Yhä useampaa päivystyspotilasta voidaan jatkossa hoitaa kotona – päivystyspalvelujen ja kotisairaalan kehittämisehdotukset aluehallituksessa 12.6.
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola asetti tammikuussa Pirkanmaan päivystystoiminnan nykytila ja kehittämistoimet -työryhmän. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut sairaalapalvelulinjan johtaja Juha Kinnunen. Selvityksen kohteena oli hyvinvointialueen koko päivystystoiminnan rakenne ja toimintajärjestelmä. Tavoitteena oli kuvata ripeällä tahdilla Pirkanmaan päivystystoiminnan nykytila, tunnistaa sen vahvuudet ja heikkoudet sekä antaa toimenpide-ehdotukset haasteiden ratkaisemiseksi ja viestinnän kehittämiseksi.
Päivystyskriteerit yhtenäistyvät, kotisairaala laajenee
Päivystyspalvelujen selvityksessä esitetään, että päivystyksen kriteerit ja toimintatavat yhtenäistetään vaiheittain. Jatkossa potilas saisi entistä useammin varattua tarvitsemansa vastaanottoajan heti ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä. Myös päivystysavun 116117 tuottajat esitetään yhdistettäväksi. Suunnitelmissa on selkeyttää myös päivystyspalvelujen viestintää sekä hyödyntää kehittämisessä asiakkaiden näkemyksiä ja vahvaa väestöviestintää.
Myös kotisairaalatoiminnan laajentaminen koko Pirkanmaalle on yksi kokonaisuuteen liittyvä kehittämiskohteista. Kevään aikana kotisairaalapalveluita on jo ryhdytty laajentamaan muun muassa Orivedelle, Vesilahdelle ja Hämeenkyröön. Lisäksi kotisairaalalle esitetään perustettavaksi toiminnanohjauskeskus.
Kiirevastaanottojen palveluverkkoa uudistetaan
Päivystysselvityksen työryhmä esittää, että kiirevastaanottojen toimintaa yhtenäistetään luomalla yhtenäinen palvelukonsepti. Sote-asemien kiirevastaanottoja olisi jatkossa entistä vähemmän, mutta ne olisivat auki laajemmin ja yhtenäisemmin, myös virka-ajan ulkopuolella ja viikonloppuisin.
- Kun kiirevastaanottojen toiminta-aika jakautuu vuorokaudelle laajemmin, vähenevät yhteispäivystysten kysyntäpiikit. Keskitettyjen kiirevastaanottojen maantieteellistä sijoittumista tarkastellaan erikseen potilasvirtojen, kuljetusetäisyyksien ja palvelutarveanalyysien avulla, työryhmän puheenjohtaja Juha Kinnunen selventää.
Lääkärin tukea hoiva- ja asumisyksiköihin
Yhä useampi potilas hoidetaan jatkossa kotona, kun kotisairaalatoimintaa laajennetaan asteittain palvelemaan koko Pirkanmaata. Uusia kotisairaalan toimipisteitä perustetaan alueille, joissa niitä ei vielä ole. Myös digitaalisten seuranta- ja ohjausmahdollisuuksien käyttöä kotisairaalatoiminnassa lisätään.
- Kotisairaalatoimintaa vahvistamalla saadaan sairaansijojen riittävä määrä turvattua niiden potilaiden käyttöön, joiden tila edellyttää hoitoa sairaalassa, Kinnunen sanoo.
Myös sairaalasta kotiutumisen ja jatkohoitoon siirtymisen koordinointia tehostetaan. Ikäihmisten hoiva- ja asumispalveluissa on jo alkanut ympärivuorokautinen lääkärikonsultaatio yksiköissä työskentelevien ammattilaisten tueksi. Sillä mahdollistetaan ihmisten hoitaminen kotona niissä tilanteissa, joissa ei ole välttämätöntä lähteä paikanpäälle päivystykseen.
Palvelujen verkoston periaatteet 26.6. aluehallituksessa
Pirkanmaalla on käynnissä myös palveluiden verkoston suunnittelu. Suunnittelussa linjataan, miten palveluja tuotetaan, kun otetaan huomioon mm. henkilöstön saatavuuden ennusteet, väestöennusteet sekä teknologian kehittymisen, kuten liikkuvat palvelut ja digipalvelut.
- Systemaattisen työn tavoitteena on vastata asukkaiden palvelujen tarpeisiin ja niiden kasvuun sekä palveluiden yhdenvertaiseen saatavuuteen, turvata henkilöstön riittävyys ja hillitä julkisten palvelujen kustannusten kasvua. Samalla saamme tietoa hyvinvointialueella tarvittavista investoinneista, kertoo strategiajohtaja Arto Ranta.
Ennen päätöksentekoa tehdään 800 henkilön otannalla kysely pirkanmaalaisille. Palveluiden verkostoon liittyvät osakokonaisuudet viedään valmistelun aikana arvioitavaksi valiokuntiin, vaikuttamistoimielimiin, jaostoihin ja yhteistyötoimikuntaan.
Suunnittelun periaatteet ovat menossa 26.6. aluehallitukseen ja 14.8. aluevaltuustoon. Ensimmäisiä päätöksiä palvelujen verkostosta esitetään tehtäväksi elokuusta 2023 alkaen.
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiKonsernipalvelujohtaja Juhani Sand
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiSairaalapalvelujen johtaja Juha Kinnunen
Puh:044 472 9939juha.kinnunen@pirha.fiStrategiajohtaja Arto Ranta
Puh:050 512 1546Viestintäjohtaja Elina KinnunenViestintä
Puh:0505292003elina.kinnunen@pirha.fiTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Seuraa maanantain 12.5. aluevaltuustoa verkossa suorana8.5.2025 13:54:10 EEST | Tiedote
Nykyisen aluevaltuuston viimeinen kokous pidetään maanantaina 12.5.2025 klo 17. Kokous järjestetään paikan päällä Tampereen yliopistolla, Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksessa.
Uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE käynnistyy Pirkanmaalla7.5.2025 13:23:49 EEST | Tiedote
Lastensuojelun asiakasohjaus Luotsissa on käynnistynyt uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE eli Nuorille parasta perhehoitoa Pirkanmaalla. Hankkeen tavoitteena on kehittää perhehoitoa nuorille, joiden tilanteet vaativat erityistä tukea.
Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.
Onnistu omalääkärinä -täydennyskoulutus keskittyy hoidon jatkuvuuteen ja hoitosuhteen ylläpitämiseen5.5.2025 10:49:32 EEST | Tiedote
Tammikuussa alkanut Onnistu omalääkärinä -kurssi houkutteli runsaasti hakijoita koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Tampereella järjestettävissä koulutuspäivissä on ollut innostava ja energinen tunnelma.
Ruoveden ja Kämmenniemen lähiasiointipisteiltä saa apua kiireettömiin asioihin – vastaanotot toimivat ajanvarauksella2.5.2025 12:44:46 EEST | Tiedote
Ruoveden ja Tampereen Kämmenniemen lähiasiointipisteillä käynnistyy uusi toimintamalli maanantaina 5.5.2025. Lähiasiointipisteet tuovat ajanvarauksella toimivia, kiireettömiä palveluja lähelle asukkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme