Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja-barometri: Oulun vuokramarkkinoilla vakaa nykytilanne, mutta tulevaisuus jakaa vuokranantajien mielipiteitä

Jaa
Suomen Vuokranantajat on julkaissut historian ensimmäisen Vuokranantaja-barometrin. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa yksityisten vuokranantajien ajankohtaisia ja alueellisia näkemyksiä vuokramarkkinoista. Oulussa toimivat vuokranantajat pitävät vuokramarkkinoiden nykytilannetta vakaana, mutta tuleva kehitys jakaa mielipiteitä voimakkaasti.

Ensimmäistä kertaa julkaistussa Vuokranantaja-barometrissa eri kaupunkien vuokranantajat ovat arvioineet vuokranantajan näkökulmasta oman kaupunkinsa vuokramarkkinoiden nykytilaa sekä tulevaa kehitystä.

Vuokranantajilta, jotka olivat vuokranneet asuntoansa viimeisen kolmen kuukauden aikana, kysyttiin arvioita vuokralaisen löytymisestä viime vuosien vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Oulussa kysymykseen saatiin 87 vuokranantajan vastaukset.

”Oulussa kehitys oli vastausten perusteella koko valtakunnan vakainta. Lähes 70 prosenttia Oulussa toimivista vuokranantajista olisi sillä kannalla, ettei loppukesän ja alkusyksyn tilanne ole eronnut aiemmista vuosista”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen kertoo.

Noin joka kymmenes vastaaja katsoi tilanteen kehittyneen paremmaksi, ja vastaavasti noin joka viides arvio vuokralaisen löytymisen vaikeutuneen. Vastaukset painottuivat molempiin suuntiin pieniin muutoksiin.

Barometrissä tiedusteltiinkin myös kaupunkien vuokranantajilta, kuinka opiskelijat ovat olleet liikenteessä aiempiin vuosiin verrattuna. Kysymykseen saatiin Oulusta 79 vastausta.

”Kaikissa suurissa kaupungeissa vastaajien enemmistö katsoi, ettei opiskelijoiden käyttäytymisessä olisi tapahtunut muutoksia. Vastausten perusteella vähiten opiskelijoiden käyttäytyminen on muuttunut Oulussa, jossa lähes 80 prosenttia vuokranantajista ilmoitti, ettei ole havainnut opiskelijoiden vuokra-asuntojen hakemisessa muutoksia huonompaan tai parempaan. Vuokramarkkinoiden loppukesän sesonkiaika, jolloin opiskelijat etsivät vuokra-asuntoja, vaikuttaa sujuneen vastaavasti kuin aiempina vuosina”, Rokkanen toteaa.

Vuokranantajilta kysyttiin myös näkemystä kaupungin kehityksestä kahden seuraavan vuoden aikana vuokranantajan näkökulmasta. Oulun kehityksestä saatiin yhteensä 146 kaupungissa toimivan vuokranantajan näkemykset. Oulussa vuokranantajien vastaukset jakaantuivat kolmeen leiriin. Kolmannes vastaajista katsoi kehityksen olevan positiivista ja toinen kolmannes negatiivista. Kolmas kolmannes taas ei arvioinut tapahtuvan muutoksia.

”Suurissa kaupungeissa uskottiin yleisesti vuokra-asuntojen kysynnän olevan tulevaisuudessakin vahvaa. Oulu oli ehkä hieman yllättäen poikkeus. Oulussa vuokramarkkinoiden nykytilanne siis nähdään koko maan vakaimpana, mutta tulevaisuuden osalta vastaukset jakavat voimakkaasti mielipiteitä. Tulosta voi selittää osittain yliopiston tulevaisuuden sijaintipäätöksiin liittyvä epävarmuus. Lopullisempi päätös suuntaan tai toiseen toisi varmuutta ja rauhoittaisi markkinoita”, Rokkanen arvio.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2058 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 17.9.-27.9.2020. Vuokranantaja-barometrista on tarkoitus tehdä toistuva kyselytutkimus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien järjestö. Edustamme Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yli 300 000 asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 440 000 asukasta. Suomen Vuokranantajat tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta ja valvoo jäsentensä etua vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään analyysi- ja tutkimustoimintaamme, jotta pystymme tarjoamaan entistä parempaa ajankohtaista tilannetietoa ja syvällisempää analyysia vuokra- ja asuntomarkkinoista, asuntosijoittamisesta ja asuntopolitiikasta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye