Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Vuoden varhaiskasvatuskunta 2019-tunnustus Helsingille

Jaa

Lastentarhanopettajaliitto on myöntänyt tänään 22.9.2019 Vuoden varhaiskasvatuskunta-tunnustuksen Helsingin kaupungille.

”Arvostamme korkealle tämän Helsingin saaman tunnustuksen. Varhaiskasvatus on osa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa muodostaen ensimmäisen ja tärkeän vaiheen elinikäisen oppimisen polulla”, sanoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Vuoden varhaiskasvatuskunta –tunnustuksen kriteerit ovat
1. Lapsivaikutusten arviointi tehdään kaikessa lapsia koskevassa päätöksenteossa
2. Varhaiskasvatuslain säädäntömuutoksia (2016) ei ole otettu käyttöön
• Lapsen oikeutta laajennettuun varhaiskasvatukseen ei ole rajattu tai rajaus on peruttu
• Lapsiryhmän kokoa ei ole kasvatettu vaan suhdelukuasetus 1:7 on säilytetty
3. Varhaiskasvatus on kunnan julkinen palvelu, jota yksityinen palveluntarjoaja täydentää
4. Varhaiskasvatustyön pedagoginen arviointi on käynnistetty

”Yksi tunnustuksen saamisen tärkeistä kriteereistä on varhaiskasvatuksen pedagogisen arvioinnin käynnistäminen, ja olemme järjestäneet siitä laajamittaista koulutusta henkilöstölle. Yhtenä arviointimenetelmänä on varhaiskasvatusyksiköiden toiminnan, toimintasuunnitelmien ja pedagogiikan sisäinen suunnitelmallinen auditointi. Haluamme koko ajan kehittää toimintaa, tuoden esille lapsen ääntä ja lapsen näkökulmaa. Keskeinen tekijä toiminnan laadussa on varhaiskasvatuksen henkilöstö, joka on mahdollistanut tämän tunnustuksen saamisen”, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas.

”Helsinki on päätöksissään tukenut varhaiskasvatuksen toteuttamista”, toteaa Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen. ”Helsinki ei ole kasvattanut ryhmäkokoa ja on pitänyt voimassa jokaisen lapsen yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Otamme tunnustuksen vastaan nöyrin mielin – työ varhaiskasvatuksen hyväksi jatkuu.”

Vuoden varhaiskasvatuskunta 2019 tunnustus myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja se julkistettiin Valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä 22. syyskuuta 2019 Sibeliustalolla Lahdessa. Tunnustuksella halutaan kannustaa kuntia kehittämään varhaiskasvatustaan lapsen oikeutena siten, että pienimmätkin kuntalaiset saavat mahdollisimman hyvät eväät elämään.

Lisätietoja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla:

varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas, p. 09 310 43368 
satu.jarvenkallas@hel.fi

toimialajohtaja Liisa Pohjolainen, p. 09 310 86200
liisa.pohjolainen@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
palveluviestinnän päällikkö
Kasvatus ja koulutus
p. 09 310 43360
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Töysänkatu 2 D
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Stadin ammatti- ja aikuisopisto mukana Young Entrepreneurs Skills -tapahtumassa9.10.2019 17:03:32 EESTTiedote

Stadin ammatti- ja aikuisopisto toteuttaa verkostoyhteistyössä Young Entrepreneurs Skills -tapahtuman 15.–17.10.2019 Helsingin kaupungintalolla. Tapahtumassa nostetaan esiin yrittäjyys opiskelijoiden ja yrittäjyyskasvatuksen verkoston kautta. Tapahtuma on osa Euroopan ammattitaitoviikkoa. Syyslomalaisille tapahtuma tarjoaa upean kattauksen kiinnostavia yrittäjätarinoita, asiantuntijapuheenvuoroja, tietoiskuja ja työpajoja – tervetuloa oppimaan, keskustelemaan ja inspiroitumaan!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme