Wapice Oy lahjoittaa 20 000 euroa VAMKin opetuksen kehittämiseen
20.12.2018 13:59:38 EET | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote

Lahjoituksen luovuttivat yhtiön toimitusjohtaja Pasi Tuominen ja talousjohtaja Leena Kari keskiviikkona 19.12.
– Ammattikorkeakoulu on seudulle erittäin tärkeä, erityisesti liittyen Vaasan alueen merkitykseen yhtenä tutkimuksen ja viennin keskuksista. Pohjanmaa on Suomen viidenneksi merkittävin tutkimukseen panostava alue 18.12.2018 julkaistun Tekniikka ja Talous -lehden mukaan. Edellä ovat vain noin 200 000 asukkaan kaupunkialueet ja Uusimaa. Vaasa on erityisesti korkean teknologian vientikeskittymä. Huomionarvoista on erityisesti se, että vuoden 2008 jälkeen teollisuuden panostus tutkimukseen on lisääntynyt täällä myös euromääräisesti eniten koko Suomessa. Tutkimus luo innovaatioita ja aikaansaa vientituloja. Tutkimus tarvitsee osaavia Insinöörejä ja Insinöörikoulutusta, Tuominen painottaa.
Wapice näkee paikallisessa ammattikorkeakoulussa paljon etuja. Maailman muutostahti on kova ja se vaatii yritysten ja koulutuksen läheistä yhteistyötä.
– Digitaalisuus etenee ja teollisuuden muutokseen vastaaminen edellyttää voimakasta alueellista koulutusta. Lähialueella oleva koulu mahdollistaa yhteistyön ja yritysten kasvun. Tämä kääntyy sekä seudun, että koko Suomen eduksi. Alueelle investoitu euro tulee moninkertaisena takaisin Suomi Oy:ssä kasvaneina vientituloina. Wapice palkkaa jatkuvasti huippuosaajia sekä omaan, että maailmanlaajuisesti toimivien asiakkaiden tuotekehitykseen. Koulun tukeminen toivottavasti osaltaan auttaa tässä asiassa, Pasi Tuominen pohtii.
Wapice on suosittu aihe opinnäytetöille ja moni VAMKista valmistunut on löytänyt sieltä työpaikan. Tiiviisti yhdessä toimiva yrityselämä ja koulutus kehittävät myös toisiaan.
– Tekoäly, digitaalisuus ja poikkitieteellisyys lisääntyvät. Digitaalisuus ei katso liiketoiminta-aluetta vaan on noussut merkittävään asemaan lähes kaikilla toiminta-alueilla. Wapice on tukenut vaasalaista koulutusta myös lahjoittamalla Technobothnian laboratorioon IoT- ja tekoälyalustoja, joilla voidaan rakentaa tulevaisuuden järjestelmiä ja kouluttaa uusia osaajia. Teetämme myös useita opinnäytetöitä insinööreillä. Pääasiassa palkkaamme tietotekniikan insinöörejä, olemme palkanneet VAMKilta useita kymmeniä osaajia vuosien aikana. Ammattikorkeakoulut toimivat nopeasti kehittyvällä alueella ja se edellyttää määrätietoista kehittymistä ja muutosvalmiutta omaksua uutta teknologiaa. VAMKilla on loistavat opetus- ja laboratoriotilat, joissa on kaikki menestymisen edellytykset yhteistyöhön alueen teollisuuden kanssa, Tuominen toteaa.
VAMKin varainhankinta käynnistyi vuoden 2018 alussa ja kestää vuoden loppuun asti. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan VAMKin toimintaa ja tavoitteita. VAMK voi hankkia lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Valtio on lisäksi luvannut tukea toimintaa vastinrahalla, joka suhteutetaan kerättyyn yksityiseen pääomaan. Ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen on varattu 24 miljoonaa euroa vuosille 2017–2018. Lisätietoja VAMKin varainhankintakampanjasta: vamk.fi/kiitos
Lisätietoja:
Tauno Kekäle, rehtori, toimitusjohtaja (VAMK)
puh. 040 076 1619
Pasi Tuominen, toimitusjohtaja (Wapice Oy)
puh. 010 277 5100
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta VAMKista valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3300 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatekniikkaa ja kansainvälisyyttä. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin. www.vamk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Avoin seminaari: 30 vuotta vaikuttavuutta – 30 vuotta tulevaisuutta22.9.2026 13:22:51 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun 30-vuotisjuhlavuoden vietto jatkuu 8.10.2026 kaikille avoimella juhlaseminaarilla 30 vuotta vaikuttavuutta – 30 vuotta tulevaisuutta: VAMK ja Pohjanmaan kasvu.
Verkkokoulutukset ja energia-ala vetovoimaisia yhteishaussa10.9.2026 16:59:24 EEST | Tiedote
Juuri päättyneessä syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulun suosituimmat hakukohteet olivat englanninkielinen energiatekniikan insinöörikoulutus ja verkossa toteutettava sosionomin AMK-tutkintokoulutus.
Strong Interest for Energy Studies in National Joint Application10.9.2026 16:59:24 EEST | Press release
In the national joint application that ended today, Vaasa University of Applied Sciences' most popular degree program in English was again the Bachelor of Engineering programme in Energy Technology.
Koulutusta sähköistyviin toimitusketjuihin ja infrastruktuuriin9.9.2026 07:08:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa maksutonta verkkokoulutusta raskaan liikenteen sähköistymisestä ja kestävistä toimitusketjuista. Koulutus vastaa energiamurroksen osaamistarpeisiin ja on suunnattu työelämässä toimiville asiantuntijoille. Ilmoittautuminen koulutukseen on nyt auki.
Lukukoira Kaneli lisää opiskelijoiden hyvinvointia8.9.2026 13:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun lukukoiratoiminta alkaa syyslukukaudella 2026 lukukoira Kanelin kanssa. Lukukoiran avulla opiskelijat voivat vähentää stressiä ja ahdistusta, parantaa keskittymiskykyä ja harjoitella vieraiden kielten puhumista. Toiminta tukee opiskelijoiden hyvinvointia ja tarjoaa sosiaalista vuorovaikutusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
