32:50 EET | Pressmeddelande
Vasa stad begär anbud för hyrning av fyra platser för ljusreklamtavlor. Staden hyr ut markområden, där ljusreklamtavlor kan placeras.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



