Yhä useampi hakee apua lähisuhdeväkivaltaan chatissa
18.9.2020 10:30:23 EEST | Ensi- ja turvakotien liitto | Tiedote
Apua hakevien määrä kasvoi moninkertaiseksi huhti-toukokuussa ja on pysynyt lähes yhtä suurena. Ensi- ja turvakotien liiton chateista on haettu tänä vuonna apua jo yli 3000 kertaa. Kaikista chat-keskusteluista useammassa kuin joka kolmannessa apua on haettu kotona tapahtuvaan väkivaltaan.
Apua haetaan chatista erityisesti silloin, kun tilanne kotona on muuttunut kireäksi tai uhkaavaksi. Chat-päivystäjien mukaan suurin osa apua hakevista on nuoria naisia, joilla on pieni lapsia. Useimmat sanovat hakevansa apua ensimmäistä kertaa. Väkivallan loppumiseen tarvitaan monenlaista apua, mutta chat voi olla yksi avun muoto varsinkin silloin, jos väkivallan kokemukset eivät ole jatkuneet kovin pitkään. Silloin apua hakevan tilannetta helpottaa jo pelkästään se, että on saanut kertoa jollekin asiasta ja joku on kuunnellut. Chatissa apua hakevat saavat omaan tilanteeseensa sopivat ohjeet ja neuvot siitä, miten toimia.
Chat-keskustelijoista noin kymmenesosan tilanne on niin vakava, että he saavat ohjeen hakeutua turvaan ja apua sen tekemiseen. Päivystäjä voi esimerkiksi soittaa turvakotiin avun hakijan puolesta.
− Avun tarve on kaikkiaan kasvanut korona-aikana. Avunhakijoiden määrä liiton jäsenyhdistysten tarjoamissa väkivallan avopalveluissa kasvoi kevään koronakuukausina jopa 30 prosenttia. Kaikkiaan alkuvuonna avunhakijoita on ollut avopalveluissa 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samana aikana. Chatista apua hakevista iso osa kuitenkin sanoo, ettei hakisi apua mistään muualta, sanoo väkivaltatyön asiantuntija Tuulia Kovanen Ensi- ja turvakotien liitosta.
Kotona tapahtuva väkivalta koetaan häpeälliseksi ja siitä puhuminen nimettömästi netin välityksellä on monille helpoin tapa kertoa asiasta. Chat on monille myös ensimmäinen kerta, kun he ylipäätään kertovat kokemastaan väkivallasta kenellekään. Suurin osa apua hakevista kertoo keskustelun helpottaneen oloa ja että he ovat saaneet tilanteeseensa apua. Chat tarjoaa apua väkivallan kaikille osapuolille, kokijoille ja tekijöille sekä huolestuneille läheisille, helposti, maksutta ja luottamuksellisesti.
Lapset ja nuoret kertovat chatissa jatkuvista riidoista
Ensi- ja turvakotien liitto avasi vanhempien eroa, riitelyä ja kotona tapahtuvaa väkivaltaa käsittelevän chat-avun lapsille ja nuorille. Syyskuun alussa aloittaneessa chatissa on ollut keskimäärin kaksi keskustelua päivässä. Määrä on kasvamassa.
Chattiin yhteyttä ottavat lapset ja nuoret kertovat jatkuvista riidoista sisarusten ja vanhempien välillä, sisarusten välisestä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta sekä omista mielenterveyden pulmistaan. Nuorten kohtaama väkivaltaa jää usein piiloon, kokemukset ohitetaan eikä kukaan perheen ulkopuolinen aikuinen puutu nuoren hätään.
− Toivomme, että nuoret uskaltavat tulla juttelemaan ihan pienimmästäkin syystä. Jo pelkästään kiristynyt tunnelma tai vanhempien ero on riittävä syy tulla juttelemaan omasta tilanteesta. Jos kotona pelottaa tai tunnelma on uhkaava, avun löytäminen on välttämätöntä, sanoo Kovanen.
− Chat on varmasti nuorille helpoin tapa ottaa yhteyttä. Me osaamme auttaa ja meillä on chat auki, sanoo Tuulia Kovanen.
Samat ammattiauttajat chatissa ja avopalveluissa
Chatissa vastaa 70 väkivaltatyön ammattiauttajaa Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhteisöjen avopalveluyksiköistä. Chat auttaa arkisin joka päivä 9 tuntia ja viikonlopun kumpanakin päivänä 4 tuntia. Määrä on ollut tähän asti riittävä: chattiin on useimmiten päässyt, kun on halunnut. Matalan kynnyksen apu ehkäisee ongelmien syvenemistä.
Ensi- ja turvakotien liiton chatin vahvuus on, että samat työntekijät auttavat myös kasvokkain paikallisissa jäsenyhdistyksissä ja voivat ohjata suoraan apuun jo nimettömässä keskustelussa.
Apua väkivaltaan chat löytyy osoitteesta www.nettiturvakoti.fi. Liiton chatit palvelevat myös osoitteessa www.ensijaturvakotienliitto.fi. Chatistä saa lähisuhdeväkivallan lisäksi apua erotilanteeseen ja tuetaan vauvaperheitä, kun voimat on lopussa tai perheessä käytetään päihteitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuulia Kovanen
väkivaltatyön asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 432 8470
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liittoAsemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä ennätyslukemissa – nuorten seurusteluväkivalta on kasvava ilmiö5.3.2026 09:43:15 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä on noussut ennätykselliseksi. ETKL:n jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluissa autettiin lähes 12 000 ihmistä vuonna 2025. Määrä on kasvanut yli 60 prosenttia kuluvan vuosikymmenen aikana. Uutena nousussa olevana ilmiönä korostuu nuorten kokema seurusteluväkivalta.
Vanhemmaksi neurokirjolla – avoin verkkokurssi lisää ymmärrystä ja auttaa vauva-arjessa3.2.2026 12:34:37 EET | Tiedote
Maksuton uusi kurssi tarjoaa tukea vauvan vanhemmille, joilla on neurokirjon piirteitä. Verkkokurssi auttaa sekä vanhemmuuteen valmistautuvia että pienen vauvan kanssa eläviä vanhempia löytämään keinoja arjen sujuvoittamiseen ja oman jaksamisen vahvistamiseen. Kurssi sopii myös ammattilaisille.
Apua väkivaltaan saa myös jouluna19.12.2025 10:17:34 EET | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL) kannustaa hakemaan apua uhkaaviin tilanteisiin matalla kynnyksellä myös jouluna. Turvakodit päivystävät vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Maksuttomista chat-palveluista omaan tai läheisen tilanteeseen saa ammattiapua nimettömästi.
Turvallinen koti ja ilo lapsista ovat vauvaperheen voimavara – tuore selvitys nostaa esiin mikä vauvaperheitä auttaa jaksamaan11.12.2025 10:24:00 EET | Tiedote
Kodin turva ja myönteinen palaute onnistumisista tuottavat eniten iloa vauva-arjessa. Jaksamista tukevat hyvin pienet asiat ja nopeasti saatu apu. Jopa 86,5 % vastaajista on tyytyväisiä vauva-arkeensa. Tämä selviää Ensi- ja turvakotien liiton keväällä 2025 toteuttamasta verkkokyselystä, mihin vastasi 1545 vauvan ja taaperon vanhempaa eri puolilla Suomea.
Nuorten seurustelusuhteissa tapahtuva väkivalta on usein rikos11.11.2025 12:25:23 EET | Tiedote
45 % parisuhteessa olleista 16-17-vuotiaista tytöistä on kokenut seurusteluväkivaltaa. Seurusteluväkivaltaan suhtaudutaan usein väheksyvästi, vaikka se on vakava ongelma ja täyttää usein rikoksen tuntomerkit. Satakunnassa seurusteluväkivaltaan apua hakevista asiakkaista monella on käynnissä rikosprosessi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme