Vuosi 2021 alkaa hyvinvointikirjojen kiehtovalla kattauksella
10.12.2020 10:48:30 EET | Into Kustannus | Tiedote

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnolla vastikään palkitun Risto Isomäen uusi tietokirja Ruoka, ilmasto ja terveys on kaivattu yleistajuinen katsaus siihen, miksi ruokavalio vaikuttaa sekä ilmastoon että terveyteemme enemmän kuin mikään muu asia. Teos kiteyttää, miten voimme vähentää päästöjämme tavoin, jotka samalla pitävät meidät terveempinä ja pidentävät elämäämme. Isomäen itsensäkin mukaan kyseessä on hänen pitkän uransa tärkein tietokirja.
Ilmastonmuutos on pidentänyt kasvukausiamme ja uudet pähkinälajit ja -lajikkeet menestyvät yhä paremmin Suomessa. Herkulliset ja terveelliset pähkinät ovat jännittävä lisä suomalaisiin kotipuutarhoihin, maatiloille ja ruokapöytiin. Toistakymmentä vuotta pähkinöitä kasvattanut ja aihetta tutkinut Joel Rosenberg on tehnyt ensimmäisen suomalaisen pähkinäoppaan Pähkinöitä omasta puutarhasta, joka antaa käytännön ohjeita niin aloitteleville pähkinäpuutarhureille kuin jalostuksesta kiinnostuneillekin.
Kohellusta, levottomuutta, vaikeuksia keskittymiskyvyssä, omiin maailmoihin uppoutumista? ADHD on yleinen, mutta edelleen melko huonosti tunnettu oireyhtymä, johon liittyy paljon ennakkoluuloja. Supervoimani ADHD -kirjassa nämä erityispiirteet käännetään voimavaroiksi. Kirjassa tutkitaan miten ADHD-ominaisuuksia voidaan hyödyntää niin arjessa kuin työelämässäkin. Teos on suunnattu ADHD-piirteitä itsessään tunnistavalle, varsinaisen diagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen. Kirjan kirjoittajalla, muutosvalmentaja Sari-Marika Durchmanilla on itsellään ADHD ja hän on myös ADHD-oireisen pojan äiti.
Jo aikaisemmin e- ja äänikirjana ilmestynyt Päivi ja Santeri Kanniston En kestä tätä enää! ilmestyy nyt myös painettuna kirjana. Kirjan inspiroivat päähenkilöt edustavat uudenlaisia elämäntapoja ja ajattelumalleja. Heidän joukostaan löytyy downshiftaajia, elämäntapasiirtolaisia, itään viehtyneitä, vapaaehtoistyötä tekeviä ja hakkereita. Yhteistä heille on pyrkimys vapautua stressaavasta oravanpyörästä.
Lähes jokainen meistä joutuu jossakin elämänsä vaiheessa kohtaamaan ystävänsä tai perheenjäsenensä kuoleman. Miten toimia silloin, kun aikaa on vähän ja luopuminen tuntuu lohduttomalta? Riitta Tuluston kirjoittama Loppuun asti ystävän vierellä opastaa kuolevan tukemisessa ja hänen kanssaan kulkemisessa.
Kasvatusvaikuttaja, tietokirjailija Jarno Paalasmaan uutuuskirja Kasvatusviisautta kiireisille on tehty vanhemmalle, joka haluaisi kasvattaa lapsensa mahdollisimman viisaasti, mutta aika ei tunnu riittävän asiantuntijaoppien läpi kahlaamiseen. Teos vastaa jokaista vanhempaa askarruttaviin kysymyksiin kuten: Pitääkö lapsen totella vanhempiaan? Onko lapsilla liikaa valtaa perheissä? Miten varmistat, että lapsesi ei kiusaa eikä joudu kiusatuksi? Kannattaako lapselle maksaa hyvistä koenumeroista? Kirjassa esitetään kasvatuksen parhaat oivallukset kiireiselle nykyvanhemmalle sopivassa tiiviissä paketissa ja tarjotaan runsaasti käytännön kasvatusvinkkejä.
Heti tammikuun alussa ilmestyy myös Eveliina Talvitien henkilökuva Vanha nainen tanssii. Kirja on hurraa-huuto vanhenemiselle ja siinä pohditaan miksi niin harvassa ovat ne naiset, jotka ylpeästi tunnustautuvat vanhoiksi. Talvitie maalaa aiheesta upean kuvan, jotta nekin naiset, jotka eivät vielä ole vanhoja tajuaisivat haluavansa jonakin päivänä sellaisiksi.
Visuaalisestikin upeassa kirjassa omia mietteitään vanhenemisesta ja omasta elämästään kertovat Eveliinan lisäksi muun muassa Ann Selin, Anu Sinisalo, Ervi Sirén, Katariina Souri, Laila Snellman, Leena Pasanen, Marketta Mattila, Pirkko Arstila, Pirkko Lahti, Raisa Rauhamaa ja Seela Sella.
Tervetuloa Vanha nainen tanssii -julkistamistilaisuuteen 14.1. klo 18 Zoomiin tai Facebookiin. Tilaisuudessa Eveliinan lisäksi vanhenemistaan juhlistavat Ann Selin, Katariina Souri, Anu Sinisalo, Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi
044 063 6393
riikka.kamppi@intokustannus.fi (Risto Isomäki)
040 572 9733
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Valpiomarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:044 0636 393jenni.valpio@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Uutuuskirja: Pyhän perheen jäsenyys tekee Riikka Purrasta koskemattoman perussuomalaisissa8.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Onni Karin ja Lauri Nurmen teos Riikka Purra – Suomen rautarouva julkaistiin tänään. Kari ja Nurmi päätyivät laajan kirjallisen lähdeaineiston perusteella johtopäätökseen, että Purra ja "pyhä halla-aholainen perhe" kokevat poliittisen vallankumouksensa olevan kesken.
Autenttisesta ajankuvastaan kiitetty Ompelija-trilogia jatkuu: Matleena on paljas romaani äidinkaipuusta ja luopumisesta7.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Eveliina Talvitien Ompelija-trilogia avaa fiktion keinoin pitkälti kartoittamatonta käsityöläisnaisten historiaa. Toinen osa Matleena jatkaa Helgan ja hänen tyttärensä tarinaa 1960-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin – kuvaten ajanjaksoa, jolloin käsityöläisyys kohtaa muotiteollisuuden ja nuorisokulttuurin nousu mullistaa pukeutumisen. Trilogia ammentaa Talvitien omasta sukuhistoriasta ja sijoittuu pääosin Poriin.
KUTSU: Sarjayrittäjän kyydissä -kirjan julkistustilaisuus 21.4.1.4.2026 09:55:01 EEST | Kutsu
Kari Kasasen ja Jouko Marttilan kirja Sarjayrittäjän kyydissä on avoin ja rehellinen kertomus yrittämisen jyrkistä nousuista ja syvistä laskuista sekä siitä, mitä menestyminen vaatii. Kirja julkistetaan tiistaina 21.4. klo 16.30 U14 Hotellissa. Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen!
KUTSU: Riikka Purra – Suomen rautarouva -kirjan julkistus 8.4. klo 15 Akateemisessa Kirjakaupassa31.3.2026 07:45:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Onni Karin ja Lauri Nurmen kirjasta Riikka Purra – Suomen rautarouva keskiviikkona 8.4. klo 15 Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan.
Into Kustannuksen syksy 2026 puhuttelee ja viihdyttää25.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Innon kirjasyksyssä on useita odotettuja uutuuksia: Risto Isomäen Syövän arvoitus tutkii syövän syntymekanismeja ja arvioi, että tulevaisuudessa suurin osa syövistä on ehkäistävissä. Anna Kontula avaa näköalan tulevaisuuteen yhteiskunnallisen murroksen kynnyksellä, ja rakastetut taiteilijat Seela Sella ja Jarkko Martikainen tarjoavat viisaanlämpimiä ajatuksia hyvästä elämästä. Koukuttavasta jännityksestä vastaavat Tatiana Elf ja Arne Dahl sarjojensa mestarillisilla uutuuksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme








