Turun Osuuskauppa

Wiklund-keskuksen uudistukset alkavat Sokokselta

10.1.2022 12:30:10 EET | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa
Turun kauppatorin kupeeseen vuonna 1963 avattu Wiklund on yksi turkulaisista ikoneista. Tänä päivänä Wiklund-keskus on elämisen keskus, joka uudistuu Turun keskustan kanssa yhtä matkaa. Seuraavaksi vuorossa on Sokos Wiklundin uudistus.

- Sokos Wiklund sijaitsee Turun paraatipaikalla. Haluamme osaltamme olla kehittämässä elinvoimaista keskustaa varmistamalla turkulaisille ja vierailemme monipuolisen tarjonnan ja erinomaisen palvelun. Kulutuskäyttäytymisessä korostuvat yhä voimakkaammin yksilöllisyys, vastuullisuus sekä erilaiset kuluttamisen tavat. Sen vuoksi haluamme luoda asiakkaillemme monikanavaisen ja saumattoman asiakaskokemuksen myös kivijalan ja verkkokaupan välillä. Kevään kuluessa tuomme katutasoon palvelevan verkkokaupan noutopisteen, jossa asiakas voi halutessaan vaikkapa sovittaa verkosta tilaamansa tuotteet saman tien, palauttaa tuotteita tai tehdä lisätilauksia, Sokos-johtaja Sanna-Liisa Byskata toteaa.

Muodin ja kauneuden valikoimat tuodaan uudistustöiden myötä entistä houkuttelevammin esille ja brändivalikoima pidetään kirkkaana. Tammi- ja huhtikuun aikana osastot vaihtavat Sokoksella paikkaansa ja pintoja uudistetaan. Tavoitteena on tuoda muutoksilla selkeyttä ja helppoutta asiointiin. Suurin muutos tapahtuu Sokos Wiklundin katutasossa, jossa koko kauneuden ja kosmetiikan osasto siirretään Sokoksen torin puoleiseen osaan. Samassa yhteydessä naisten pukeutuminen saa uuden paikan Brahenpihan puoleisesta osasta hissilinjan toiselta puolelta. Myös miesten muodin ja kenkien osastolla tehdään pieniä viilauksia entistä sujuvamman asioinnin eteen. Sokoksen uudistustyöt valmistuvat toukokuun aikana.

Wiklundin S-Pankin asiakaspalvelupiste uudistuu myös tammi-helmikuun aikana ja asiakaspalvelupiste on suljettuna 10.1.2022 alkaen.

S-market Wiklund Herkun uudistustyöt alkavat pikkuhiljaa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Uudistuksen myötä kauppa saa uuden nykyaikaisen ilmeen ja noin 1400 neliötä lisää tilaa herkullisille valikoimille. S-marketin osalta uudistustyöt ovat valmiina vuoden loppupuolella.

Uudistusten yhteydessä Wiklund saa myös kaksi yhdyskäytävää Toriparkista. Toinen yhdyskäytävä vie suoraan parkkihallista S-marketiin ja toinen näköalahissillä Original Sokos Hotel Wiklundille ja sen yhteydessä toimiviin ravintoloihin sekä Sokos Wiklundille. Yhdyskäytävien rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Wiklund-keskus palvelee normaalisti uudistustöiden aikana.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, Sokos-johtaja Sanna-Liisa Byskata, puh. 010 764 4951

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa
PL 186
20101 Turku

http://www.tok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Prisma Wiklund valmistuu lokakuun alkuun21.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1.10.2026. Prisma vahvistaa Wiklundin asemaa monipuolisena keskustan palvelukokonaisuutena ja on tuonut asiakkaille entistä laajemman päivittäis- ja käyttötavaravalikoiman, Prisman hintatason sekä sujuvamman asioinnin kauppatorin laidalle. Wiklundin mittava uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin 10 miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen. – Prisma Wiklundin valmistuminen on merkittävä hetki sekä Wiklundille että koko Turun keskustalle. Haluamme tarjota asiakkaille entistä monipuolisemmat palvelut, laajemmat valikoimat ja Prisman kilpailukykyisen hintatason helposti saavutettavassa sijainnissa. Uudistuksella vahvistamme samalla Turun keskustan vetovoimaa, kertoo toimialajohtaja Sami Junnila Turun Osuuskaupasta. Prisman päivittäistavarat sijoittuvat Wiklundin pohjakerrokseen ja käyttötavarat

Prisma Naantali aukeaa torstaina - lähes sata työpaikkaa ja kattava palvelutarjonta14.9.2026 12:59:54 EEST | Tiedote

Naantalin uusi Prisma avataan torstaina 17.9.2026 klo 10. Uusi liikekeskus vahvistaa Naantalin kaupallisia palveluja laajalla päivittäis- ja käyttötavaravalikoimalla sekä monipuolisilla oheispalveluilla. Karvetin kaupunginosaan Rautakadulle valmistunut reilun 10 000 neliömetrin liikekeskus tuo laajat kaupan palvelut lähelle naantalilaisten arkea ja tärkeiden kulkuyhteyksien varrelle. Uusi Prisma työllistää lähes sata palvelualan ammattilaista, vahvistaa alueen palvelutarjontaa ja lisää Naantalin vetovoimaa asiointi- ja työpaikkakaupunkina. - Prisma Naantalin avautuminen on merkittävä askel Turun Osuuskaupan kasvustrategian toteuttamisessa. Olemme määrätietoisesti kehittäneet palveluverkostoamme ja investoineet toimialueemme kasvukeskuksiin, ja uusi Prisma vahvistaa Naantalin palvelutarjontaa asiakasomistajien eduksi pitkälle tulevaisuuteen. Olemme iloisia siitä, että voimme nyt tarjota naantalilaisille entistä kattavammat palvelut omassa kotikaupungissa, toimitusjohtaja Niklas Österlun

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin10.8.2026 12:00:16 EEST | Tiedote

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä 2026. Uuden S-marketin myötä asiakasomistajien palvelut paranevat Skanssin alueella. - Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta. Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan. - Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös s

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye