Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja-barometri: Vuokranantajien odotukset tulevasta parantuneet ympäri Suomen – pääkaupunkiseutu poikkeus

Jaa
Koronatilanteen helpottuminen näkyy tuoreimman Vuokranantaja-barometrin vastauksissa. Vuokranantajien arvioit kaupunkien vuokramarkkinoiden kehityksestä ovat kohentuneet lähes kautta linjan läpi Suomen. Poikkeuksen muodostaa pääkaupunkiseutu, jossa muun muassa uuden vuokralaisen löytymisen on arvioitu vaikeutuneen suhteellisesti eniten. Vuokranantaja-barometriin vastasi lähes 1800 yksityistä vuokranantajaa.

Positiivisimmat vuokramarkkinoiden kehitysnäkymät Tampereella, Turussa ja Vaasassa

Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa Vuokranantaja-barometrissa Tampereella, Turussa ja Vaasassa toimivat vuokranantajat antoivat kaupungeille parhaat arviot vuokramarkkinoiden kehitysnäkymistä. Erityisesti Vaasassa käänne varovaisen negatiivisista näkymistä selkeästi positiivisiksi on ollut voimakas.

Negatiivisimmat arviot tulevasta kehityksestä antoivat Porin, Kouvolan ja Kajaanin vuokranantajat. Kaikissa kaupungeissa arviot tulevasta kehityksestä olivat kuitenkin valoisammat kuin vuosi sitten.

Myös vuokralaisen löytäminen on ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana monessa kaupungissa helpompaa kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Erityisesti tilanne vaikuttaa kohentuneet monessa korkeakoulukaupungissa, kuten Lappeenrannassa, Joensuussa ja Vaasassa.

”Koronatilanteen hellittäminen näkyy vahvasti vuokranantajien parantuneissa arvioissa. Iso merkitys on varmasti sillä, että moni korkeakoulu on lisännyt viime vuoden syksyyn verrattuna tuntuvasti lähiopetusta ja opiskelijat ovat palanneet kaupunkien vuokramarkkinoille”, arvioi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Pääkaupunkiseudun vuokramarkkinat toipuneet koronasta muuta maata hitaammin

Vuokramarkkinoiden kehitysnäkymät pysyivät Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla edelleen positiivisina, mutta toisin kuin muualla maassa, kehitysnäkymät olivat laskeneet viime syksyyn verrattuna. Kaikissa muissa kaupungeissa kehityksen trendi oli päinvastainen.

Konkreettisemmin pääkaupunkiseudun vuokramarkkinoiden vaikeudet ilmenevät, kun vuokranantajilta tiedusteltiin, millaista uuden vuokralaisen löytäminen on ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana aiempien vuosien vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Uuden vuokralaisen löytymisen arvioitiin vaikeutuneen erityisesti Helsingissä, Jyväskylässä, Espoossa ja Vantaalla. Syksyn 2020 arvioihin verrattuna tilanne oli erityisesti pääkaupunkiseudulla vaikeutunut entisestään.

”Vuokranantajien arvioiden perusteella pääkaupunkiseudun kaupunkien vuokramarkkinat ovat toipuneet koronasta selkeästi muuta maata hitaammin. Akuutista tilanteesta huolimatta alueen vuokranantajien arvio tulevasta vuokra-asuntojen kysynnästä on kuitenkin edelleen positiivinen. Voimakkaasti nousseet asuntojen hinnat myös viittaavat siihen, että markkinoilla uskotaan vaikeuksien olevan ennen kaikkea tilapäisiä”, Rokkanen toteaa.

Kiinnostus uusien sijoitusasuntojen ostoa kohtaan kasvanut viime syksystä

Asunnon ostoa harkitsevien määrä on kasvanut selvästi vuoden takaisesta, mutta ostoaikeisten määrä on myös vastaavasti hieman laskenut. Syksyn 2021 barometrissa 31 % vastaajista ilmoitti ostavansa tai harkitsevan uuden sijoitusasunnon ostoa seuraavan puolen vuoden aikana. Syksyn 2020 kyselyssä vastaava osuus oli 29,2 %.

”Matalat korot ja kotitalouksille korona-aikana kertyneet säästöt ovat parantaneet myös piensijoittajien edellytyksiä ostaa uusia vuokra-asuntoja. Toisaalta asuntojen nousseet hinnat ja heikko vuokrakehitys ovat laskeneet tuottoarvioita. Vaikka taloudelliset edellytykset asunnon ostoon ovat parantuneet, markkinoilta on voinut olla vaikeaa löytää sopivaa asuntoa”, Rokkanen pohtii.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 1773 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 9.9.-26.9.2021. Vuokranantaja-barometri on toistuva tutkimus, joka toteutetaan puolivuosittain syksyllä ja keväällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 24 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet selvässä kasvussa, Tampere syrjäytetty kehitysnäkymien kärkipaikalta ensimmäistä kertaa8.10.2025 00:05:00 EEST | Tiedote

Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat selvässä nousussa. Nyt jo reilu 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Samalla Rovaniemi on noussut kehitysnäkymien kärkeen, kun Tampere on pudonnut sijalle kolme, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Kyselyyn vastasi yli 2200 asuntosijoittajaa.

Hallitus esittää uutta pienriitamenettelyä - vuokrajärjestöt huolissaan häätökustannusten jakautumisesta25.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus on antanut esityksensä ns. pienriitamenettelystä eduskunnan käsiteltäväksi. Kyse olisi kokonaan uuden oikeudenkäyntimenettelyn säätämisestä vuokra- ja häätöasioihin. Esityksessä on monia kannatettavia seikkoja, jotka tähtäävät mm. häätömenettelyn nopeuttamiseen. Oikeudenkäyntikulujen osalta esitys vaatii kuitenkin toimia eduskunnalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye