Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranmaksussa ei toistaiseksi suuria ongelmia koronakriisin takia 

11.4.2020 08:00:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Suomen Vuokranantajien tekemän kyselyn perusteella asuntojen vuokranmaksussa ei vielä huhtikuussa ole ilmennyt suurempia ongelmia koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen kriisin takia. Noin 81 prosenttia kyselyyn vastanneista yksityisistä vuokranantajista vastaa, että huhtikuun vuokra on maksettu vuokrasopimuksen mukaisesti. Vastanneista 11 prosenttia on tehnyt vuokralaisen kanssa maksusuunnitelman koronavirusepidemiasta johtuen.

”On luonnollista, että kriisin keskellä ihmisten kulutus keskittyy asumiseen, ruokaan, lääkkeisiin ja muihin perustarpeisiin. Jonkin verran haasteita vuokranmaksussa jo kuitenkin on ilmennyt. Vuokralaisen on aina hyvä olla yhteydessä vuokranantajaan hyvissä ajoin, jos haasteita tulee”, Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaa korostaa. 

Noin joka viides vuokranantaja on ollut kyselyn mukaan yhteydessä vuokralaiseen poikkeustilanteen vuoksi.  

”Sosiaaliturva auttaa esimerkiksi lomautustilanteessa. Jos vaikeuksia maksaa vuokra silti ilmenee, on maksusuunnitelman teko on aina parempi kuin esimerkiksi pikavippikierteeseen joutuminen”, Viljamaa näkee. 

Noin 11 prosenttia vastanneista on tehnyt maksusuunnitelman vuokralaisen kanssa.  

Vuokranantajan oma tilanne vaikuttaa mahdollisuuksiin joustaa vuokranmaksussa 

Joka kuudes vuokranantaja kertoo, ettei ole mahdollista joustaa vuokrassa. 

”On hyvä ymmärtää, että yksityinen vuokranantaja on tyypillisesti tavallinen palkansaaja, joka on itsekin mahdollisesti joutunut lomautetuksi kriisin vuoksi. Sellaisessa tilanteessa mahdollisuudet joustaa ovat rajalliset. Pääsääntöisesti yksityiset vuokranantajat hakevat ratkaisuja ongelmiin tilanteessa kuin tilanteessa, huomauttaa Viljamaa. 

Yksityiset vuokranantajat ovat laittaneet vuokrankorotukset jäihin kriisin vuoksi ja noin 8 prosenttia vastanneista on joutunut alentamaan vuokraa. 

”Vastanneista yksityisistä vuokranantajista lähes 80 prosenttia ei aio tehdä sopimuksen mukaisia korotuksia kriisin aikana. Tämä on tärkeä tapa kantaa  yhteiskuntavastuuta. Vastaukset kertovat, että hyvistä vuokralaisista ja hyvästä vuokrasuhteesta halutaan pitää kiinni. Vuokrasopimuksia on kuitenkin lähtökohtaisesti syytä kunnioittaa, Viljamaa näkee. 

Asuntojen hintojen lasku ei pelota yksityisiä vuokranantajia 

Kyselyyn vastanneista vuokranantajista yli 98 prosenttia ei aio myydä sijoitusasuntoaan koronavirusepidemian vuoksi ja puolet vastanneista ei koe koronaviruksesta johtuvan hintojen laskun vaikuttavan mitenkään heidän toimintaansa. 

Noin 10 prosenttia vastaajista kuitenkin näkee, että jos vuokranmaksu katkeaa pidemmäksi aikaa, saattaa edessä olla myös asunnon myynti. Yli kolmannes kuitenkin harkitsisi jopa uuden sijoitusasunnon hankintaa, mikäli asuntojen hinnat laskisivat. Kyselyn perusteella ei kriisillä ole dramaattisia vaikutuksia yksityisten vuokranantajien toimintaan isossa kuvassa, jos kriisi saadaan loppukesään mennessä taltutettua”, Viljamaa analysoi. 

Pitkittyessään ongelmat vuokranmaksussa vaikeuttavat nopeasti vuokranantajien tilannetta, sillä sijoitusasunnon kulut juoksevat normaaliin tapaan.  

“Taloyhtiöiden vastikkeet erääntyvät tavalliseen tapaan”, Viljamaa muistuttaa 

Muutoin taloyhtiömaailmassa koronakriisi on vaikuttanut erityisesti yhtiökokousten järjestämiseen. Taloyhtiöiden yhtiökokouksia on siirretty eteenpäin, mutta etäkokouksiakin järjestetään. 

”Näyttää siltä, että koronavirus pakottaa digiloikkaan myös taloyhtiömaailmassa. Aika monessa taloyhtiössä järjestetään yhtiökokouksia myös etäyhteyksin. Tarpeellisten korjausten lykkääminen saattaa olla haitallista monessa taloyhtiössä ja se olisi työllisyydenkin kannalta harmillista, koska rakentaminen kriisin myötä oletettavasti vähenee. Olisi hienoa, että taloyhtiöt pystyisivät päättämään tarpeellisista korjauksista etäyhteyksiä käyttäen, jos se on mahdollista”, kannustaa Viljamaa. 

Suomen Vuokranantajat toteutti kyselytutkimuksen koronavirusepidemian vaikutuksista yksityisille vuokranantajille. Kyselyyn osallistui 2203 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 6.4.-8.4.2020. 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 20 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.

Vuokrien lasku syvenee ja laajenee – vapaarahoitteiset vuokrat laskivat jo koko maassa15.1.2026 08:59:52 EET | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä loka-joulukuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat nyt sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 1,3 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa laskua kertyi 0,5 prosenttia. Kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, jossa vuokrien lasku ei enää rajoitu yksittäisiin kaupunkeihin tai alueisiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye