Werning: Ikääntyneellä oltava oikeus turvalliseen arkeen ja hoitajan läsnäoloon

-Hoitajamitoitus 0.7 kirjataan tämän hallituksen toimesta lakiin. Tämä laki on merkittävä ja välttämätön parannus vanhuspalveluiden laadun kannalta. Hoitajamitoituksen lisäksi tulee muistaa palveluiden kehittämisen tarpeellisuus, ammatillisen yhteistyön merkitys sekä työnjaon uudelleen tarkastelu. Hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin vaikuttaa merkittävästi myös hoitohenkilökunnan työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin, Werning sanoo tyytyväisenä.
-Ymmärrettävää on, että uusia hoitajia ei yhdessä yössä kentälle saada. Henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi on pohdittu monenlaisia keinoja. Jotta jatkossa koulutettua hoitohenkilöstöä on tarpeeksi, tulee ensisijaisesti ennakoida koulutustarpeita ja hyödyntää erilaisia koulutuspolkuja, Werning jatkaa.
Ikääntyneiden hoidossa moniammatillinen osaaminen on tärkeää. Tulevaisuudessa on pidettävä huoli siitä, että hoiva-avustajakoulutus yhdenmukaistetaan ja tämä tehtävä vakiinnutetaan palvelujärjestelmään.
-Ikääntyneiden palveluissa on tilaa erilaisille ammattilaisille. Hoiva-avustajan tehtävät tulee määrittää selvästi ja huomioida kunkin työntekijän vastuut työympäristössä ikääntyneen turvallisuus ja palveluiden laadukkuus huomioiden, Werning painottaa.
Werning huomauttaa, että hoitajamitoituksen rahoitus ratkaistaan hallituskauden menokehyksen puitteissa. Vuoden 2023 rahoitus ratkaistaan pääosin STM:n pääluokan sisältä siten, ettei se vaaranna palveluiden tai etuuksien nykyistä tasoa eikä hallitusohjelmassa sovittuja tavoitteita.
-Me emme voi tinkiä niistä hallitusohjelmassa sovituista tavoitteista, joilla
kavennetaan hyvinvointi- ja terveyseroja ja lisätään kansalaisten yhdenvertaisuutta. Vanhuspalvelulain rahoitusta ei ratkaista heikentämällä muiden ryhmien palveluita tai etuuksia eikä myöskään asettamalla ikäluokkia tai avutarvitsijoita vastakkain, Werning sanoo.
-Hoitajamitoituksen rahoitus on tarkoitus hoitaa mm. purkamalla terveydenhuollon ja sairaanhoidon monikanavainen rahoitus (tällä hetkellä esim. yli 80% lääkärinpalkkioiden korvauksista kohdentuu nykyisin erikoislääkärikäynteihin), hankintojen ja kilpailutusosaamisen tehostamisella (tämä vaikuttaisi ikääntyneiden, vammaisten ja lastensuojelun laitos- ja asumispalveluissa), keskittämällä resursseja digitalisaatioon (esim. mikäli digitalisaation seurauksena poistuu 1% kotihoidon käynneistä, summittainen säästöarvio on 10 miljoonaa euroa). Lisäksi lääkehoidon kustannusten kasvun taittamiseksi on kartoitettu keinoja, joilla voisi saada valtiontalouteen säästövaikutuksia, käytännössä tämä tarkoittaisi toimenpiteitä avohuollon lääkejakelu- ja korvausjärjestelmässä, Werning kiteyttää.
Hallitusohjelmassa todetaan, että Suomi on maa, jossa jokainen saa hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti. Samassa yhteydessä todetaan, että palvelut ovat kustannustehokkaita ja vaikuttavia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
SDP:n Viitala: Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut12.9.2025 17:10:20 EEST | Tiedote
Työministeri Marttinen ilmoitti tänään 12.9. hallituksen irtisanomista helpottavan lakimuutoksen etenevän. SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen potkulaki on vain osa hallituksen ideologista taistelua työntekijöiden oikeuksia vastaan. Viitalan mielestä hallituksen tulisi laittaa voimavaransa aidosti työllisyyttä ja kasvua tukeviin hankkeisiin ideologisen työntekijöiden oikeuksien polkemisen sijaan.
Eduskuntaan on perustettu uusi koripallojaosto12.9.2025 12:38:59 EEST | Tiedote
Eduskunnassa on perustettu koripallojaosto, joka kokoaa yhteen koripallosta kiinnostuneita kansanedustajia sekä eduskunnan työntekijöitä. Jaoston tarkoituksena on paitsi pelata koripalloa, niin myös edistää koripallon asemaa Suomessa. Koripallojaosto toimii eduskunnan urheilukerhon alla.
SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt11.9.2025 17:53:34 EEST | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.
SDP:n Suhonen: Kannatan yöpäivystysten turvaamista11.9.2025 15:06:18 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi tänään torstaina julkisella kuulemisella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme