Yhä useampi haluaa liikkua lomalla. Apollo panostaa lomiin Fuerteventuralla.

Apollon ensimmäinen sporttihotelli Playitas Resort avattiin vuonna 2009, ja siitä lähtien Apollo on ollut Pohjoismaiden johtava treenimatkojen järjestäjä. Nykyisin Apollon pohjoismaisessa valikoimassa on yli 300 urheilutapahtumaa ja treeniviikkoa vuodessa, yhdeksässä eri sporttihotellissa. Hotelleista kuusi toimii Playitas-brändin alla – vuoden 2022 aikana hotelleissa lomaili ja treenasi 100 000 asiakasta.
- Treeni- ja liikuntalomat ovat kasvava trendi ja hotellikonsepteistamme eniten kasvaakin juuri nyt liikuntapainotteinen Apollo Sports. Viime kesänä saimme valikoimaamme uuden Apollo Sports hotellin Kreikassa, ja hotelleissamme avattiin yhteensä 12 uutta padelkenttää. Kehitämme Apollo Sports -tuotetta etsimällä uusia konseptiin sopivia hotelleja, sekä lanseeramalla treenimatkoja ammattitaitoisten valmentajien ja ohjaajien kanssa, kertoo Apollomatkojen PR vastaava Satu Kontulainen.
Yhteensä Apollon treenimatkojen myynti on kasvanut pohjoismaisesti peräti 40 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.
Kanariansaarista sporttisin
Kiinnostus treenimatkoja kohtaan on nostanut myös Fuerteventuran suosiota. Tämän Kanariansaaren upea luonto, majesteettiset rannat ja miellyttävä lämpötila ovat tehneet siitä aktiivisten matkailijoiden suosikin. Lisäksi sporttisia lomailijoita houkuttelevat Fuerteventuralle Apollo Sports -hotellien lippulaiva, monipuolinen Playitas Resort sekä sen sisarhotelli La Pared.
Apollolla on talvella jopa 10 viikoittaista suoraa lentoa Pohjoismaista.
Helsingistä lennot alkavat maanantaina 24.10.2022 ja kausi kestää 3.4.2023 saakka
- Se, että meillä on Fuerteventuralle viikoittain 10 suoraa lentoa, seitsemästä pohjoismaisesta kaupungista, on yksinkertaisesti historiallista. Se kertoo siitä, kuinka valtavan suosittuja treenimatkoista on tullut ja kuinka haluttuja Apollo Sports -tuotteemme on, Kontulainen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu KontulainenPR coordinator Apollomatkat (DER Touristik Nordic AB Filial i Finland)
Puh:+358 40 523 4447satu.kontulainen@apollomatkat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Apollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Apollomatkojen Espanjan lomavalikoima kasvaa22.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Apollomatkat panostaa Espanjan kohdevalikoimaan - tarjolla on pian matkoja jo yli 30 kohteeseen Espanjassa!
HYROX saapuu Apollo Sports -hotelleihin20.10.2025 11:58:30 EEST | Tiedote
Aktiivilomien edelläkävijä Apollo Sports tuo huippusuositun HYROX-treenikonseptin valikoituihin hotelleihin.
Treenilomien myynti ennätysvauhdissa16.10.2025 10:44:43 EEST | Tiedote
Apollo Sports -treenilomia on jo myyty enemmän kuin koko vuoden 2024 aikana.
Vinkit lapsiperheiden lomaan Kreikassa23.9.2025 11:47:13 EEST | Uutinen
Perheloma tiedossa? Kokosimme vinkin Kreikan parhaisiin perhekohteisiin.
Syyslomien matkapaketit lähes loppuunmyyty8.9.2025 16:11:09 EEST | Tiedote
Apollomatkojen mukaan syysloma-matkojen kysyntä on kasvanut noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Lähes 90 % syysloma-ajan matkapaketeista on jo myyty
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




