Werning: Oikeusvaltion määrätietoinen kehittäminen jatkuu
23.12.2019 12:32:26 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werningin (sd) mielestä oikeusvaltion kehittämisen kannalta on ensisijaista, että oikeudenhoidon riittävät resurssit turvataan, oikeudenkäyntien kokonaiskestoa lyhennetään ja oikeudenkäyntien kustannuksia alennetaan.
Hallituksen budjettiesityksen yksi keskeinen tavoite on ehkäistä rikollisuutta ja rikosten uusimista sekä huolehtia rikosvastuun toteutumisesta.
- Rikosvastuun toteutumisen parantamiseen ja rikosprosessin käsittelyaikojen lyhentämiseen on ehdotettu 5, 2 miljoonan euron vuotuinen lisärahoitus, Werning sanoo.
Werning pitää tärkeänä, että rikollisuuden ehkäisyä tehostetaan. Tähän tarkoitukseen on esitetty 2,5 miljoonan euron vuotuista määrärahaa. Rahat osoitetaan mm. naisiin kohdistuvan väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisyyn ja nuorten rikoksentekijöiden auttamiseen, erityisenä tavoitteena on myös uusintarikollisuuden vähentäminen.
Oikeudenmukaista on, että seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus toteutetaan.
- Lähtökohtana on koskemattomuus ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Raiskausmääritelmä muutetaan suostumuksen puutteeseen perustuvaksi. Tämä on tärkeä asia. Työn alla on lisäksi naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman laatiminen, Werning painottaa.
Syyttäjien yhä lisääntyvä työmäärä ja asioiden vaativuuden kasvu luovat riittämättömät resurssit henkilöstön jaksamiseen. Sama ongelma tiedostetaan myös tuomioistuimissa.
- Pidän perusteltuna näihin osoitettua 2,4 miljoonan euron vuosittaista lisämäärärahaa, sillä laadukas ja tehokas tuomioistuinlaitos on myös oikeudenmukainen ja kaikkia kansalaisia palveleva.
Huomioon otettavaa on myös harmaa talous ja sen ympärillä liikkuva ns. ”pimeä” rahamäärä. Poliisien määrä nostetaan 7 500 henkilötyövuoteen vuoteen 2022 mennessä. Tämä auttaa tukemaan osittain myös harmaan talouden torjuntaohjelman jatkumista ja talousrikostutkinnan suorituskyvyn varmistamista.
- Harmaan talouden alla vellova rikollisuus on pysyväluonteista. Siksi onkin tärkeää tukea riittävästi talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaa, Werning toteaa.
Välttämätöntä on myös ottaa huomioon hallintoistuimien riittävät voimavarat turvapaikka- ja muissa ulkomaalaisasioissa. Asiamäärien käsittelyaikoja hallintoistuimissa tulee seurata tarkoin, jotta voimavarat pysyvät balanssissa.
- On tärkeää, että hallintotuomioistuimet voivat ratkaista asiat kohtuullisessa ajassa kaikissa asiaryhmissä. Lisäksi on myös hyvä varautua äkilliseen maahanmuuttoon liittyvään maailmanlaajuiseen muutokseen.
Voin tyytyväisenä todeta, että mainitsemani tärkeät hankkeet ovat ensi vuonna budjettiesityksen mukaisesti toteutuskelpoisia. Tämä hallitus ratkoo asiat ripeästi, asiantuntevasti ja määrätietoisesti – katsomalla kohti tulevaisuutta, Werning kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

