Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja-barometri: Tampereen vuokranantajilla positiivisin suhtautuminen kaupungin tulevaan kehitykseen

14.10.2020 08:00:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Suomen Vuokranantajat on julkaissut historian ensimmäisen Vuokranantaja-barometrin. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa yksityisten vuokranantajien ajankohtaisia ja alueellisia näkemyksiä vuokramarkkinoista. Positiivisimmin oman kaupungin kehitykseen suhtautuivat Tampereen vuokranantajat.

Ensimmäistä kertaa julkaistussa Vuokranantaja-barometrissa eri kaupunkien vuokranantajat ovat arvioineet vuokranantajan näkökulmasta oman kaupunkinsa vuokramarkkinoiden kehitystä. Vuokranantajilta kysyttiin näkemystä kaupungin kehityksestä kahden seuraavan vuoden aikana vuokranantajan näkökulmasta. Tampereen kehityksestä saatiin yhteensä 241 kaupungissa toimivan vuokranantajan näkemykset.

”Suuremmissa kaupungeissa uskottiin yleisesti vuokra-asuntojen kysynnän olevan tulevaisuudessakin vahvaa. Tampere jätti kuitenkin niukasti barometrissa taakseen pääkaupunkiseudun kaupungit. Tampereella kaupunkia on kehitetty viime vuosina hyvin kunnianhimoisesti. Tampereen vuokranantajien positiivisiin näkemyksiin iso vaikutus on varmasti ensi vuonna liikennöintinsä aloittavalla ratikalla”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi tuloksia.

Tampereen vuokranantajista kehityksen arvioi olevan joko hyvin tai varovaisen positiivista 61 prosenttia vastaajista. Vastaukset painottuivat voimakkaasti varovaisen positiivisiin arvioihin (noin puolet kaikista vastaajista). Varovaisen tai hyvin negatiivisena kehitystä piti 17 prosenttia vastaajista. Negatiivisetkin näkemykset painottuivat voimakkaasti varovaisiin arvioihin. Hyvin negatiivista kehitystä ennakoi vain prosentti vastaajista.

Vuokranantajilta, jotka olivat vuokranneet asuntoansa viimeisen kolmen kuukauden aikana, kysyttiin myös arvioita vuokralaisen löytymisestä viime vuosien vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tampereen osalta kysymykseen vastasi 148 vuokranantajaa.

Suurissa kaupungeissa vastaukset ovat hyvin samansuuntaisia. Vuokranantajista, jotka ovat viimeisen kolmen kuukauden aikana etsineet asuntoonsa uutta vuokralaista, selkeä enemmistö ei ole havainnut muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna. Esimerkiksi Tampereella, Helsingissä ja Espoossa 60 prosenttia vuokranantajista ei ole havainnut asuntojen vuokrattavuudessa käännettä parempaan tai huonompaan.

”Vaikka enemmistö ei koe asuntojen vuokrattavuudessa tapahtuneen Tampereella muutoksia, kokee silti noin kolmasosa tilanteen vaikeutuneen aiempiin vuosiin verrattuna. Loppukesä ja alkusyksy ovat perinteisesti vuokramarkkinoilla kuuminta sesonkikautta, jolloin opiskelijat ovat etsimässä itselleen asuntoa”, Rokkanen kertoo

Barometrissä tiedusteltiinkin myös kaupunkien vuokranantajilta, kuinka opiskelijat ovat olleet liikenteessä aiempiin vuosiin verrattuna. Kysymykseen saatiin Tampereelta 85 vastausta.

”Kaikissa suurissa kaupungeissa vastaajien enemmistö katsoi, ettei opiskelijoiden käyttäytymisessä olisi tapahtunut muutoksia. Tampere kuitenkin erottui muiden suurten kaupunkien joukosta negatiivisten arvioiden osalta. Noin 30 prosenttia katsoi opiskelijoita olleen aikaisempia vuosia vähemmän liikkeellä. Korkeakoulujen etäopetuskäytännöt ovat siis todennäköisesti jonkin verran vaikuttaneet myös Tampereella pienten asuntojen kysyntään”, Rokkanen pohtii.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2058 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 17.9.-27.9.2020. Vuokranantaja-barometrista on tarkoitus tehdä toistuva kyselytutkimus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien järjestö. Edustamme Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yli 300 000 asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 440 000 asukasta. Suomen Vuokranantajat tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta ja valvoo jäsentensä etua vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään analyysi- ja tutkimustoimintaamme, jotta pystymme tarjoamaan entistä parempaa ajankohtaista tilannetietoa ja syvällisempää analyysia vuokra- ja asuntomarkkinoista, asuntosijoittamisesta ja asuntopolitiikasta. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.

Vuokrien lasku syvenee ja laajenee – vapaarahoitteiset vuokrat laskivat jo koko maassa15.1.2026 08:59:52 EET | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä loka-joulukuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat nyt sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 1,3 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa laskua kertyi 0,5 prosenttia. Kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, jossa vuokrien lasku ei enää rajoitu yksittäisiin kaupunkeihin tai alueisiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye