Y-Säätiö rakennuttaa Suomen ensimmäisen massiivipuukerrostalon
7.1.2019 15:01:38 EET | Y-Säätiö | Tiedote
”Haluamme olla mukana kehittämässä ekologista, turvallista ja viihtyisää vuokra-asuntorakennuttamista. Tämä massiivipuukerrostalo on esimerkki siitä”, sanoo Y-Säätiö-konsernin toimitusjohtaja Juha Kaakinen.
”Olemme selvittäneet, että vastaavia täysin massiivipuurunkoisia kerrostaloja ei ole rakenteilla, joten tässä mielessä olemme Suomen ensimmäisiä. Massiivipuurunkoisia kerrostaloja on muitakin, mutta niissä on erillisiä eriste- ja verhouskerroksia”, sanoo projektipäällikkö Riku Lehtiö Y-Säätiöstä.
Rakentaminen alkaa arviolta kesällä 2019. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin M2-Kotien asuntoihinsa alustavan tiedon mukaan alkukesällä 2020. Taloissa on kaikkiaan 48 ARA-vuokra-asuntoa.
Talojen hiilijalanjälki minimoidaan
M2-Kodeille valmistuvien massiivipuukerrostalojen rakentamisessa pyritään minimoimaan niiden hiilijalanjälki.
Rakentamisessa käytetään tehdasvalmisteisia elementtejä, jotka ovat työmaalle tulleessaan täysin kuivia. Tämä mahdollistaa huomattavasti nopeamman rakentamisen.
Rakentaminen on energiatehokkaampaa, koska kuivatusenergian ja työmaan lämmityksen tarve ovat huomattavasti pienempiä kuin perinteisessä betonirakentamisessa. Myös elementtien siirtoihin ja kuljetuksiin kuluu vähemmän energiaa, koska elementit ovat betonirakenteita kevyempiä.
Rakennusten ostoenergian tarvetta optimoidaan jäteveden lämmön talteenotolla ja energiatehokkaalla vesikiertoisella lattialämmityksellä. Huoneistokohtainen ilmanvaihtojärjestelmä hyödyntää korkealla vuosihyötysuhteella lämmön talteenottoa. Energiaa pyritään säästämään myös sillä, että talojen porrashuoneet suunnitellaan puolilämpimiksi. Rakennuksissa on lisäksi varaus aurinkopaneeleille.
Valmistuvien talojen ulkoseinissä ole erillistä lämmöneristystä tai verhoilua, vaan 200 millimetriä vahva CLT-massiivipuulevy jatkuu sisäpinnasta ulkopintaan. Massiivipuurakenne toimii kuten perinteinen hirsirakenne. Sisäpuolelle asennetaan kipsilevy.
Työmaalla kerrostalojen kasaus tehdään sääsuojassa, joten rakentaminen voidaan tehdä vedenpitävästi.
”Elementtirakentaminen ja rakenteiden suojaus ovat tärkeitä, jotta asukkaille voidaan taata hyvä ilmanlaatu”, rakennuttamisprojektissa mukana oleva rakennuttajakonsultti Jouni Liimatainen Jwood Ky:stä kertoo. ”Lisäksi kiinteistön paloturvallisuuteen ja äänieristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota”.
Lisätietoja:
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Riku Lehtiö, Y-Säätiö
riku.lehtio@ysaatio.fi
Rakennuttajakonsultti Jouni Liimatainen, Jwood Ky
jouni.liimatainen@jwood.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen voittoa tavoittelematon vuokranantaja ja asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä. Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
M2-Kodit uudistaa ilmettään muuttuvassa vuokramarkkinassa – juhlavuoden kampanja käynnistyy valtakunnallisesti13.2.2026 09:15:21 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjoava Y-Säätiön omistama M2-Kodit uudistaa brändi-ilmettään ja käynnistää valtakunnallisen kampanjan 10-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi.
Asunnottomuuden kasvu on mittaushistorian suurin – ”nyt on peiliin katsomisen paikka”28.1.2026 12:06:08 EET | Tiedote
Asunnottomuus kasvoi Suomessa vuonna 2025 enemmän kuin koskaan aiemmin. Kasvu oli ennätyksellinen sekä prosentuaalisesti että henkilömäärältä mitattuna, selviää Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varken julkaisemasta selvityksestä. Kehitys osoittaa, että asunnottomuuden kasvuun ei ole onnistuttu puuttumaan ajoissa.
Y-Säätiö rakennuttaa uusia kohtuuhintaisia M2-Kotien asuntoja Helsingin Malmille21.1.2026 09:02:51 EET | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa uudelle asuinalueelle Malmin Nallenrinteeseen 54 uutta vuokra-asuntoa. Kahdesta rakennuksesta koostuva kiinteistö nousee osoitteeseen Vanha Viipurin maantie 14. Hanke edustaa vastuullista ja laadukasta rakentamista sekä vastaa nykyaikaisen asumisen vaatimuksiin.
Uudet koulutus- ja politiikkasuositukset tukevat Asunto ensin -työn laajentamista Euroopassa18.12.2025 15:00:05 EET | Tiedote
Y-Säätiö on julkaissut uudet koulutus- ja politiikkasuositukset Asunto ensin -työn vahvistamiseen Euroopassa. Asunnottomuus koskettaa arviolta noin 1,3 miljoonaa ihmistä Euroopassa ja komission uusi kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma nostaa asunnottomuuden torjunnan ja Asunto ensin -mallin entistä selkeämmin yhteiseksi prioriteetiksi. Asunto ensin -malli toimii, mutta sitä toteutetaan liian pienessä mittakaavassa – siksi mallin laadukas toteutus ja osaamisen vahvistaminen ovat ratkaisevia.
Y-Säätiö rakennuttaa uusia ja energiatehokkaita M2-Kotien vuokra-asuntoja Järvenpäähän23.10.2025 06:55:01 EEST | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa Järvenpäähän uuden kahdeksankerroksisen kerrostalon, johon valmistuu yhteensä 35 modernia ja kohtuuhintaista M2-Kotien vuokra-asuntoa. Osoitteeseen Pajalantie 23 nouseva kiinteistö tarjoaa turvallista ja nykyaikaista asumista erinomaisilla liikenneyhteyksillä ja kattavien palveluiden läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
