Yhteishaku alkaa – Diakissa yli 500 aloituspaikkaa kaikilla kampuksilla ja verkossa

Diakissa on haussa yhteensä 524 aloituspaikkaa sosiaali- ja terveysalan, kirkon alan ja tulkkauksen AMK-koulutuksissa Helsingissä, Oulussa, Porissa sekä DiakHub Itä-Suomessa Pieksämäellä ja Joensuussa. Lisäksi haussa on mukana täysin verkossa toteutettavat YAMK-koulutukset sekä sosionomi (AMK) -koulutus. Haussa olevat koulutukset alkavat syksyllä 2023.
– Elämme yhteiskunnallisesti haastavaa aikaa, johon liittyy epävarmuutta ja maailman polarisoitumista. Diakissa pääsee opiskelemaan tutkinnon, jonka tavoitteena on rakentaa parempaa maailmaa meille kaikille. Auttamisen ja kohtaamisen ammattilaisia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, sanoo toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Diakista valmistutaan auttamisen ammattilaisiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva ammattiosaaminen, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä sekä valmiudet oman työn kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen.
- verkkototeutus, 55 aloituspaikkaa
- Helsinki (25, päivätoteutus)
Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö
- Helsinki (25, päivätoteutus)
- Helsinki (40, päivätoteutus)
- Oulu (35, monimuotototeutus)
- DiakHub Itä-Suomi, Pieksämäki (55, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Pori (40, monimuotototeutus)
Sairaanhoitaja (AMK), lähihoitajatutkinnon suorittaneille
- Oulu (25, monimuotototeutus)
Sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö
- DiakHub Itä-Suomi, Joensuu (25, verkkopainotteinen monimuototeutus)
- Pori (25, monimuotototeutus)
Tulkki (AMK), asioimistulkkaus
- Helsinki (25, monimuotototeutus)
Tulkki (AMK), viittomakielen ja puhevammaisten tulkkaus
- Helsinki (34, monimuotototeutus)
Arvot, yhteisöt ja etiikka (YAMK)
- verkkototeutus, 30
Ekososiaalinen työ ja globaaliosaaminen (YAMK)
- verkkototeutus, 30
Monialainen ja yhteensovittava johtaminen (YAMK)
- verkkototeutus, 40
Tulkkaustoiminnan kehittäminen (YAMK)
- Helsinki (15, verkkopainotteinen monimuotototeutus yhdessä Humakin kanssa)
Valintakokeet ja todistusvalinta
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. AMK-valintakokeet järjestetään ammattikorkeakoulujen Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakija valitsee kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitset tekeväsi kokeen Diakissa.
Lähihoitajataustaisille suunnattu sairaanhoitaja (AMK) -koulutus sekä tulkkauksen alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset eivät ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan niillä on omat valintakokeet. Lähihoitajataustaisille suunnatun sairaanhoitajakoulutuksen valintakokeesta voi lukea lisää täältä ja tulkkauksen alan valintakokeista täältä.
Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnallla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin tulkki (AMK) ja sairaanhoitaja (AMK) lähihoitajataustaisille -tutkintoihin johtavissa koulutuksissa eikä YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.
YAMK-koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintatehtävien perusteella. Lue lisää YAMK-koulutusten valintatehtävistä.
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 29.5.2023. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 7.7.2023.
Diakin hakijapalvelut palvelee hakijoita
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.
Lisätietoa
Katso koulutustemme tiedot ja hakuohjeet hakijan sivuilta.
Lue tai katso opiskelijoidemme tarinoita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiAnna PihlajamäkimarkkinointikoordinaattoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Digi- ja kielitaidoilla opiskelu- ja työllistymisvalmiuksia2.6.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttajataustaisten naisten työllisyysaste on matalampi kuin suomalaistaustaisten naisten. Ero on suurempi kuin vastaava ero miesten kohdalla. Digillä opin portaille -hankkeessa vahvistettiin maahanmuuttajaistaustaisten naisten kieli- ja digitaitoja. Tuore julkaisu kuvaa hankkeen tuloksia.
Hyvinvoinnin mittari käyttöön asiakastyössä1.6.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
Asiakastyössä tarvitaan usein yleistietoa kuvaamaan ihmisen hyvinvointia. Diakissa kehitetty 3X10D-elämäntilannemittari vastaa tähän tarpeeseen. Tuoreessa verkkojulkaisussa esitellään vuodesta 2015 alkaen kehitetyn 3X10D-elämäntilannemittarin eri versioita ja kuvataan mittareiden käyttöä ja tutkimusta.
Tulevaisuuden hyvinvointipalveluita yhteiskehittämässä30.5.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
DiakHub on Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoima foorumi, joka kokoaa yhteen sote-palveluiden ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden tutkijat, kehittäjät, järjestäjät, tuottajat ja käyttäjät rakentamaan yhdessä tulevaisuuden hyvinvointipalveluita ja työllisyyttä. Diakin vuosikirja kuvaa DiakHubin toimintaa ja tuloksia viime vuosilta.
Ohjaamoiden viestintää kehitetään nuorten osallisuuden vahvistamiseksi26.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Ohjaamoiden viestintää kartoitetaan ja kehitetään Tampereen, Turun ja Porin alueilla. Länsi-Suomen Ohjaamot yhdessä -hankkeen avulla halutaan tavoittaa paremmin nuoria ja vahvistaa heidän osallisuuttaan.
Diakista valmistuu 307 opiskelijaa kevätlukukaudella 202325.5.2023 08:04:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulusta on valmistunut tämän kevätlukukauden aikana yhteensä 307 opiskelijaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme