Työeläkeyhtiö Elo

WWF vertasi sijoittajien salkkuja ilmastotavoitteisiin – Elon keskeisenä tavoitteena sijoituskohteisiin vaikuttaminen

Jaa

WWF julkisti joulukuussa tutkimuksen eurooppalaisten instituutiosijoittajien sijoitussalkuista. Työeläkeyhtiö Elon sijoitussalkun rakenne on melko hyvin linjassa Pariisin ilmastotavoitteiden kanssa. Vaikuttaminen sijoituskohteisiin ja päättäjiin yhdessä sijoittajayhteisön kanssa on keskeinen keino Elon salkun kehittämisessä.

WWF:n skenaarioanalyysissa tutkittiin, miltä suurten eurooppalaisten sijoittajien osake- ja yrityslainasalkut näyttävät ilmastonmuutoksen näkökulmasta viiden vuoden päästä ja miten sijoitussalkkujen rakenne on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa.

Tutkimus oli edellistä laajempi, kun osakesijoitusten lisäksi huomioitiin myös yrityslainat. Nyt vertailtiin sijoituksia 1,75 asteen ilmastonlämpenemiseen aiemman 2 asteen sijaan. 1,75 asteen lämpötilatavoite on toistaiseksi tiukin Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n ilmastoskenaario.

­­ Skenaarioanalyysit ovat hyvä työkalu, jolla saadaan yhä kattavampia arvioita ilmastonmuutoksesta, vaikka ne eivät otakaan huomioon sijoituskohteiden tuotteiden ja palveluiden positiivisia vaikutuksia. Käytämme skenaarioanalyysejä yhtenä työkaluna muiden joukossa ilmastonmuutoksen riskien ja mahdollisuuksien arvioinnissa, sanoo Elon vastuullisen sijoittamisen päällikkö Kirsi Keskitalo.

WWF:n tutkimuksen perusteella Elon osake- ja yrityslainasijoitukset ovat hyvin linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa kivihiilen käytössä energiatuotannossa. Uusiutuvaa energiaa on riittävästi yrityslainasalkussa, mutta osakesijoituksissa jäädään jonkin verran tavoitteesta. Toisaalta Elolla on uusiutuvan energian sijoituksia muissa omaisuuslajeissa, kuten infrasijoituksissa tuuli- ja aurinkovoimaa.

Tavoitteenamme ei ole systemaattisesti poissulkea yhtiöitä, vaan vaikuttaa niihin. Elo on ollut aktiivisesti vaikuttamassa, jotta yhtiöt laatisivat tiukempia tavoitteita kohti vähähiilisyyttä, sanoo Keskitalo.

Vaikuttamistoimia kohdennetaan erityisesti salkussa oleviin eurooppalaisiin yhtiöihin, joilta odotetaan selkeitä toimenpiteitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Elo vaikuttaa yhtiöihin ja poliittisiin päättäjiin mm. Euroopan suurimman ilmastonmuutosta torjuvan sijoittajien yhteistyöverkoston IIGCC:n jäsenenä ja Climate Action 100+ projektin kautta. Näin voimme aidosti mahdollistaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisen.

Eläkesijoittajana Elon vastuut eläkkeiden maksamisesta ulottuvat vuosikymmenten päähän, tuleville sukupolville. Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä hiiliriski on huomioitava osana sijoitusten riskiarviointia ja tuottonäkymiä. Elon tavoitteena on, että yli puolet sijoituskohteista, suorat osake- ja yrityslainasijoitukset sekä kaikki infra- ja reaalisijoitukset, olisivat vuoteen 2025 mennessä sellaisia, joilla on positiivinen vaikutus ympäristöön tai yhteiskuntaan, kertoo osakesijoitusjohtaja Jukka Vähäpesola.

Lisätietoja:

Vastuullisen sijoittamisen päällikkö Elo, Kirsi Keskitalo p. 040 730 6657 kirsi.keskitalo@elo.fi

Osakesijoitusjohtaja Elo, Jukka Vähäpesola p. 020 703 5342, jukka.vahapesola@elo.fi

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Työeläkeyhtiö Elo huolehtii asiakkaidensa lakisääteisestä työeläketurvasta. Lisäksi autamme asiakkaitamme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä yli 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastuullisuus on kiinteä osa Elon toimintaa. Vastaamme yhteensä noin 500 000 työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä sekä huolehdimme noin 230 000 eläkkeensaajasta. Elo on merkittävä sijoittaja, ja yhtiön sijoitusomaisuuden arvo on noin 23 miljardia euroa. Elo syntyi 1.1.2014, kun Eläke-Fennia ja LähiTapiola Eläkeyhtiö fuusioituivat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Työkyvyttömyyseläkkeiden nousu: Elossa mielenterveyssyihin perustuvat työkyvyttömyyseläkkeet korostuvat nuorilla ja yli 60-vuotiailla16.1.2019 08:39Tiedote

Työkyvyttömyyseläkehakemusten ja uusien myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä lähti vuonna 2018 kasvuun. Yhteensä työeläkealalla myönnettiin tammi–syyskuun välisenä aikana 7,4 prosenttia enemmän työkyvyttömyyseläkkeitä kuin vuonna 2017. Jopa kolmasosa uusista työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveydellisistä sairauksista.

Kolme uutta työhyvinvoinnin kehittämispäällikköä Eloon15.1.2019 08:34Tiedote

Työeläkeyhtiö Elon työhyvinvoinnin kehittämistiimiin on nimitetty kolme uutta asiantuntijaa. Työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Anneli Holmberg aloitti tehtävässään joulukuussa. Työhyvinvoinnin kehittämispäälliköt Kirsi Mäkelä ja Noora Poussu aloittivat tehtävissään tammikuun alussa. Holmberg siirtyi Eloon Selekta Henkilöstöpalvelut Oy:stä ja hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Mäkelä siirtyi Eloon Teknologiateollisuudelta, jossa hän työskenteli projektipäällikkönä. Hän on koulutukseltaan terveystieteen maisteri. Lisäksi hänellä on johtamisen erikoisammattitutkinto. Poussu puolestaan työskenteli Ilmarisessa markkinointipäällikkönä ennen siirtymistä Eloon. Hänellä on filosofian maisterin ja kauppatieteiden maisterin tutkinnot. Holmbergin, Mäkelän ja Poussun päätoimipaikka on Espoo. Holmberg ja Mäkelä työskentelevät Elon suurasiakkaiden kanssa, kun taas Poussu keskittyy Elon pk-asiakkaisiin. He raportoivat tehtävissään työhyvinvointijohtaja Anu Suutela-Vuoriselle. ”Anneli,

Elo sijoittaa lisää tuulivoimaan Suomessa4.12.2018 12:50Tiedote

Elo kasvatti sijoituksiaan tuulivoimaan ostamalla 30.11.2018 LähiTapiola-ryhmän osuudet tuulivoimapuistoihin sijoittavassa rahastossa. Elo on ollut mukana rahastossa jo vuodesta 2012, jolloin tuulivoimapuistojen kehittäminen aloitettiin. Rahasto omistaa ja hallinnoi kahta toimivaa tuulivoimapuistoa. Toinen sijaitsee Lappeenrannassa ja toinen Pohjanmaalla Siikajoella. Puistojen kuudentoista turbiinin vuotuinen sähköntuotanto on noin 112 GWh, joka riittää n. 6 000 omakotitalon lämmittämiseen ja taloussähkön tarpeisiin. Tässä vaiheessa rahasto on investoinut puistojen rakentamiseen n. 70 miljoonaa euroa ja tutkii useamman uuden hankkeen ostamista. Rahastoon on tarkoitus ottaa mukaan muita sijoittajia. ”Tuulivoimaloiden elinkaari on jopa 25 vuotta ja niiden tuottama kassavirta on varsin tasainen ja hyvin ennustettavissa. Nämä ominaisuudet sopivat hyvin eläkeyhtiön pitkäjänteiseen sijoitusstrategiaan”, toteaa salkunhoitaja Jan Schulman. Tulevaisuudessa Elon tavoitteena on lisätä sijoituksia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme