Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien lasku jatkui alkuvuonna pääkaupunkiseudulla – ARA-vuokrat nousivat vapaarahoitteisia vuokria nopeammin

Jaa
Vapaarahoitteisten vuokrien lasku jatkui alkuvuonna pääkaupunkiseudulla. Viime vuoden alkuun verrattuna vapaarahoitteiset vuokrat nousivat muualla Suomessa (+0,7 %) selkeästi pääkaupunkiseutua (+0,2 %) nopeammin. ARA-vuokrat (+1,0 %) nousivat erityisesti pääkaupunkiseudulla selvästi vapaarahoitteisia vuokria enemmän.

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2022 ensimmäiseltä neljännekseltä. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat laskivat tammi-maaliskuussa 0,1 prosenttia koko maassa verrattuna edellisen vuoden loka-joulukuuhun. Vuokrat laskivat pääkaupunkiseudulla alkuvuonna 0,3 prosenttia edellisen vuoden loppuun verrattuna ja pysyivät muualla Suomessa ennallaan.

”Vuokrat ovat olleet pääkaupunkiseudulla laskussa nyt kaksi vuosineljännestä peräkkäin. Vuokrataso on noussut viime vuoden alkuun verrattuna vain 0,2 prosenttia. Absoluuttisesti muutokset eivät ole dramaattisia, mutta käänne pääkaupunkiseudun aiempaan vuokrakehitykseen on merkittävä”, kertoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Vuokrat laskivat pääkaupunkiseudulla edelliseen vuosineljännekseen verrattuna kaikenkokoisissa asunnoissa, mutta lasku oli kaksioissa ja suuremmissa vuokra-asunnoissa (-0,3 %) yksiöitä suurempaa (-0,1 %). Vapaarahoitteiset vuokrat laskivat loppuvuonna kaikilla pääkaupunkiseudun kaupunkien osa-alueilla.

”Korona näyttää vaikuttaneen Helsingissä väestökehitykseen, mutta ei rakentamiseen. Helsingin asukasmäärä kasvoi viime vuonna vain noin 1500 asukkaalla. Samaan aikaan Helsinkiin valmistui yli 7000 uutta asuntoa ja kaupungissa aloitettiin suunnilleen yhtä monen asunnon rakentaminen. Asuntokauppa ja asuntojen hintakehitys oli viime vuonna pääkaupungissa voimakasta. Markkinoilla vaikuttaa edelleen olevan vahva usko Helsingin kasvun piristymiseen pandemian väistyessä. Vuokra-asuntojen kysyntä todennäköisesti piristyy kesäsesonkia kohti mentäessä, mutta kasvava asuntotarjonta pitää vuokrakehityksen maltillisena”, arvio Rokkanen.

Vuodentakaisesta vapaarahoitteiset vuokrat nousivat eniten Turussa (+1,4 %), Tampereella (+1,1 %) sekä Oulussa, Lappeenrannassa ja Kokkolassa (+0,9 %). Vuokrataso laski viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Jyväskylässä (-0,4 %).

Koko Suomessa vapaarahoitteisten vuokrien vuosimuutos oli 0,5 prosenttia, kun taas ARA-vuokrat nousivat selkeästi nopeammin (+1,0 %). Pääkaupunkiseudulla ero vapaarahoitteisten (+0,2 %) ja ARA-vuokrien (+1,0 %) kehityksen välillä oli vieläkin suurempi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi syrjäytti Tampereen kärkipaikalta Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi syrjäytti Tampereen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Oulu nousi kakkoseksi ja pääkaupunkiseutu vapaassa pudotuksessa25.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Asiantuntija muistuttaa: Asunnon luvaton jälleenvuokraus voi tulla kalliiksi19.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto etenkin kesällä, kun moni asunto jää muutoin tyhjäksi lomien ja kesätapahtumien aikana. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen ohjeistaa. Hyvin lyhytaikaisellakin luvattomalla jälleenvuokrauksella voi olla ikäviä seurauksia, mutta parhaimmillaan jälleenvuokraus voi hyödyttää sekä vuokralaista että vuokranantajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye