Hyvinkään kaupunki

Yhden Päivän Juttu -kulttuuritapahtuma järjestetään Hyvinkäällä 17.–18.5.2023

Jaa
Yhden Päivän Juttu on Hyvinkäällä vuosittain helatorstaina ja sen aattona järjestettävä kaupunkitapahtuma, joka kerää lapset, nuoret ja aikuiset viettämään laadukasta vapaa-aikaa erilaisten kulttuurielämysten parissa.

Keskiviikkona 17.5. tapahtuma alkaa Hyvinkään Kesäterassin avajaisilla kauppatorilla sekä hyvinkääläisten musiikkiyhdistysten yhteiskonsertilla Hyvinkääsalissa. Yhteiskonsertin teemana on tällä kertaa elokuva- ja näyttämömusiikki. Konsertin kokonaiskesto on kolme tuntia, minkä aikana yleisö voi vapaasti liikkua saliin ja takaisin. Välissä voi käydä vaikka tutustumassa Kesäterassin tarjontaan torilla. Kesäterassin avajaisissa esiintyy viihdyttävistä livekeikoistaan tunnettu Joku Paikallinen BändiKaupungintalon aulassa voi puolestaan nauttia musiikkiopiston pianistien kevätkonsertista.

Iltaa jatketaan paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa livemusiikin, musavisan ja karaoken merkeissä. Tällä kertaa mukana ovat ravintola Check InnOluthuone JoutsenBar Kultakala sekä Ale Pub. Esiintymässä paikallisia tuttuja nimiä Katri O.:sta The Timonesiin. Katso koko keskiviikon ohjelma täältä.

Helatorstaina 18.5. tapahtuman pääestradina toimii Hyvinkään Kesäterassi. Terassin ravintolat palvelevat kello 11 alkaen ja esiintymislavalla yleisöä viihdyttävät mm. TV:stä tutut liikennepoliisit Maltti ja Valtti sekä Umpimähkän Hovin hassu, mutta juhlava porukka. Tapahtumassa myös mm. taidetyöpajoja, talutusratsastusta sekä pop-up kirjasto. Torilla voi tutustua paikallisten yhdistysten ja muiden yhteistyökumppaneiden esittely- ja toimintapisteisiin. Tapahtuma-aika on 11–15.

Muita helatorstain tapahtumapaikkoja ovat Museokeskus TaikaSuomen RautatiemuseoHyvinkään musiikkiopisto sekä Hyvinkään Vanha kirkko. Katso koko torstain ohjelma täältä.

Kaikkiin tapahtuman kohteisiin on vapaa pääsy.

Lisätietoja

kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso, outi.ruso@hyvinkaa.fi

Yhden Päivän Juttu 2023 - Hyvinkään kaupunki (hyvinkaa.fi)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Hyvinkää kutsuu: Middle ITE vol2 -näyttely avautuu kesällä 202524.4.2025 08:08:57 EEST | Tiedote

Hyvinkään idyllisessä Kaukasten kylässä sijaitseva Middle of Nowhere ITE-taidepuisto avaa uuden näyttelynsä Middle ITE vol2 kesällä 2025. Näyttely esittelee 29 itseoppineen taiteilijan lähes sata omaperäistä ja kekseliästä teosta, jotka on valmistettu puusta, kivestä, metallista ja kierrätysmateriaaleista. Näyttely rakentuu entisen kauppapuutarhan raunioille ja sitä ympäröivään metsään, tarjoten kävijöille ainutlaatuisen taide-elämyksen luonnon keskellä. Näyttely on avoinna 25.6.–7.9.2025 keskiviikosta sunnuntaihin. Vuoden 2024 avauskesä saavutti 5000 vierailijaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye