Vuosi sodan alkamisesta: ukrainalaisperheiden avuntarve Suomessa kasvaa

Joulukuussa 2022 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja K-ryhmä käynnistivät yhteistyössä Ukraina-rusetti -keräyksen, jolla hankitaan varoja Suomeen saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi. Ruseteista kertyneet varat käytetään valtakunnalliseen auttamistyöhön, jonka kautta MLL tarjoaa ukrainalaisille ruokaa, turvaa ja yhteisön, johon kiinnittyä. Tähän mennessä varoilla on kyetty tarjoamaan akuuttia apua jakamalla 1 000 kappaletta 50 € arvoisia ruokalahjakortteja.
Lisää pakolaisia Ukrainasta arvellaan tulevan vuonna 2023 Suomeen vielä noin 30 000 – 40 000. Seuraavaksi auttamistyö suunnataan siihen, että ukrainalaislapset saadaan harrastustoiminnan pariin, perheet pääsevät osaksi lähiyhteisöjä esimerkiksi perhekahvilatoiminnan kautta ja kouluikäisille annetaan tukea läksykummien avulla.
”Tarve avulle ei ole vähentynyt, päinvastoin. Nyt kyse on siitä, miten voimme akuutin avun lisäksi yhdessä auttaa traumaattisesta tilanteesta paenneita lapsiperheitä pääsemään kiinni normaaliin arkeen ja lähiyhteisöihin”, kertoo MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen.
Keräyksen jatko takaa pitkäjänteisen tuen tarjoamisen
Ukraina-rusetin myyntituotto menee lyhentämättömänä perheiden auttamiseen. Rusetin myyntiaikaa päätettiin pidentää kesäkuun 2023 loppuun, jotta varoja saadaan akuutin avun lisäksi kerättyä myös pitkäaikaisen tuen tarjoamiseen.
”Toivon hartaasti, että suomalaisten auttamishalu ei ole vielä hiipunut. Ymmärrettävästi jatkuvaan uutisvirtaan turtuu helposti, mutta Suomeen sotaa paenneet ukrainalaiset tarvitsevat apua ja tukea edelleen. Nyt kun Ukraina-rusetin myyntiä jatketaan, meillä on mahdollisuus kerätä varoja erityisesti hätäapua pitkäjänteisempään tukeen”, Poutanen jatkaa.
Uusia ystäviä ja kielen opettelua
Esimerkki pitkäaikaisesta tuesta, josta on nyt jo hyviä tuloksia, on MLL:n kohtaamispaikka Onnilassa Keravalla ukrainalaisille järjestettävät tapaamiset ja yhteinen tekeminen perheille. Moni ukrainalaisperhe on löytänyt Onnilan ja saanut sitä kautta monipuolista apua ja tukea arkeen.
”Olemme saaneet täältä sekä suomalaisia että ukrainalaisia ystäviä, joista on muodostunut kuin iso, uusi perhe täällä Suomessa. On tärkeää, että lapset ovat saaneet leikkikavereita ja tutustuvat suomalaiseen kulttuuriin. Suomeen saapuessamme kielimuuri vaikeutti käytännön asioiden hoitamista, mutta saimme apua kommunikointiin eri tahojen kanssa ja suomen opettelun kanssa. Olemme saaneet myös ruokaa ja vaatteita”, kertoo Onnilassa lastensa kanssa viihtyvä ukrainalainen perheenäiti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Leena Poutanen
viestintä- ja varainhankintajohtaja
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
050 5980 601
leena.poutanen@mll.fi
Leena Poutanen voi tarvittaessa välittää haastattelupyyntöjä myös MLL:n kohtaamispaikka Onnilaan.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 75 000 jäsentä, 541 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Utlysningen av Skolfreden 28.8.: Barn och ungdomar lyfter fram kraften i att göra saker tillsammans21.8.2025 07:25:00 EEST | Pressmeddelande
Unga människor har en tro på framtiden och vill vara delaktiga i att bygga upp den. Med skolfredstemat ”Modigare tillsammans!”, som barnen och ungdomarna valt för i år, vill de betona att varje elev har betydelse och möjlighet att påverka. De vill inte vara passiva åskådare, utan delta aktivt i att bygga upp en trygg, rättvis och hoppfull skolgemenskap.
Koulurauhan julistus 28.8.: Lapset ja nuoret muistuttavat yhdessä tekemisen voimasta21.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Nuoret uskovat tulevaisuuteen ja haluavat osallistua sen rakentamiseen. Lapset ja nuoret korostavat valitsemallaan Koulurauhan teemalla ”Yhdessä rohkeammin!”, että jokaisella oppilaalla on merkitystä ja mahdollisuus vaikuttaa. He eivät halua jäädä katsojiksi, vaan itse aktiivisesti rakentaa turvallista, oikeudenmukaista ja toiveikasta kouluyhteisöä.
Över 1 000 volontärer vid MLL är med och tryggar skolvägen när skolorna börjar4.8.2025 12:35:00 EEST | Pressmeddelande
Mannerheims Barnskyddsförbunds kampanj Skolvägens beskyddare startar den här veckan. Över 1 000 volontärer är med och skyddar skolvägarna i över 200 skolor runtom i Finland.
Yli 1000 MLL:n vapaaehtoista jalkautuu turvaamaan kouluteitä koulujen alkaessa4.8.2025 12:35:00 EEST | Tiedote
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Koulutien turvaajat -kampanja käynnistyy tällä viikolla. Kouluteiden turvaamiseen osallistuu reilut 1000 vapaaehtoista yli 200 koululla eri puolilla Suomea. Vapaaehtoiset päivystävät koulujen alkaessa huomioliiveissä suojateillä koulujen läheisyydessä. He muistuttavat autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia, kun sadat tuhannet lapset ilmestyvät liikenteeseen kesäloman jälkeen.
Kutsu: MLL:n Hiljaiset signaalit mediatilaisuus 5.8 klo 10-11 (Teams) lasten ja nuorten yksinäisyys ja kiusaaminen, tekoäly28.7.2025 10:43:37 EEST | Kutsu
Koulujen alkaessa Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää medialle lasten, nuorten ja perheiden tilannetta taustoittavan Hiljaiset signaalit -webinaarin Teamsillä tiistaina 5.8. klo 10 – 11. Olemme valtakunnallinen toimija ja tavoitamme toimintamme kautta laajasti lapsia, nuoria ja vanhempia sekä teemme tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. Tilaisuudessa tarjoamme kolme erilaista näkökulmaa lasten ja nuorten ja perheiden tilaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme