Wings for Life World Run hyväntekeväisyysjuoksu 5.5.2019
30.4.2019 13:50:04 EEST | Red Bull Finland | Kutsu

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat riippuvaisia pyörätuolista selkäydinvamman johdosta. Melko usein siihen on syynä liikenneonnettomuus tai kaatuminen.
Wings for Life on voittoa tavoittelematon selkäydinvammojen varainkeräys, jonka tehtävänä on löytää uusia hoitovaihtoehtoja. Vuodesta 2004 lähtien Wings for Life on rahoittanut tutkimushankkeita ja kliinisiä tutkimuksia ympäri maailmaa. Vaikka hoitoa ei ole vielä löydetty, suuria askeleita on kuitenkin jo tehty: Wings for Life World Run on kerännyt yli 7 miljoonaa euroa näiden läpimurtojen saavuttamiseen.
David Mzee halvaantui vuonna 2010 voimisteluonnettomuudessa. Hän on yksi kolmesta potilaasta, jotka osallistuivat STIMO-tutkimukseen. Tutkimuksessa on saatu uraauurtavia tuloksia, kun Mzee osallistuu Sveitsin tapahtumaan ja ottaa ensiaskeleet lähtöviivan yli. Ne jotka liittyvät David Mzeeen kanssa Wings for Life World Run -lähtöviivalle 5. toukokuuta 2019, liittyvät järjestettyyn sovellusjuoksuun tai juoksevat itsenäisesti sovelluksen kanssa, osallistuvat historialliseen Wing for Life World Run tapahtumaan.
Vuonna 2018 tapahtumaan rekisteröityneitä juoksijoita oli yli 100 000, yli kahdessa sadassa eri lokaatiossa ympäri maailmaa. Tämä tekeekin Wings for Life World Runista ainutlaatuisen juoksutapahtuman, koska osallistujat lähtevät liikkeelle täysin samaan aikaan ympäri maailmaa.
Kuvia ja videoita:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Kaipainen
pia.kaipainen@redbull.com
p. 040 5368 509
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Suomalaisten suosima jalkapallovideopeli saa oman turnauksensa18.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
EA SPORTS FC on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten suosikkipelien joukossa. Nyt pelisarjan ympärille rakentuu uusi maailmanlaajuinen turnaus Red Bull Wings Cup. Verkossa ja korkeakoulukampuksilla järjestettävistä karsinnoista tie voi viedä aina Miamin maailmanfinaaliin saakka.
Max Verstappen ohitti 100 kuljettajaa maailman suurimmassa kartingkilpailussa – mukana suomalainen Daniel Ahola17.9.2026 14:58:34 EEST | Tiedote
Max Verstappen ohitti kaikki 100 kilpailijaansa 16.9. Silverstonessa järjestetyssä Max vs 100 -haasteessa, ja nousi viimeisestä lähtöruudusta joukon kärkeen jo 14. kierroksella. Maailman suurimmassa kartingkilpailussa mukana oli myös suomalainen sisällöntuottaja Daniel Ahola.
Max Verstappenin haastama Daniel Ahola on treenannun huippujen opissa – kierrosajasta katosi lähes 17 sekuntia14.9.2026 13:49:24 EEST | Tiedote
Suomalainen somevaikuttaja ja sisällöntuottaja Daniel Ahola valmistautuu keskiviikkona 16.9. Silverstonessa ajettavaan Max vs 100 -kartinghaasteeseen, johon hänet kutsui nelinkertainen Formula 1 -maailmanmestari Max Verstappen. Viime kuukausien aikana Ahola on harjoitellut Suomen huippukuljettajien opissa ja onnistunut parantamaan kierrosaikaansa lähes 17 sekunnilla.
Pistaasitrendi saapuu energiajuomiin: Red Bullin uusi Winter Edition yhdistää pähkinäiset ja marjaiset maut14.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Red Bull ravistelee energiajuomakategoriaa uudella Winter Editionilla, jossa yhdistyvät yllättävä trendimaku pistaasi sekä raikkaat marjat. Pähkinäinen makuprofiili on juomamarkkinassa harvinainen ja tuo tuttuun energiajuomaan täysin uudenlaisen twistin.
Kalle Rovanperän driftaa läpi Jyväskylän unelmaprojektissaan10.9.2026 18:00:00 EEST | Tiedote
Kalle Rovanperä ajaa Jyväskylän driftingin maailmankartalle uudessa Dream Run videoprojektissaan, jossa hänen Toyota GR Supransa nähdään hallituissa sivuluisuissa Keski-Suomen näyttävissä maisemissa. Video vie katsojan vauhdikkaasti Laukaan mutkaisilta teiltä aina Tourulan rampille ja Jyväskylän keskustaan saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


