Suomen tiedetoimittajain liitto

Vuoden tiedetoimittaja Ilpo Salonen selvittää vaikka V-indeksin

Jaa
Lohen surma -dokumenttisarja ja Luontotrilogia-elokuvat palkittua tiedeviestintää
Vuoden 2022 tiedetoimittaja: Toimittaja Ilpo Salonen (kuva: Mikko Käkelä)
Vuoden 2022 tiedetoimittaja: Toimittaja Ilpo Salonen (kuva: Mikko Käkelä)

Vuoden 2022 tiedetoimittaja Ilpo Salosen työmääräys itselleen on selkeä: ”On paras kirjoittaa niin, että itsekin jaksaa sitä lukea”. Samanlaisella lujatahtoisuudella työtään tekevät myös Lohen surma -radiodokumenttisarjasta palkittu Tapani Niemi ja elokuvaohjaaja Marko Röhr, jonka tuotantoyhtiön Luontotrilogia sai Tiedetoimittajain liiton tiedeviestintäpalkinnon.



”Olen kiinnostunut kaikenmoisista asioista. Oletan, että itseäni kiinnostavat aiheet ja innostunut ote loksahtavat myös lukijalle”, Ilpo Salonen sanoo.

Tiedetoimittajain liiton palkintoperusteluissa häntä kiitetään juuri siitä, miten kiinnostavasti ja ymmärrettävästi jutut on rakennettu, oli kyse sitten painovoimasta, avaruusromun mittaamisesta tai seeprakalojen unimekanismista. Lukijat pääsevät perehtymään vaikkapa suomalaistutkijoiden luomaan V-indeksiin, joka osoittaa, että ankara harmitus voi tosiaan lyhentää elinikää jopa kymmenen vuotta.

Espoolainen Ilpo Salonen on tehnyt mittavan uran toimittajana, viimeksi Tekniikan Maailma -lehden tiedesivujen rakentajana ja toimittajana. Takana on muun muassa vuosia BBC:n suomenkielisessä toimituksessa ja Otavamedian asiakaslehtien tuottajana. Nyt hän jatkaa vapaana toimittajana.

”Tiedetoimittajalla pitää olla ymmärrys siitä, miten tiede toimii ja mitkä ovat siellä vakiintuneet käsitykset. Tiede muuttuu hitaasti uuden tiedon täydentäessä vanhaa. Vakiintuneen teorian täysi kumoaminen on hyvin harvinaista”, Salonen muistuttaa.

Luontoelokuva on taiteiden ja tieteiden sulatusuuni

Kymmenen vuorokautta tunturissa, tuloksena 18 sekuntia elokuvaa. Valtava määrä kirjallisuutta, tiede- ja luontolehtiä sekä asiantuntijoiden apua. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Marko Röhrin mukaan luontoelokuva vaatii kärsivällisyyttä ja valtavasti selvitystyötä, joka lepää tiedetoimittajien ja tutkijoiden työn varassa.

Tiedetoimittajain Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinto myönnettiin Luontotrilogialle, jonka tuorein osa, Tunturin tarina, ilmestyi vuonna 2021. Ensimmäinen osa Metsän tarina ilmestyi vuonna 2012 ja Järven tarina vuonna 2016.

MRP Matila Röhr Productions -yhtiön kolmiosainen luontoelokuvasarja tuo Tiedetoimittajain liiton mukaan upealla tavalla esiin suomalaisen luonnon merkitystä ja erityispiirteitä. Palkinnolla halutaan erityisesti korostaa työryhmän tieteeseen perustuvaa taustatyötä, joka näkyy selvästi näissä kolmessa elokuvassa.

Marko Röhr sanoo, että trilogiassa on kyse luontoelokuvista, ei perinteisistä dokumenteista, joissa kuvataan ja selostetaan esimerkiksi eläinten käyttäytymistä tai lisääntymistä. Trilogiassa pääosassa ovat luonto ja ihmisen suhde luontoon.

”Joku voisi luonnehtia niitä saduksi. Niihin on yhdistetty monia ihmiskunnan ikiaikaisia kertomuksia, jotka ovat kulkeneet sukupolvilta toisille”, Röhr korostaa.

Kuka murhasi Kemijoen lohen? kysyy toimittaja Tapani Niemi

Tapani Niemelle myönnettiin Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinto hänen 5-osaisesta radiodokumenttisarjastaan Lohen surma – kuka murhasi Kemijoen lohen. Sarja esitettiin Yleisradiossa vuonna 2021 ja on yhä saatavilla Yle Areenassa.

Rovaniemellä asuvan Tapani Niemen esseistinen dokumenttisarja Lohen surma kertoo siitä, miten lohi aikanaan hävisi pohjoisen Suomen joista. Tiedetoimittajain liitto kehuu hienosti koostettua ääniteosta, jossa tiedetoimittajan rohkeus ja asiaan paneutuminen tekevät vaikutuksen.

Vapaa tiedetoimittaja Tapani Niemi on ottanut isoja riskejä, kun on tuonut omalla seudullaan arkaluontoisiakin asioita päivänvaloon ja jututtanut vuosikymmentan ajan väsymättä asukkaita sekä teollisuuden ja politiikan vaikuttajia.

Radiodokumenttisarja ei ole syntynyt vain työpöydän ääressä. Se, että suhmuroinnit, valtapeli, jokivarren ihmisten näkökulmat, teollisuuden ja politiikan vaikuttajien äänet on kuultu, on vaatinut toimittajaa lähtemään.

”Kun on mettän veret, kulkurin luonne ja kyltymätön uteliaisuus. Aika helppo oli ajautua toimittajan maailmaan”, kuvailee Niemi pitkää uraansa dokumentaristina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja palkittujen yhteystiedot:


Ulla Järvi
Pääsihteeri, Suomen tiedetoimittajain liitto
puh 040 7378614
ulla.jarvi@tiedetoimittajat.fi
www.tiedetoimittajat.fi

Kuvat

Vuoden 2022 tiedetoimittaja: Toimittaja Ilpo Salonen (kuva: Mikko Käkelä)
Vuoden 2022 tiedetoimittaja: Toimittaja Ilpo Salonen (kuva: Mikko Käkelä)
Lataa
Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinto: Luontotriologia-elokuvien tuottaja Marko Röhr (Kuva: Mikko Käkelä)
Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinto: Luontotriologia-elokuvien tuottaja Marko Röhr (Kuva: Mikko Käkelä)
Lataa
Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinto: Dokumentaristi Tapani Niemi (Kuva: Kaisa Sirén)
Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinto: Dokumentaristi Tapani Niemi (Kuva: Kaisa Sirén)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen tiedetoimittajain liitto
Suomen tiedetoimittajain liitto
Salon IoT Campus, Joensuunkatu 7
24100  SALO

toimisto (at) tiedetoimittajat.fihttp://www.tiedetoimittajat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen tiedetoimittajain liitto

Ihminen on tunnevetoinen eläin, joka janoaa tarinoita – Palkitut tiedetoimittajat ja tiedeviestijät hiovat tieteestä esiin kiinnostavan ja tärkeän2.2.2023 01:00:00 EET | Tiedote

Vuoden 2023 tiedetoimittaja Kirsi Heikkinen tunnustaa, ettei tiedä muuta työtä, joka olisi samaan aikaan hauskaa, loputtoman kiinnostavaa ja tärkeää. Samanlaisella intohimolla työhönsä suhtautuvat myös Vuoden tiedeviestintäpalkinnon saaneen Tiedetripin toimittaja Henry Tikkanen ja palkitut informaatiomuotoilijat Juuso Koponen ja Jonatan Hildén.

Korona käänsi valokeilan tieteeseen, uutiskone ei käy ilman sitä – Vuoden 2021 tiedetoimittaja on Annikka Mutanen3.2.2021 12:00:00 EET | Tiedote

Vuoden tiedetoimittaja, Helsingin Sanomain Annikka Mutanen sanoo, että koronavirusepidemia on tietysti ikävä juttu, mutta sukupolvellamme ei ole syytä viritellä itkuvirsiä sen takia. Paljon pahemminkin voisi olla. Tämän vuoden tiedeviestintäpalkinto myönnettiin Tieteen päivien tapahtumatuottaja Mandi Vermilälle ja Museoliiton Museokortille. Tiedetoimittajain liiton historian ensimmäisen Vuoden ilmiö -tunnustuksen saa koronavirus, joka nosti tutkitun tiedon kysynnän aivan uudelle tasolla kaikkialla maailmassa.

/Embargo ma 3.2.2020 klo 00.01. Tiede elää faktoista, mutta ei tylsyydestä3.2.2020 00:01:00 EET | Tiedote

Vuoden tiedetoimittaja Leena Mattila on radion suorasuu Kun lääketieteen asiantuntija haluaa puhua alaraajoista Ylen toimittaja Leena Mattila tarkentaa: "tarkoitat siis jalkoja". Vuoden tiedetoimittaja Mattila ei kursaile yleistajuistaa huippututkijankaan puheita. Turhaa tieteellistä jargonia karsivat puheistaan myös Vuoden 2020 tiedeviestintäpalkinnon saajat, Ursan tiedottaja, tähtitieteilijä Anne Liljeström ja arkeologi, bloggaaja Ilari Aalto. "Kuuntelijamme haluavat tietoa, eivät he halua kevyitä lässyohjelmia, joissa julkkikset puuhaavat jotakin keskenään. Jotkut kuuntelijamme ovat todellisia tieteen suurkuluttajia, varsinkin liittyen avaruusaiheisiin, genetiikkaan tai psykologiaan." Tämä suorasukainen puhetyyli on juuri tyypillistä Leena Mattilaa, jonka Suomen tiedetoimittajan liitto palkitsi Vuoden 2020 tiedetoimittajana. Vuodesta 1998 asti Ylessä työskennellyt Mattila kuuluu Yle Radio 1:n Tiedeykkösen tiimiin, jossa aiheiden kirjo on lavea. Kuluneen vuoden aikana hän on valistan

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye