Suomen Punainen Risti SPR

Yhä useammassa lapsiperheessä joudutaan tinkimään arjen perusasioista – Hyvä Joulumieli -keräys tuo jouluaterian vähävaraiseen kotiin

Jaa

Vähävaraisten lapsiperheiden määrä on Suomessa lisääntynyt vauhdilla. Köyhyys aiheuttaa puutetta perustarpeista ja synnyttää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Tällä viikolla käynnistyvä Hyvä Joulumieli -keräys ilahduttaa ruokalahjakortilla 21 000 vähävaraista lapsiperhettä.

Kuva: Ville Salminen / Suomen Punainen Risti
Kuva: Ville Salminen / Suomen Punainen Risti

Vähävaraisten lapsiperheiden määrä on kasvanut Suomessa nopeaa tahtia. Keskeisimpänä syynä on alkuvuodesta kiihtynyt asumisen ja ruuan kustannusten nousu, jonka myötä köyhyys koskettaa jo noin 30 000 uutta lasta.

Kaikkiaan noin 129 000 lasta ja nuorta joutuu päivittäin elämään minimibudjetilla. Niissä perheissä, joissa kaikki tulot on käytettävä välttämättömiin kuluihin, kasvavat menot aiheuttavat pulaa perusasioista: riittävästä ja monipuolisesta ruuasta, vaatteista ja kaikkien perheenjäsenten tarpeisiin riittävästä asumisesta.

– Punaisen Ristin ruoka-avun asiakasmäärä kasvoi jo koronaepidemian käynnistyessä, ja nyt hintojen noustessa ruokaa hakevien määrä on lisääntynyt entisestään. Kohtaamillamme perheillä on suuri huoli epävarmasta tulevaisuudesta, ja turvattomuuden tunne on yleistä. Jonoissa näkyy myös nuoria hakemassa ruokaa perheelleen. Näin ei pitäisi olla, vaan jokaiselle lapselle on pystyttävä takaamaan turvallinen lapsuus ja nuoruus, sanoo Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.

Köyhyyden välillisiä vaikutuksia, kuten yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemuksia, on odotettavissa yhä useampaan perheeseen. Vähävaraisuuden vaikutukset lapsen elämään voivat näkyä vasta kuukausien ja vuosien kuluttua, sillä lapsuuden köyhyyskokemukset vaikuttavat myös itsenäistyvän nuoren terveyteen, opintopolkuun ja mahdollisuuksiin löytää paikkansa työelämässä.

Perheet tarvitsevat taloudellisen tuen lisäksi palveluita

Lapsiperheille on suunnattu korotuksia sosiaaliturvaetuuksiin. Niiden rinnalle tarvitaan pitkäjänteistä panostusta perheiden palveluihin: varhaisen tuen palveluihin, mielenterveyspalveluihin ja lastensuojeluun. Vähävaraisuuden lisääntyessä palvelujen asiakkaiksi tulee kokonaan uusia perheitä.

– Pikkulapsiperheessä paras apu on lähellä ja konkreettista. Vanhemmat kaipaavat tukea, joka annetaan heidän tarpeistaan lähtöisin: heille sopivana aikana ja heille sopivassa paikassa. Osalle nuorista avunhakemisen kynnys on liian korkea ja siksi palvelujen saavutettavuuteen on panostettava. Erityisesti mielenterveyttä tuetaan parhaiten tukemalla myös niitä yhteisöjä, joissa lapset ja nuoret elävät arkeaan, Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten ja digitaalisten palvelujen päällikkö Tatjana Pajamäki toteaa.

Lisäksi lapsiperheiden perusturva on korotettava sille tasolle, että perheiden ei tarvitsisi tukeutua säännöllisesti toimeentulotukeen tai ruoka-apuun. Mitä harvempiin tukimuotoihin perheen on tukeuduttava, sitä enemmän vanhemmille jää voimia keskittyä perheen kannalta tärkeimpiin asioihin: päivittäisen arjen sujumiseen, lasten hyvinvoinnin tukemiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun.

Hyvä joulumieli -keräys voi pelastaa vähävaraisen perheen joulun

Joulu tuo moneen vähävaraiseen perheeseen huolia, sillä joulun tunnelmaa tuovien jouluruokien ja lahjojen hankkiminen on monelle vanhemmalle mahdotonta.

Hyvä Joulumieli -keräyksen tavoitteena on kerätä tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa ja ilahduttaa 21 000 kotimaan vähävaraista lapsiperhettä 70 euron ruokalahjakortilla. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhteistyössä Ylen kanssa. Keräyksen kumppaneina toimivat K-ruokakaupat, Lidl ja S-ryhmän ruokakaupat.

Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekevät apua tarvitsevien perheiden löytämiseksi yhteistyötä paikallisten neuvoloiden, diakoniatyön ja sosiaalitoimen kanssa. Lahjakortti on nimensä mukaisesti lahja, eli sitä ei voi hakea.

Hyvä Joulumieli -kampanja käynnistyy 17.11. ja se jatkuu jouluaattoon asti. Keräys järjestetään nyt 26. kerran, ja vuosien varrella vähävaraisille lapsiperheille on jaettu yhteensä 337 500 lahjakorttia.

Lahjoittaa voi monin eri tavoin:

Verkkosivuilla osoitteessa https://hyvajoulumieli.fi/ 

MobilePaylla numeroon 66020

Hyvä Joulumieli -keräyksen tilille: IBAN FI33 5780 4120 0801 60. Viite: 5429

Soittamalla keräyspuhelimeen 0600 16555 (10,01 e + pvm/mpm)

Lähettämällä tekstiviestin:

o   Lahjoita 10 € lähettämällä viesti HJM10 numeroon 16499
o   Lahjoita 20 € lähettämällä viesti HJM20 numeroon 16499
o   Lahjoita 30 € lähettämällä viesti HJM30 numeroon 16499

Lisätietoja:
Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, Suomen Punainen Risti, maaret.alaranta@punainenristi.fi, p. 040 358 3257

Päällikkö (auttavat puhelimet ja digitaaliset palvelut) Tatjana Pajamäki, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, tatjana.pajamaki@mll.fi, p. 050 562 4299

Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, Suomen Punainen Risti, sari.hakkinen@punainenristi.fi, p. 040 664 3236


Mannerheimin Lastensuojeluliiton rahankeräyslupa: RA/2020/1486/23.11.2020. Lisätietoja: mll.fi/rahankerayslupa/

Suomen Punaisen Ristin rahankeräyslupa: RA/2020/1407/9.11.2020 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Ålands landskapsregering, lupa nro ÅLR 2021/8473/12.10.2021. Lisätietoja: punainenristi.fi/kerayslupa

Kerätyt varat käytetään Hyvä Joulumieli -keräyksen tuotoilla hankittaviin vähävaraisille lapsiperheille jaettaviin ruokalahjakortteihin.

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Ville Salminen / Suomen Punainen Risti
Kuva: Ville Salminen / Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme