
WEEKEND FESTIVAL PALAA ESPOOSEEN 4.-5.8.2023 - PÄÄESIINTYJÄNÄ MARTIN GARRIX.

Weekend Festivalin lavalla nähdään tulevana kesänä tämän hetken kuumin DJ-nimi. Perjantaina festivaalin päälavalle nousee neljä kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi kruunattu Martin Garrix. Hollantilaisella DJ:llä on jopa 25 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa, ja hänen suosituimmilla biiseillään on yli miljardi kuuntelukertaa. Garrixin tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat mm. Scared to Be Lonely feat. Dua Lipa ja In the Name of Love feat. Bebe Rexha. Molemmat biisit ovat myyneet Suomessa tuplaplatinaa. Garrixia voikin nuoresta iästään huolimatta kutsua yhdeksi elektronisen musiikin kansainvälisistä legendoista, ja hän on viihdyttänyt musiikin ystäviä jo vuosien ajan maailman suurimmilla festareilla.
”Asiakkaamme ovat kaiken tekemisemme keskiössä ja olemme kuunnelleet heitä. Palaamme tänä vuonna takaisin juurillemme niin musiikin, sijainnin kuin ajankohdankin tiimoilta”, kertoo Weekend Festivalin markkinointipäällikkö Atro Anttila.
Festivaali tanssittaa kävijöitä kaksipäiväisenä elokuun alussa “Time Machine Edition” -hengen mukaisena. Myös musiikkikattaus on kunnianosoitus Weekend Festivalin juurille. ”Toive elektronisen musiikin suuntaan on ollut asiakkaiden suunnalta selkeä, joten se kärkenä mennään. Elektroninen- ja tanssimusiikki on tällä hetkellä myös Briteissä ja Keski-Euroopassa suosituin musiikkigenre. Weekend Festival on alusta asti tunnettu visuaalisuudestaan, ja elokuun pimenevät illat tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaville valo- ja laserefekteille, jotka ovat olennainen osa elektronisen musiikin festarielämystä” Anttila kertoo.
Weekend Festivalia juhlitaan Espoon uudessa Vermon tapahtumapuistossa. ”Tuomme Weekend Festivalin takaisin pääkaupunkiseudulle ja Vermon tapahtumapuisto tarjoaa festivaalille niin kulkuyhteyksien kuin majoitusmahdollisuuksien puolesta loistavat puitteet. Areenan läheisyydessä on parikin juna-asemaa ja tulevaisuudessa myös raidejokerin pysäkki. Olemme suunnitelleet tapahtumaa monivuotiseksi Vermoon yhdessä usean tahon kanssa ja siksi olemme iloisia voidessamme kertoa palaavamme takaisin Espooseen - sieltä vuonna 2012 ponnistimme alun alkaenkin ja alue takaa Weekend Festivalille myös pitkän jatkon pääkaupunkiseudulla”, Anttila kertoo.
Myös Vermo on innoissaan monivuotisesta kehityshankkeesta yhdessä festivaalin kanssa. “Weekend Festival avaa elokuussa 2023 Vermo Areenan suurten konserttien ja festivaalien tarjonnan. Vermon toiminta laajenee raviurheilusta muiden suurten tapahtumien areenaksi, joten tämä on luonnollinen suuntaus”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä kertoo.
Lisää artistijulkaisuja on luvassa 12.12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Manna Fransas
Puh:+358503504139media@wknd.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Weekend Festival
Weekend Festival valaisi taivaan – festivaalia juhlitaan myös ensi vuonna Vermossa.4.8.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestetyn Weekend Festivalin päälava syöksi lauantaina lasereita ja tulta. Viikonlopun aikana lavoilla nähtiin yli 60 artistia: niin kansainvälisten huippujen ja kovimpien DJ- ja tuottaja -tulokkaiden esiintymisiä kuin tunnettujen suomalaisten artistien vierailuja. Festivaali palaa Vermon tapahtumapuistoon ensi vuonna. Oheistapahtumineen viikonloppu keräsi noin 39 000 kävijää.
Weekend Festivalin loppuunmyyty perjantaipäivä näkyi ja kuului Vermossa3.8.2024 10:24:57 EEST | Tiedote
Espoon Vermossa tänä viikonloppuna (2.-3.8.2024) juhlittavan festivaalin loppuunmyyty avajaispäivä toi lavalle tanssimusiikin supertähdet. Festarikansaa hellittiin energisillä esiintymisillä ja Tiestön show huipentui ilotulitukseen. Vermossa kuultiin perjantaina 30 artistia.
WEEKEND FESTIVAL RIKKOO ENNÄTYKSIÄ - POHJOISMAIDEN HISTORIAN SUURIN LASERSHOW17.7.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 odotettu Weekend Festival rikkoo jälleen uusia rajoja järjestämällä Pohjoismaiden suurimman koskaan nähdyn lasershow'n. Tämän vuoden festivaalilla nähdään uskomattomat 66 laserlaitetta ja yli 1250 wattia lasertehoa, jotka luovat häikäisevän näytöksen. Näytöstä varten tarvittiin erityislupa Suomen säteily- ja ilmailuviranomaisilta.
TACO BELL JA WEEKEND FESTIVAL TUKEVAT YHDESSÄ NUORIA ARTISTEJA13.5.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Taco Bell ja elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestettävä Weekend Festival julkaisevat laajan yhteistyökumppanuuden. Yhteistyön ydinajatuksena ja tavoitteena on tukea suomalaista musiikkikulttuuria ja tarjota nuorille nouseville artisteille mahdollisuuksia ja alustan läpimurtoon omalla musiikkiuralla. Weekend Festival ja Taco Bell järjestävät DJ-kilpailun, jonka voittaja pääsee esiintymään festivaaliin CNNCT x Taco Bell -lavalle.
WEEKEND FESTIVAL JULKAISEE PÄÄLAVAN KIINNITYKSIÄ – OHJELMA ON NYT VALMIS29.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Weekend Festival saa lisää kansainvälistä vahvistusta, kun hollantilaiset Nicky Romero ja R3HAB liittyvät Weekend Festivalin tähtikaartiin. Molemmat esiintyvät festivaalin päälavalla. Festivaalin artistikattaus tuo elektronisen tanssimusiikin eliitin elokuussa Espooseen Vermon tapahtumapuistoon. Pääesiintyjinä 2.-3.8.24 järjestettävässä festivaalissa nähdään lisäksi Tiësto, Alan Walker, Timmy Trumpet sekä Alesso. Festivaalin koko artistikattaus on nyt julkaistu.