Zeroten Oy

Yhä useampi haluaa kiipeillä – Kiipeilyareena Tammistoon tutustui avausviikon aikana satoja ihimisiä

Jaa
Seinäkiipeilyn suosio on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Kiipeilyareena Tammiston ensimmäinen aukioloviikko houkutteli paikalle sekä median edustajia että kiipeilyharrastajia ja lajista kiinnostuneita. Yksi syy lajin suosioon on, että se sopii lähes kaikille, sanoo Kiipeilyareenan toimitusjohtaja Henrik Suihkonen.
KiipeilyAreena Tammisto on boulderointiin keskittynyt kiipeilyhalli Vantaalla, Plantagenin kiinteistössä
KiipeilyAreena Tammisto on boulderointiin keskittynyt kiipeilyhalli Vantaalla, Plantagenin kiinteistössä

Kiipeilyllä tarkoitetaan kaikkea seinäkiipeilyä. Seinäkiipeilyssä kiivetään korkeita seiniä valjaiden kanssa sekä harjoitetaan boulderointia, jossa kiivetään korkeimmillaan 4,5 metrin korkeuteen ilman valjaita. Boulderointiseinien putoamisalue on varustettu paksuilla patjoilla. Suomessa on yli 30 000 kiipeilyn harrastajaa ja useita kansainvälisesti menestyneitä ammattikiipeilijöitä.

Tammiston boulderointihalli kiinnostaa

Kiipeilyareena on alan kokeinen ja monipuolisin toimija Suomessa. Elokuun alussa avattu Kiipeilyareena Tammisto tarjoaa lähes tuhat neliömetriä boulderointiseiniä kaikenikäisille ja -tasoisille kiipeilijöille. Lisäksi tiloissa on kuntosali ja harjoittelualue Kiipeilyareenan vuosijäsenille.

– Kiipeily kiinnostaa yhä useampia ihmisiä kouluikäisistä eläkeläisiin. Lajia on helppo kokeilla, koska ensikertalaiset opastetaan aina alkuun ja tarjolla on myös sellaisia kiipeilyreittejä, jotka eivät vaadi erityisen kovaa kuntoa tai lainkaan kiipeilykokemusta, kertoo Henrik Suihkonen, Kiipeilyareenan toimitusjohtaja.

Kiipeilyareena Tammistoon tutustui sen ensimmäisen aukioloviikon aikana satoja ihmisiä. Joukossa oli median edustajia, kiipeilykonkareita ja lajista kiinnostuneita aloittelijoita.

– Ensikertalaisten yleisin palaute oli, että boulderointi on helpompaa ja hauskempaa kuin he osasivat arvata.  Kiipeily on monipuolista liikuntaa, mutta myös rentoutumista ja keskittymistä sekä sosiaalista toimintaa, Henrik Suihkonen sanoo.

– Toisaalta päivitämme jatkuvasti hallien kiipeilyreittejä, eikä tässä lajissa voi muutenkaan koskaan osata kaikkea. Juuri se kiehtoo niitä, jotka ovat kiipeilleet jo kauan.

KiipeilyAreena

KiipeilyAreena on aloittanut toimintansa vuonna 2009, jolloin Salmisaaren liikuntakeskukseen avattiin ensimmäinen kiipeilykeskus. Nyt avattavan Tammiston boulderointikeskuksen lisäksi KiipeilyAreena toimii Salmisaaren ja Tammiston lisäksi myös Kalasataman Redissä. 

Yhteyshenkilöt

Henrik Suihkonen
Toimitusjohtaja, Kiipeilyareena Kalasatama / Bouldervisio Oy
+358 400 355 919
henrik.suihkonen@kiipeilyareena.com


Sauli Kiema
Hallipäällikkö, KiipeilyAreena Tammisto
+358 50 5141601
sauli.kiema@kiipeilyareena.com

Kuvat

KiipeilyAreena Tammisto on boulderointiin keskittynyt kiipeilyhalli Vantaalla, Plantagenin kiinteistössä
KiipeilyAreena Tammisto on boulderointiin keskittynyt kiipeilyhalli Vantaalla, Plantagenin kiinteistössä
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Zeroten Oy
Zeroten Oy
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa

http://www.zeroten.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Zeroten Oy

Liikkumattomuudesta miljardien kulut joka vuosi: Veronkorotukset iskevät liikunnan harrastajiin8.4.2024 15:00:07 EEST | Tiedote

Arvonlisäveron korotukset ja siitä aiheutuva hintojen nousu uhkaavat laskea liikuntaa harrastavien määrää. Suomalaisten liikkumattomuus tulee jo nyt yhteiskunnalle kalliiksi, sillä UKK-instituutin tekemän tutkimuksen mukaan liikkumattomuuden hintalappu on 3,2 miljardia euroa vuodessa. Summa koostuu muun muassa tuloverojen menetyksestä, ikääntyneiden laitoshoidon, työkyvyttömyyden, ennenaikaisten kuolemien, terveyspalvelujen käytön, sairauspoissaolojen ja lääkkeiden kustannuksista.

Meriseikkailuja ja maailmanennätyksiä – soutajalegendat Jari Saario ja Joonas Kuivalainen ottavat osaa LOL Expo 2024 -messutapahtumaan25.3.2024 15:02:17 EET | Tiedote

Kaksi soutajalegendaa, Jari Saario ja Joonas Kuivalainen, saapuvat huhtikuun 4. päivänä järjestettävään LOL Expo 2024 –liikunta- ja hyvinvointitapahtumaan Wanhaan Satamaan. Saario esittelee messuilla legendaarisen veneensä ja kertoo soutu-urakoistaan Atlantin yli Kuivalaisen tavoitellessa tapahtumassa minuutin sisäsoudun maailmanennätystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye