Vuokrat kääntyneet Lahdessa laskuun – Kaupungin toiminta luo markkinoille vääristymiä
9.7.2021 13:10:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmat kaupungit ovat Tampere, Turku ja Vantaa. Lahti sijoittui 27 kaupungin joukosta vertailun häntäpäähän sijalle kaksikymmentä.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin.
”Lahden brändi on viime vuosina vahvistunut. Uuden yliopisto- ja ympäristökaupungin asuntotarjonta on kuitenkin viime vuosina ollut hyvin voimakasta kaupungin väestökehitykseen nähden. Kun monessa muussa suomalaisessa kaupungissa uusi vuokralainen löytyy viikoissa, Lahdessa puhutaan jo kuukausista. Tämän seurauksena vuokrat ovat kääntyneet kaupungissa laskuun”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen kertoo.
Vapaarahoitteiset vuokrat laskivat Lahdessa tammi-maaliskuussa 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Vuokrakehitys oli kaksioissa (-0,2 %) sekä kolmioissa ja suuremmissa asunnoissa (-0,3 %) negatiivista ja yksiöissä niukasti positiivista (0,2 %).
Rokkasen mukaan markkinatilanteen vaihtelu on normaalia. Vuokrien nopea kasvu kannustaa vuokranantajia lisäämään asuntotarjontaa. Vastaavasti vuokrien laskun taas tulisi näkyä tarjonnan kasvun hidastumisena. Rokkasen mukaan Lahden asuntomarkkinoilla on kuitenkin havaittavissa epäterveitä piirteitä, jotka sotkevat markkinoiden toimintaa.
”Lahden kaupungin oma vuokrataloyhtiö luo markkinoille vakavia vääristymiä. Yksistään Lahden Taloille valmistui viime vuonna yli 300 vuokra-asuntoa tilanteessa, jossa kaupungin väkiluku kasvoi vain noin 160 asukkaalla ja markkinavuokrat olivat laskussa. Kaupungin tehtävä on torjua asunnottomuutta ja varmistaa, että yhteiskunnan tukemia vuokra-asuntoja on saatavilla erityisryhmille – ei järjestää SUP-lauta-arvontoja vauhdittamaan vuokra-asuntojen markkinointia”, Rokkanen toteaa.
Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä
Korona ei Suomen Vuokranantajien kyselyiden perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytymisen on ilmoitettu vaikeutunut alkuvuonna koko maassa.
”Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa. Lahdessa kuitenkin tarjonnan runsaus pitänee vuokra-asuntojen markkinointiajat myös lähitulevaisuudessa pitkinä”, Rokkanen arvioi.
Katso lisätietoa kaupunkirankingista Suomen Vuokranantajien sivuilta. Kaupunkikohtaiset arviot ovat tarkemmin luettavissa jäsensivuiltamme maksutta Suomen Vuokranantajien jäsenille.
Median edustajana voit saada kaupunkikohtaiset tiedot ekonomisti Sakari Rokkaselta, sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi (lomalla 9.7.2021-1.8.2021) tai yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkoselta, ville.valkonen@vuokranantajat.fi 12.7.-30.7. Sakari Rokkasen loman aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari RokkanenEkonomisti
Puh:040 762 5340sakari.rokkanen@vuokranantajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 25 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Viisi asunto-osakeyhtiölain muutosta, jotka vaikuttavat vuokranantajan arkeen29.10.2026 05:11:00 EET | Tiedote
Asunto-osakeyhtiölain 1.10.2026 voimaan tulleet muutokset vaikuttavat myös asuntoaan vuokraavien osakkaiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Vuokranantajan kannalta viisi keskeistä uudistusta koskevat tiedonsaantioikeutta ja tiedonantovelvollisuutta, lyhytvuokrausta, huolenpitovelvollisuutta sekä kunnossapitovastuun jakautumista.
Vuokralaisen markkinat jatkuvat pääkaupunkiseudulla – Rovaniemellä ja Vaasassa tilanne päinvastainen15.10.2026 09:06:30 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 kolmannelta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Tarjonnan huippu on takanapäin, mutta vuokramarkkinalla on edelleen merkittävää tarjontaa pitäen vuokrakehityksen kurissa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Vuokranantajien tulevaisuudenusko vahvistuu – ostoaikeet silti laskussa8.10.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Vuokranantajien arviot kaupunkien tulevaisuudesta ovat parantuneet keväästä lähes kaikkialla Suomessa. Samaan aikaan sijoitusasunnon ostamista suunnittelevien tai harkitsevien osuus on kuitenkin laskenut 23 prosenttiin. Suomen Vuokranantajien syksyn 2026 Vuokranantaja-barometri kertoo markkinasta, jossa odotukset kohenevat mutta kustannushuolet ja kilpailu vuokralaisista jatkuvat. Kyselyyn vastasi reilu 2200 asuntosijoittajaa.
Uusi huoneenvuokralaki astui voimaan tänään – tässä keskeisimmät muutokset1.10.2026 05:11:00 EEST | Tiedote
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettu laki uudistui 1.10.2026. Yli 30 vuotta voimassa ollut laki päivitettiin vastaamaan nykypäivän vuokramarkkinoiden tarpeita. Muutoksia sovelletaan pääsääntöisesti myös ennen lain voimaantuloa solmittuihin vuokrasopimuksiin. Suomen Vuokranantajien vt. johtava juristi Susanna-Maria Aarnivuo avaa lakiuudistuksen keskeisimmät vaikutukset.
Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista16.9.2026 05:11:00 EEST | Tiedote
Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


