Yhä useampi ravitsemusalan yritys haluaa Helsinkiin

Alkoholilainsäädäntö tarjoaa myös oman vaikutuksensa yritysten halukkuuteen sijaita Helsingissä. Alkoholilain mukaan käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia saa myydä 12 %:n alkoholitilavuuteen asti suoraan kuluttaja-asiakkaille vain, mikäli ne on valmistettu myyntitilan välittömässä läheisyydessä eikä tuotanto ylitä puolta miljoonaa litraa. Yhä useampi panimo haluaakin valmistaa alkoholiprosentiltaan vahvempia tuotteita kuin kaupassa myytävät enintään 5,5 % vahvuiset alkoholituotteet.
Helsinkiin on perustettu monta uutta pienpanimoa
Helsinkiin on perustettu viime vuosina lukuisia pienpanimoita kuten Vallilan Panimo, Etko Brewing sekä Tuusulasta Helsinkiin muuttanut CoolHead Brew. Omien tuotantotilojensa yhteydessä he voivat myydä kauppavahvuista vahvempia oluita suoraan kuluttaja-asiakkaille ilman, että hyllytilasta tarvitsee taistella vähittäismyyntikaupoissa ja Alkoissa muiden saman toimialan yritysten kanssa.
”Halusimme muuttaa Helsinkiin päästäksemme lähemmäksi asiakkaitamme. Kun kivenheiton päästä Helsingin maantieteellisestä keskipisteestä löytyi uniikki tila, tiesimme heti pystyvämme herättämään sen uudelleen henkiin. Nyt asiakkaillamme on mahdollista seurata valtavista lasi-ikkunoista oluen valmistusta sekä osallistua panimokierroksiin ja tastingeihin. Osa tuotetusta oluesta myydään paikan päällä, osa taas lähtee kauppoihin ja ravintoloihin ympäri Eurooppaa”, iloitsee CoolHead Brew -panimon perustaja Cleber Goncalves.
CoolHeadin siirtyminen Helsinkiin on esimerkki siitä, miten vanhojen rakennusten käyttötarkoituksia muuttamalla voidaan kaupunkiin saada uutta eloa ja elävöittää alueita, joissa kuluttaja-asiakkaita ei aiemmin ole liikkunut. CoolHead muutti tyhjillään olleeseen Helsingin vanhaan trooppiseen sisäpuutarhaan Gardeniaan, jolle uuden käyttötarkoituksen keksiminen oli haasteellista. Vanhan trooppisen sisäpuutarhan omalaatuinen ulkoasu toimii panimoalan yritykselle, jossa rakennuksen näyttävyys houkuttelee asiakkaita ja myös huonekorkeus on riittävä panimoteollisuuden tarpeisiin. CoolHead puhaltaakin rakennuksen lisäksi uutta eloa koko Viikin ympäristöön. Se toimii solmukohtana niin julkiselle liikenteelle kuin myös luonnon ystäville ja pyöräilijöillekin. Ympäristö mahdollistaa kesätapahtumien lisäksi myös koko rakennuksen kiertävän kesäterassin.
"Ravitsemusalan tuotannon sijoittuminen Helsinkiin tukee ja kehittää koko alan ekosysteemiä Helsingissä. Helsinki haluaa olla yritysten tukena ja tästä on saatu hyviä kokemuksia myös CoolHeadin kanssa tehdystä yhteistyöstä", toteaa Helsingin kaupungin ravintola-alan yhteistyön kehittämisestä vastaava yritysluotsi Jukka-Pekka Tolvanen.
Muut uudet panimotoimijat kuten Vallilan panimo ja Etko Brewing ovat perustaneet panimonsa vanhoille pienteollisuusalueille Vallilaan ja Roihupeltoon. Vanhat pienteollisuusalueet ovat toimivia ympäristöjä alan yrityksille, sillä niissä on alhaisempi vuokrataso kuin kantakaupungissa ja tilat ovat toimintaan soveltuvia. Molempien yritysten asiakkaat ovat tuoneet oman lisänsä myös alueiden elinvoimaisuuden kehittymiselle. Esimerkiksi Vallilan panimo elävöittää aluettaan yhdessä muiden alueella toimivien ravintola-alan yritysten kuten Bites Burgersin ja Ääniwallin kanssa.
Ruokamatkailijat etsivät omaleimaisia matkakohteita
Ravitsemusala on Helsingille vetovoimatekijä, joka korostaa kaupungin omalaatuisuutta ja tuo oman mielenkiintoisen lisänsä kaupungin ruokamatkailulle. Ruokamatkailijat etsivät matkakohteistaan sellaista omalaatuisuutta ja eksoottisuutta, mitä ei muualta löydy. Ja esimerkiksi vanhassa trooppisessa sisäpuutarhassa toimiva panimo yhdessä taproomin ja Story-ravintoloiden keittiön kanssa on ehdottomasti sellainen.
Myös muut toimialan yritykset etsivät kiivaasti soveltuvia liiketiloja läheltä asiakkaita ja kaupungilla onkin mahdollisuus vastata tarpeeseen muuttamalla vanhojen rakennusten käyttötarkoituksia luovuutta ja yritysten ideoita hyödyntäen. Vastaamalla kysyntään Helsinki kehittää mielikuvaa haluttuna yritysten sijaintipaikkakuntana, sillä menestyvät yritykset suosittelevat Helsinkiä mielellään muille saman toimialan yrityksille. Ja kun yritykset ja matkailijat kiinnostuvat Helsingistä, myös osaava työvoima seuraa perässä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
yritysluotsi Jukka-Pekka Tolvanen, puh. 09 310 36197, e-mail: jukkapekka.tolvanen@hel.fi
Viestin välitti:
viestintäasiantuntija Tero Lahti, puh. 040 334 4801, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin kaupunkitilojen ajankohtaiskatsausta15.12.2025 19:19:28 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli syyskauden viimeisessä kokouksessaan 15. joulukuuta Helsingin kaupunkitilat Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi yleiskaavan toteuttamisohjelman 202515.12.2025 18:49:57 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 15. joulukuuta yleiskaavan toteuttamisohjelman 2025. Valtuustokausittain päivitettävä ohjelma määrittää yleiskaavan toteuttamisen periaatteet ja aikatauluttaa yksityiskohtaisempaa suunnittelua.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi satamatunnelin asemakaavan10.12.2025 20:48:51 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
