Yhdessä pöydässä -romaani kurottaa suolan sukupolvelta toiselle

Claire Powell: Yhdessä pöydässä
Ilmestyy 26.6.
Kun Linda ja Gerry Maguire eroavat yli kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen, heidän aikuiset lapsensa Nicole ja Jamie yllättyvät. Vanhempien ero sysää heidät raiteiltaan ja saa koko perheen katselemaan toisiaan uusin silmin.
Claire Powell pohtii hienovireisessä romaanissaan, milloin lapset kasvavat aikuisiksi – vai kasvavatko he koskaan? Romaani ymmärtää eri sukupolvia ja sukupuolia antaen äänen vuorotellen kullekin perheenjäsenelle. Samaan aikaan kun perheenjäsenistä paljastuu uutta, joutuvat kirjan henkilöt päivittämään käsityksiään toisistaan ja hyväksymään perheessäkin vuosien myötä tapahtuvan muutoksen.
Erityisen antoisaa tarkkakatseisessa romaanissa on pohtia sitä, miksi omassa elämässään aikuismaisesti ja järkevästikin käyttäytyvät ihmiset taantuvat lapsuudenperheessään takaisin lapsiksi ja tuttuihin rooleihin. Samalla romaani näyttää, miten vaikeaa lapsuudessa ja nuoruudessa saadusta roolista on päästä irti. On helpottavaa ja raikastavaa päivittää perheenjäsenten käsityksiä toisistaan.
Maguiren perhe tavataan romaanissa lähes aina pöydän ääressä. Milloin ruokailemaan istahtaa hajonnut perhe, milloin äiti ja rankasti juhliva, työorientoitunut Nicole-tytär. Omaan avioliittoon asteleva Jamie käy sisarensa kanssa kostealla lounaalla ja miettii, miksi vanhempien ero todellakin koskettaa heitä edelleen näin paljon.
Yhdessä pöydässä on taitava perhepotretti, joka säteilee lempeää ymmärrystä kutakin perheenjäsentä kohtaan. Eri-ikäisten ihmisten erilaiset murrosvaiheet muistuttavat, miten perhe usein kantaa, vaikka sen dynamiikka välillä ontuu ja kaikki muu ympäriltä sortuu.
Claire Powell (s. 1985) on opiskellut kirjallisuutta ja teatteriopintoja Leedsin yliopistossa sekä luovan kirjoittamisen maisteritutkinnon East Anglian yliopistossa. Novelleistaan palkittu esikoiskirjailija työskentelee copywriterinä ja asuu Lontoossa. Yhdessä pöydässä on hänen esikoisromaaninsa ja valittu vuoden kirjaksi mm. Times-, Daily Telegraph- ja Critic-lehdissä.
Powell on upea kirjailija, joka kirjoittaa huippukontrolloidusti. Jokainen yksityiskohta on oikeustieteellisen tarkka, ja samalla sympaattinen havainto, ja vaikka romaani on traaginen, se liippaa läheltä komediaa. Wendy Holden – Daily Mail
Nicole on tarinan keskus – piikikäs ja karismaattinen nainen, joka… muistuttaa Waller-Bridgen Fleabagia ja Rooneyn Mariannea. Nicole on silti omanlaisensa: monimutkainen ja uskottavasti läsnä. Yhdessä pöydässä on rikas, ilahduttava kokonaisuus. Erica Wagner – Harper's Bazaar
suomentanut Heli Naski
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä6.5.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme