Yhden Päivän Juttu -kulttuuritapahtuma järjestetään Hyvinkäällä 17.–18.5.2023

Keskiviikkona 17.5. tapahtuma alkaa Hyvinkään Kesäterassin avajaisilla kauppatorilla sekä hyvinkääläisten musiikkiyhdistysten yhteiskonsertilla Hyvinkääsalissa. Yhteiskonsertin teemana on tällä kertaa elokuva- ja näyttämömusiikki. Konsertin kokonaiskesto on kolme tuntia, minkä aikana yleisö voi vapaasti liikkua saliin ja takaisin. Välissä voi käydä vaikka tutustumassa Kesäterassin tarjontaan torilla. Kesäterassin avajaisissa esiintyy viihdyttävistä livekeikoistaan tunnettu Joku Paikallinen Bändi. Kaupungintalon aulassa voi puolestaan nauttia musiikkiopiston pianistien kevätkonsertista.
Iltaa jatketaan paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa livemusiikin, musavisan ja karaoken merkeissä. Tällä kertaa mukana ovat ravintola Check Inn, Oluthuone Joutsen, Bar Kultakala sekä Ale Pub. Esiintymässä paikallisia tuttuja nimiä Katri O.:sta The Timonesiin. Katso koko keskiviikon ohjelma täältä.
Helatorstaina 18.5. tapahtuman pääestradina toimii Hyvinkään Kesäterassi. Terassin ravintolat palvelevat kello 11 alkaen ja esiintymislavalla yleisöä viihdyttävät mm. TV:stä tutut liikennepoliisit Maltti ja Valtti sekä Umpimähkän Hovin hassu, mutta juhlava porukka. Tapahtumassa myös mm. taidetyöpajoja, talutusratsastusta sekä pop-up kirjasto. Torilla voi tutustua paikallisten yhdistysten ja muiden yhteistyökumppaneiden esittely- ja toimintapisteisiin. Tapahtuma-aika on 11–15.
Muita helatorstain tapahtumapaikkoja ovat Museokeskus Taika, Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkään musiikkiopisto sekä Hyvinkään Vanha kirkko. Katso koko torstain ohjelma täältä.
Kaikkiin tapahtuman kohteisiin on vapaa pääsy.
Lisätietoja
kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso, outi.ruso@hyvinkaa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupungin arviointikertomus on julkaistu30.5.2023 08:19:17 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupungin toiminta on edennyt valtuuston asettamien tavoitteiden ja tarkastuslautakunnan antamien suositusten suuntaisesti. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet tukivat hyvin Hyvinkään kaupungin Pelikirjan eli kaupunkistrategian mukaisia linjauksia. Kaupungin eri toimialat etenivät vuonna 2022 toiminnassaan valtuuston asettamien tavoitteiden suuntaisesti. Tavoitteiden toteuttamisella on edistetty kaupungin kehittymistä ja elävöittämistä sekä kuntalaisten hyvinvointia. Lisäksi kaupungin palvelualueet ja keskeiset tytäryhtiöt kehittivät toimintaansa pääosin tarkastuslautakunnan edellisessä arviointikertomuksessa antamien suositusten mukaisesti.
Tuusulan 4H-yhdistys istutti nuorten kanssa tuhat taimea Hyvinkäällä25.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Tuusulan 4H-yhdistys järjesti Hyvinkäällä paikallisille nuorille taimien istutuspäivän 17. toukokuuta. 4H-järjestö tekee nuorisotyötä, jonka kautta lapset ja nuoret oppivat kestävään elämäntapaan liittyviä arjen taitoja tekemällä oppien. 4H-nuorisotyön tavoitteena on luoda arjen hyvinvointia. Päivä kuului Vihreä tehtävä: kestävä tulevaisuus -hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä keskiuusimaalaisten lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja tietoutta ilmastonmuutoksesta ja kestävästä elämäntavasta.
Kesän kuntalaiskahvit järjestetään kauppatorilla 6. kesäkuuta24.5.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Kaupungin eri toimiolojen asiantuntijat ovat tavanneet hyvinkääläisiä vapaamuotoisten, teemoitettujen kuntalaiskahvien merkeissä kevään mittaan. Kevään viimeiset kuntalaiskahvit nautitaan Hyvinkään kauppatorilla 6.6. kello 8.00 valtuuston puheenjohtajan Pinja Perholehdon, kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pentti Puhakan ja kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen kanssa.
Kutsu medioille Hyvinkään kaupungin ajankohtaiskatsaukseen17.5.2023 10:44:59 EEST | Tiedote
Toimituksenne edustaja on lämpimästi tervetullut Hyvinkään kaupungintalon Kallio-kokoushuoneeseen torstaina 25.5. kello 9.00!
Hyvinkään kaupungin tehtävänä on mahdollistaa hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa16.5.2023 16:14:06 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty runsaasti keskustelua hävikkiruokaterminaalin toiminnan lopettamiseen liittyen paikallislehden palstoilla, sosiaalisessa mediassa ja ruoanjakopisteissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme