Werning: Kouvolan raideliikenteen ohjauskeskuksen osalta kokonaisuuden tarkastelu on tarpeellista
9.2.2021 17:05:31 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Ymmärrän hyvin yhtiön toiminnan tehostamistarpeet, mutta on tärkeää tarkastella tätä asiaa suurempana kokonaisuutena. Pidänkin tärkeänä, että yhtiö jatkaa raideliikenneohjauksen rakenteen ja toimintamallin kehittämistä. Työntekijöiden kannalta tärkeintä on nyt myös reilu hengähdystauko, jolloin voi rauhassa pohtia omia tulevaisuuden suunnitelmia. Jatkosuunnitelmien osalta pidän merkityksellisenä, että myös yhteistoimintamenettelyssä henkilöstön esiintuomat seikat huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös ohjauskeskustoiminnan jatkovalmistelussa, toteaa kansanedustaja Paula Werning.
Kouvolassa on paljon raideliikennealan osaavaa henkilöstöä ja kaupungin toimintaympäristöllä on vahva arvostus.
- Nyt on paikallaan kiittää liikenne- ja viestintäministeriötä selvästä viestistä, että Kouvola on jatkossakin Suomen johtava raidekaupunki ja Itärata-linjaus oli tästä myös osoitus. On erittäin tärkeää, että valtionomistamissa yhtiöissä huolehditaan siitä, että toimintaa kehitetään ympäri Suomen. Tästä on hyvä esimerkki digiradan ympärille suunnitteilla oleva uusi osaamiskeskus Kouvolaan. Tulevaisuudessa on tärkeää olla mukana kehittämässä yhteistyössä Fintraffic Raiteen kanssa uutta, digiradan mahdollistavaa toimintaa, sanoo Werning.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
